"Äidin tunnustus: ”En osaa komentaa lastani” – Psykologi kertoo, miksi rajojen asettaminen on nykyvanhemmille vaikeaa"
https://www.hs.fi/perhe/art-2000006448854.html
Kerronpa oman pienen tarinani asian tiimoilta, olin suuren perheen toiseksi vanhin lapsi, tuolloin sodanjälkeisenä aikana oli paljon suuria perheitä, meitäkin oli 8 lasta.
Asuimme pienessä kunnassa, isäni elätti perheemme pienyrittäjänä ja äiti hoiti lapset kotona, emmekä erottautuneet muista perheistä millään tavoin taloudellisesti, eli aika köyhää elämää vietimme.
Yhdessä asiassa poikkesimme muista, meillä ei ikinä vanhemmat huutaneet lapsille, enkä nähnyt heidän riitelevän keskenään, eivätkä he käyttäneet myöskään alkoholia. Me lapset tottelimme vanhempiemme pyynnöt, no tosin muutaman `kohta` sanan jälkeen jos leikit oli pahasti kesken. Tuo olikin toistuva puheenaihe, aina kun meille tuli vieraita, vieraat kyselivät heiltä, miten ihmeessä he olivat kasvattaneet näin tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Jälkeenpäin tuota pohtiessani, muistin että meillä oli ainakin 3 psykologian kirjaa kirjahyllyssä runokirjojen ja pikkujättiläisten seassa, uskonnollisia kirjoja ei ollut.
Vanhempani olivat lähtökohtaisesti jo älykkäitä, hakiessaan kasvatuksellista oppia psykologiasta, siellä hyviksi todetuista vanhoista kasvatusmalleista.
Tuossa Hesarin jutun otsikossa äiti toteaa, ettei osaa komentaa lastaan, ei vanhempien pidäkään olla mitään komentajia, silloin ollaan jo väärällä
tiellä jos näin ajatellaan, jos lapsi on opetettu pienestä pitäen alistujaksi, komentojen saattelemana, niin tuon kasvatusongelman oikaiseminen vaatii suuria ponnisteluja, jossa ensin on koulutettava äiti ymmärtämään tehtävänsä kasvattajana eikä komentajana.
Jos olisin diktaattori niin lisäisin psykologian opiskelua jokaisessa muodossaan koulujen oppiaineiksi, sillä on valtava merkitys ihmiselle, koko elämän ajaksi, tuolla lisätaidoilla voimme ymmärtää kanssaihmisten käyttäytymistä uudessa valossa.
Itse opiskelin omatoimisesti psykologiaa noin kolme vuotta, muun työni ohessa 60 luvun alkupuoliskolla, jolla oli merkittävä vaikutus koko oman elämäni ja yrittäjäurani ajan. En hypnotisoinut ketään, vaikka tuonkin taidon opiskelin, tosin, eräs uskontoryhmä houkutteli minua saarnamiehekseen, vaikka en usko yliluonnollisiin olioihin. Jotkut tähän tehtävään lähtivät,
60-70 luvuilla, kaatamaan mummoja heidän hurmoshenkisiin tilaisuuksiinsa.
Tämä on avain kasvatuksen viisauteen, lapsi kaipaa rakkautta ja syliä heti pienestä lähtien yli vaikean murrosiän, ei möykkääviä äitejä eikä isiä, tämän seuraavan perusfilosofisen jutun jokaisen ihmisen pitäisi oppia ulkoa:
Voimaa on kahden laista. Yksi saavuttaa tarkoituksensa rangaistuksen pelolla, toinen rakastavalla teolla. Rakkauden voima on sata kertaa tehokkaampi ja kestävämpi kuin rangaistuksen pelon voima.
Mahatma Gandhu
minos
https://www.hs.fi/perhe/art-2000006448854.html
Kerronpa oman pienen tarinani asian tiimoilta, olin suuren perheen toiseksi vanhin lapsi, tuolloin sodanjälkeisenä aikana oli paljon suuria perheitä, meitäkin oli 8 lasta.
Asuimme pienessä kunnassa, isäni elätti perheemme pienyrittäjänä ja äiti hoiti lapset kotona, emmekä erottautuneet muista perheistä millään tavoin taloudellisesti, eli aika köyhää elämää vietimme.
Yhdessä asiassa poikkesimme muista, meillä ei ikinä vanhemmat huutaneet lapsille, enkä nähnyt heidän riitelevän keskenään, eivätkä he käyttäneet myöskään alkoholia. Me lapset tottelimme vanhempiemme pyynnöt, no tosin muutaman `kohta` sanan jälkeen jos leikit oli pahasti kesken. Tuo olikin toistuva puheenaihe, aina kun meille tuli vieraita, vieraat kyselivät heiltä, miten ihmeessä he olivat kasvattaneet näin tasapainoisia ja hyvin käyttäytyviä lapsia. Jälkeenpäin tuota pohtiessani, muistin että meillä oli ainakin 3 psykologian kirjaa kirjahyllyssä runokirjojen ja pikkujättiläisten seassa, uskonnollisia kirjoja ei ollut.
Vanhempani olivat lähtökohtaisesti jo älykkäitä, hakiessaan kasvatuksellista oppia psykologiasta, siellä hyviksi todetuista vanhoista kasvatusmalleista.
Tuossa Hesarin jutun otsikossa äiti toteaa, ettei osaa komentaa lastaan, ei vanhempien pidäkään olla mitään komentajia, silloin ollaan jo väärällä
tiellä jos näin ajatellaan, jos lapsi on opetettu pienestä pitäen alistujaksi, komentojen saattelemana, niin tuon kasvatusongelman oikaiseminen vaatii suuria ponnisteluja, jossa ensin on koulutettava äiti ymmärtämään tehtävänsä kasvattajana eikä komentajana.
Jos olisin diktaattori niin lisäisin psykologian opiskelua jokaisessa muodossaan koulujen oppiaineiksi, sillä on valtava merkitys ihmiselle, koko elämän ajaksi, tuolla lisätaidoilla voimme ymmärtää kanssaihmisten käyttäytymistä uudessa valossa.
Itse opiskelin omatoimisesti psykologiaa noin kolme vuotta, muun työni ohessa 60 luvun alkupuoliskolla, jolla oli merkittävä vaikutus koko oman elämäni ja yrittäjäurani ajan. En hypnotisoinut ketään, vaikka tuonkin taidon opiskelin, tosin, eräs uskontoryhmä houkutteli minua saarnamiehekseen, vaikka en usko yliluonnollisiin olioihin. Jotkut tähän tehtävään lähtivät,
60-70 luvuilla, kaatamaan mummoja heidän hurmoshenkisiin tilaisuuksiinsa.
Tämä on avain kasvatuksen viisauteen, lapsi kaipaa rakkautta ja syliä heti pienestä lähtien yli vaikean murrosiän, ei möykkääviä äitejä eikä isiä, tämän seuraavan perusfilosofisen jutun jokaisen ihmisen pitäisi oppia ulkoa:
Voimaa on kahden laista. Yksi saavuttaa tarkoituksensa rangaistuksen pelolla, toinen rakastavalla teolla. Rakkauden voima on sata kertaa tehokkaampi ja kestävämpi kuin rangaistuksen pelon voima.
Mahatma Gandhu
minos
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.