Minulla oli kaksi viikkoa sitten KAIKKI Koronan oireet(yskää lievästi vieläkin) , mutta oireet olivat hyvin lievät enkä sen vuoksi hakeutunut hoitoon. Ymmärrän täysin,että kyse voi olla muustakin influenssasta tai flunssasta. Työttömänä ihmisenä en onneksi liikkunut muualla kuin lähikaupassa ja metsässä koiran kanssa. Osaako kukaan sanoa, voiko Koronalle tulla immuuniksi sen kärsittyä? Olen 32-vuotias tupakoiva ja korkeasta verenpaineesta kärsivä tietämätön nainen.
Koronalle immuuniksi?
2
363
Vastaukset
- Anonyymi
Vasta-aineita kehittyy ainakin joksikin aikaa. Suurin osahan sairastaa taudin lievänä. Ongelma on siinä, ettei tiedä, onko sen sairastanut vai onko ollut muuta. Itse toivon, että tämän ensimmäisen epidemia-aallon laannuttua olisi saatavilla vaikka itse ostaen sormenpääverestä otettavia vasta-ainetestejä. Turhauttavaa, kun ei tiedä, mitä on odotettavissa. Riskiryhmäläisiähän tämä koskee, mutta myös sairaiden omaisia. Jos ei tiedä, onko sairastanut taudin keväällä, niin se vaikuttaa syksyn suunnitelmiin. Toisilla on edessä hyvin piiitkä karanteeni, jos joutuu välttämään kontakteja vielä seuraavan aallon yli.
- Anonyymi
Parkinsonintauti ei ole Suomen riskiryhmälistalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192584Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561663- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941292
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171047Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51875