mieleenpainuvin simputustapaus

hyvä kaverit, hyvän porukkahengen. Nämä ovat päälimmäiset muistot. Simputuksesta ei ole muistoja. Simputus on mielestäni asia, jota kuvaa sanonta: 'Sitä niittää, mitä kylvää'

Mieleenpainuvin kokemus oli aiheeton syyttely simputtamisesta. Se, mitä oli tapahtunut, oli, että apukouluttajat olivat valvoneet siivoustarkastusten sujumista sotilaallisessa järjestyksessä, eli lähinnä, etteivät tykkimiehet nojaile seiniin tarkastajaa odotellessaan. Tämä siksi, että näin on käsketty. Tästä joku tykäri sitten oli polttanut kääminsä ja valittanut lääkärille ja lääkäri puolestaan patterinpäällikölle. Tässä vaiheessa juttu oli jo kasvanut sellaiseksi, että olimme muka iltamyöhällä makuuttaneet miehiä ampuma-asennoissa tupien lattioilla. Päällikkö otti tämän täytenä totena välittämättä edes kysyä meiltä, onko tätä tapahtunut. Ilmoitti vain tyyliin: "Tiedän, että olette syyllisiä, mutten voi sitä todistaa, vaan odottakaahan, kun saan teidät kiinni." Tuloksena oli tietysti kurin täydellinen romahdus, kun suurin osa apukouluttajista ei enää uskaltanut puuttua ohjesääntöjen rikkomuksiin.

Yksikään alikersantti ei saanut kersantinjämiä, eikä päällikkö edes kehdannut myöntää, että tällä tapauksella olisi jotain osallisuutta asiaan.

Ollessani määräaikaisena kouluttajana PV:ssa, sattui komppaniassamme seuraavanlainen tapaus:

Olin valvomassa iltanimenhuutoa, jonka jälkeen siirryin vielä kouluttajien huoneeseen odottamaan hiljaisuuden alkamista.
Pian huoneeseen astui alokas N. N., joka kertoi varovasti minulle erään heidän alikersanttinsa oudosta 'iltaharrastuksesta'.
En aluksi aivan uskonut alokkaan tarinaa, mutta ennen hiljaisuutta päätin kuitenkin käväistä aliupseerituvassa.
Tuvassa ei ollut aliupseereita, jotka olivat parhaillaan kukin oman ryhmänsä tuvassa valvomassa pinkkojen tekoa ja vastaavaa.
Kävelin tuvan ikkunan luo ja katseeni pysähtyi outoon näkyyn: leveällä ikkunalaudalla oli suuri, täsmällinen muodostelma kuolleita kärpäsenraatoja. Niistä oli muodostettu kolme joukkuetta, jotka olivat suorassa kolmirivissä, rintamasuunta eteenpäin. Ryhmänjohtajiksi oli kunkin rivin eteen valittu paksuin kärpänen ja joukkueiden johtajien paikalle oli taas asetettu suuri ja ruma paskakärpänen. Muodon viimeisenä oli komppanian äitinä muheva paarma, esittäen komppanian vääpeliä. Päällikkönä toimi vielä tätäkin suurempi paarma, joka seisoi koko komijoukkueisen komppaniansa edessä.
Kohta tupaan asteli tuo kyseinen alikersantti, josta alokas oli käynyt minulle kertomassa.
Hän pysähtyi paikoilleen nähdessään minut tuijottamassa hänen kokoamaansa 'komppaniaa'.
Vaikka tuo tilanne tuntui hauskahkoltakin, pidin pokkani ja kysyin alikersantilta, mikä on tämän kärpäshomman tarkoitus? Hän ei tietenkään osannut vastata mitään järkevää.
Seuraavana päivänä asia tutkittiin ja samalla selvisi, että kyseinen alikersantti oli omin päin käskenyt koko joukkueensa pyydystämään tuvissa olevia kärpäsiä, joka oli jatkunut jo kolme iltaa, alkaen heti palveluksen eli päivällisen jälkeen. Toisin sanoen, kun muut alokkaat viettivät vapaa-aikaa sotilaskodissa, pyydysteli tämä joukkue tuvissaan kärpäsiä alikersantin komppaniaa varten...!
Alikersantti sai rangaistuksen, millaisen, sitä en enää muista, mutta muistan päällikkömme varsinkin olleen asiasta todella kiukkuinen.

Että tällaisia 'sotamuistoja'.

Joukkueen johtajaksi joutunut vanha kapteeni kehui,
että nyt on standardimäärä keskyttäneitä, kun yksi
mies oli ampunut itsensä ja kaksi muuta kannettu
varuskuntasairaalaan ( tietääkseni mielentervey-
dellisistä syistä ).
Samainen kapteeni sai yhden ryhmänjohtajan pinnan
loppumaan. Kyseisen henkilön elämäntehtävä oli
tehdä toisten elämästä mahdollisimman vaikeaa.
Komppanian vääpeli oli ilmeisesti ylempien soti-
lasviranomaisten toimesta pistety itse tilittämään
ohjesäännön vastaisia temppujaan alokkaille ja
määrätty lausumaan lupaus siitä, että ei tule
toistumaan. Vääpelin töppäilyt jatku, komppanian
päällikkö poistutti vääpeliä alokkaiden katselles-
sa tupien ikkunoista.
Hiihtotaidoistani poskeaan soittanut kokelas tuli
joskus siviilissä kadulla vastaan ja alko selittään,
että laki suojelee sitä jotenkin erityisesti jos
mä hakkaan sen.
En tavannu koko armeija aikana kun yhden täysjär-
kisen kapaiaisen. Olen tullut siihen lopputulokseen
muutenkin, että en aio puolustaa tätä yhteiskuntaa.
Poistun maasta. jääkää rypemään tänne valheen ja
pakkasen keskelle.

Tapahtui kaatjr:tissä joskus kesällä 97.Olimme suorittamassa komppanian takapihan haravointia.Ja ylikersantti kokelaiden ja alikersanttien kanssa keksivat omasta mielestään hauskan jutun jolla saatin motivaatio nousemaan.Kesken haravoinnin kun huudettiin viheltää piti juosta lähimmän puunluokse ja kiivetä siihen.Sen jälkeen simputtaja isoherrat huusivat komennon räjähti jonka jälkeen piti jatkaa haravointia.Ei muuten naurattanut yhtään oli sen verran vittumaista ja nöyryyttävää hommaa.Asiasta ei kukaan kertonut eteenpäin kantahenkilökunnalle joten asia jäi siihen.