Riitelevä hallitus

Hallituksen akat vetelevät toisiaan tukasta ja vaikuttaa että kissatappelu siellä on menossa.
Ohis jankkaa turvapaikanhakijoiden oikeuksista ja Kokkareet rajat kiinni.
Oikeastaan on ihme miten hyvin Ohisalo on onnistunut tiedotustilaisuuksista luistelemaan, vaikka juuri sisäministerin hallinnon alaanhan korona vaikuttaa.

Muitakaan ministereitä ei näytä juuri olevan hallituksen linjan takana.
Lee,Katri, Sanna useimmiten
Harakan pitaisi olla ehdottomasti samoin, Lintilä, Pekonen, Kulmuni
8<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toista oli Sipilän aikana. Ihan yksimielisesti imuroitiin 35t discoläpsyttäjää ja kuritettiin köyhiä.

Äänestä

Päinvastoin. Erittäin yksimielisiä ovat ministerit olleet ja tehneet THL:n asiantuntijoiden mukaan poikkeuslait, jotka perustuslakivaliokunta ja eduskunta ovat yksimielisesti hyväksyneet. Jopa persut ja kokoomus oppositiossa ovat lopettaneet räksytyksen.

Ongelmia kuitenkin on. KORONAVIRUSTESTAUS on täysin epäonnistunut. Testaus olisi ollut ja on erittäin tärkeää, jos koronaviruksen leviäminen halutaan oikeasti estää.

Japani ja Etelä-Korea ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten tärkeää testaaminen ja testit ovat. Suomessa ei testata (edes corona-alueilta Italiasta ym. palanneita). Valitettavasti.

Kahtiajakautunut terveydenhoito osoittaa testausvajeen ja sitä seuraavan viruksen nopean leviämisen. Yksityisillä laboratorioilla olisi mahdollisuus testata, mutta niin kalliiksi testaus tulisi, että ihmisten annetaan sairastua, kun oireettomat taudinkantajat levittävät coronavirusta kaikkialla, myös terveydenhoitohenkilökuntaan.

Jokaisen ulkomailta tulleen pitäisi päästä testiin ja jokaisen kolla on oireita. Vain siten viruksen nopea leviäminen voidaan estää Suomessa. Italiassa testit taitavat olla jo taaksejäänyttä elämää.

Äänestä
  • Testauskapasiteettia Suomessa on onnettoman vähän. Monikansallinen Synlab Tallinnassa testaa suomalaisten näytteet sitä mukaa kuin ehtii. Miksi Suomessa ei ole julkisia kuntayhtymien ja THL:n omia testilaboratorioita, esim. AVI:n ylläpitämiä?

    Postin kulku hidastaa entisestään näytteiden saamista ajoissa. Ehtiikö suomalainen sairastunut kuolla, ennenkuin infektiolääkäri on tutkinut, ennenkuin lääkäriltä on saatu lähete testiin, ennenkuin testi on mennyt Tallinnaan laboratorioon ja ennenkuin sairastuneen infektiolääkäri/omalääkäri on saanut tiedon infektiosta Synlabista, minkä jälkeen potilas pääsee hengityskoneeseen, jos sellainen sattuu olemaan vapaana.

    Äänestä

Ei se mitään jos ovat tukkanuottasilla, mutta jos nuo alkaa tupsuja
repimään toisiltaan irti niin silloin on parasta puuttua peliin

Äänestä

Useampi kappale naisia eivät tule yhdessä toimeen, sen olen lähisivustalta seuranneena vuosikykmmenien mittaan valitettavasti nähnyt eräässä viiden tyttösisaruksen perheessä. Vaimoni on samaa mieltä, "liikaa kilpailua" hän totesi syyksi. Jokaisen on yritettävä näyttää olevansa muita parempi.

Äänestä

Ne kanat , ne kanat , kaataa Suomen .

Äänestä

Eihän hallitus riitele, vaan trollit muut oikeistolaiset pöljäkkeet.

Äänestä

Just niin, se olisi tehtävä kuten Unkarin Orvan sanoo:

<<Unkarin Orban haluaa poikkeustilan ilman päättymispäivää - viisi vuotta vankeutta koronatoimien vastustamisesta

Eilen klo 19:21

Lakia pidetään ongelmallisena.

Unkarin pääministeri Victor Orban haluaa tiukentaa koronaohjeistuksia. EPA/AOP
Unkarin parlamentti keskustelee tällä viikolla maan hallituksen ehdotuksesta, joka pidentäisi koronaviruksen takia julistettua poikkeustilaa ilman määrättyä päättymispäivää. Kriitikot uskovat, että lakia voidaan hyväksikäyttää. Asiasta kertoo esimerkiksi Guardian.

Laki antaisi pääministeri Victor Orbanille laajat valtuuden hallita maata. Perjantaina annetun lakiesityksen mukaan koronatoimia vastustaville voitaisiin määrätä jopa viisi vuotta vankeutta. Tämä koskee myös väärää tietoa levittäviä ihmisiä, kertoo Reuters.

Unkarin hallitus julisti poikkeustilan 11. maaliskuuta, tuolloin 15 päivän ajaksi. Nyt sitä on tarkoitus pidentää.

Ehdotus on herättänyt huolta, koska se antaisi hallitukselle käytännössä rajoittamattomat valtaoikeudet ilman tarkkaa aikarajoitetta, sanoo liberaali ajatushautoma Political Capital.

Euroopan parlamentti totesi vuonna 2018, että Unkarin hallitus aiheuttaa ”systemaattisen riskin” demokratialle ja oikeusvaltioperiaatteelle, kertoo Guardian.

Tiedottaja: Parlamentin jäsenet voivat sairastua

Orbanin tiedottaja Zoltán Kovács sanoi Guardianin mukaan, että laki tulisi voimaan ilman määräaikaa siltä varalta, että parlamentin jäsenet sairastuisivat eikä istuntoa voitaisi pitää.

Jotta lakiehdotus menisi läpi tällä viikolla, vaaditaan neljän viidesosan enemmistö. Viikkoa myöhemmin laki menisi kuitenkin läpi kahden kolmasosan enemmistöllä.<<

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bdd1311d-733b-4c8a-80fa-bcb42220b05d

Ja tarvittaessa voi myös pidentää korona-aikaa, jos tuntuu, että se loppuu kesken riittävien toimintavuosien.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallituksen akat vetelevät toisiaan tukasta ja vaikuttaa että kissatappelu siellä on menossa.
Ohis jankkaa turvapaikanhakijoiden oikeuksista ja Kokkareet rajat kiinni.
Oikeastaan on ihme miten hyvin Ohisalo on onnistunut tiedotustilaisuuksista luistelemaan, vaikka juuri sisäministerin hallinnon alaanhan korona vaikuttaa.

Muitakaan ministereitä ei näytä juuri olevan hallituksen linjan takana.
Lee,Katri, Sanna useimmiten
Harakan pitaisi olla ehdottomasti samoin, Lintilä, Pekonen, Kulmuni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu