Viirussota on vasta aivan alussa ja nyt jo

täysi rähinä päällä muutamilla, joilla ei näytä olevan netin ulkopuolista elämää, ehkä karanteenit kiristää pipoa, tai sitten vaan itsekkyys.

Kauhulla ajattelen kuinka kohta alkaa rikosilmoitusaalto, kun nämä ylivauhkot ryhtyvät tekemään ilmoituksia luvattomasti liikkuvista mökkiläisistä tai naapurissa käyvistä vieraista.

Seuraavassa vaiheessa ryhdytään etsimään syyllisiä, kuka toi viruksen joka vei hengen perheen jäseneltäni.

Ja sitten seuraa koston ja katkeruuden kierre, joka sitten jatkuu polvesta polveen.

Niin surullista, kuka olisi uskonut kun joulua yhdessä odotettiin ja kylillä tavattiin?

Nyt jos koskaan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen!
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta tuo mainitsemasihan kuuluu sysmäläiseen normaaliin, pitäisin ihmeenä jos noin ei kävisi.

Äänestä

ihmetys kuinka moni mökkiläiseksi tai sysmäläiseksi itseään kutsuva solvaa somessa paikallisia jotka eivät halua mittavasti koronaa Sysmään, provosolvaajat jotka sitä omalla nimellään ja kuvallaan tekevät muistetaan varmaan pitkään paikkakunnalla, kaikki ei ehkä ole kovin halukkaita heitä tulevaisuudessa jelppimään

niiden tekaistujen profiilien jutut pitäisi vaieta kuoliaaksi, saavat vain vettä myllyynsä kun niiden kanssa aletaan kinaamaan, tuskin osalla edes mitään yhteyksiä Sysmään, ihmettelen moderaattorien saamattomuutta

Äänestä

Kristittyinä saamme jo nyt elää Jumalan yhteydessä.
Taivaassa saamme nähdä Jumalan. Elämä taivaassa ei lopu koskaan. Siellä ei ole enää itkua, kipua eikä kärsimystä, vaan kaikki asiat ovat hyvin.
Saamme iloita Jumalan rakkaudesta.
Herra siunaa meidät

Äänestä
  • Eiköhän se olisi parasta että nämä uskikset pysyisivät omilla palstoillaan eikä tulisi tänne pelottelemaan muita ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se olisi parasta että nämä uskikset pysyisivät omilla palstoillaan eikä tulisi tänne pelottelemaan muita ihmisiä.

    Joo ei kannata tulla tänne uudeltamaalta uhoomaan kyllä se on parasta että pysytte siellä ettekä tule tänne tautia levittämään maan ylin johtokin sanoi että nyt järki käteen jos koskaan tämä on meidän kaikkien parhaaksi ei suinkaan kiusaksi tervetuloa sitten kun tämä pska on ohi !

    Äänestä

Käsitys monesta ihmisestä muuttunut, eivät itse taida tajuta kuinka moni niitä juttuja lukee.

Äänestä

Yksi räkivä etelänkuikelo laitettiin jo lihoiksi. Puhdistettiin muutenkin liioista varoista ja otettiin siltä bemarimaasturi hyötykäyttöön.

Äänestä

Ensin haukutaan hallitusta kun turistien annettiin palata italiasta ja hajaantua pitkin Suomea, ja nyt samat tyypit haukkuvat sysmäläisiä kun eivät halua sinne kaupungeista mökkiläisiä ?????? eikö siellä latvassa ole muuta kuin nestettä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

täysi rähinä päällä muutamilla, joilla ei näytä olevan netin ulkopuolista elämää, ehkä karanteenit kiristää pipoa, tai sitten vaan itsekkyys.

Kauhulla ajattelen kuinka kohta alkaa rikosilmoitusaalto, kun nämä ylivauhkot ryhtyvät tekemään ilmoituksia luvattomasti liikkuvista mökkiläisistä tai naapurissa käyvistä vieraista.

Seuraavassa vaiheessa ryhdytään etsimään syyllisiä, kuka toi viruksen joka vei hengen perheen jäseneltäni.

Ja sitten seuraa koston ja katkeruuden kierre, joka sitten jatkuu polvesta polveen.

Niin surullista, kuka olisi uskonut kun joulua yhdessä odotettiin ja kylillä tavattiin?

Nyt jos koskaan pitäisi puhaltaa yhteen hiileen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu