Iltalehti kertoo, että Venäläinen lääkäri saattaa joutua parannuttuaan vankilaan, koska oli Espanjan lomalta tultuaan tartuttanut ainakin 11 henkilöön koronaviruksen kotimaassaan. Venäjällä ei liikaa paapota, vaan laitetaan kansalaiset uskomaan, mikä on tilanne.
Koronaa Venäjällä
7
<50
Vastaukset
Toisen uutisen mukaan Venäjällä salaillaan viranomaisten toimesta todellista koronatilannetta. Koronakuolemia laitetaan muiden syiden piikkiin.
- Anonyymi
Samaa on kuin suomessakin että myönnetään koronavirusta olevan mutta ei sanota tarkempaan millä paikkakunnilla! Venäjälläkään ei ole virusta jokapaikassa, että en tiedä mitä eroa on suomeen verrattuna? Kummassa valtiossa salaillaan, vai kummassakin.
- Anonyymi
Todennäköisesti tämä lääkäri joutuu siperiaan.
- Anonyymi
Suomessa ja Venäjällä ei aina kaikkia tietoja kerrota. Virkamies ajattelee, että kansa ei ehkä ymmärrä.
Tehohoitopaikat on salaista tietoa. Joissakin sairaanhoitopiiressä.
"markkinat" Trumpin mukaan ei voi antaa koronan takia talouden mennä ihan kuralle vaan ihmiset pitää ennen pitkää laittaa töihin vaikka koronan uhalla. Mitä mieltä on palstan asiantuntijat tästä?
- Anonyymi
En ole asiantuntija mutta minun mielestä Trump on hullu noissa suunnitelmissaan! Nyt pitää tehdä vastasuunnitelma ja kieltää amerikkalaisia tulemasta europpaan, koska jenkkilässä tauti räjähtää ns. käsiin jos liikkumista ei rajoiteta. Toinen kahjo on thaimaan kuningas joka on nyt huvikuntineen ja ilotyttöineen alpeilla lomalla, olikos se itävallassa! Tuommoisen taudinkantajan koneen saisivat ampua alas.
- Anonyymi
Maa ansaitsee sellaiset päättäjät kuin itse kansa on.
Vuosisadan ajan kansa on antanut johdon huseerata miten tahtoo. Uskokoot heidän ideologiaansa edelleen, että muut aina syypäitä ja he vain aina oikeassa. Niin nytkin, että vain heidän maahan ei Korona vaikuta. Nauttikoot nyt siitä tiedosta. Portit on nyt kiinni.
Otzin Harasoo. Basalusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574