Lapsia syövä perheenisä

Anonyymi

Unessani olin ensivaikutelmalta ihan mukavan ja normaalin perheen luona. Perheessä oli isä, äiti ja kolme alle kouluikäistä lasta.

Jossain kohtaa unen tunnelma synkkeni ja tuli kauhuntunne. Olimme keittiössä perheen äidin ja isän kanssa. Perheen äiti istu keittiössä seinää vasten olevan pöydän ääressä kasvot seinäänpäin ja minä seisoin hänen vieressään. Äiti kehotti minua alistuneen ja surullisen oloisena, kuitenkin vähän hymyillen, istumaan ja vakuutti, että ”ei se meille tee mitään”. Jotenkin minulla oli jotenkin tieto siinä kohtaa, että perheen isä syö heidän lapsensa, kuten on syönyt edellisetkin lapset. Isä oli keittiön toisessa päässä takanamme ja alkoi muuttua isoksi mustaksi hirviöksi, jolla oli jonkinlaiset sarvet, ehkä siivet ja pitkät torakynnet.

Istuin pöydän ääreen ja peloissamme laitoimme silmät kiinni , kun tunsimme että hirviö lähestyy. Tämä hirviö tuli taakseni ja koski päätäni ja laittoi yhden sormensa/kyntensä suuhuni, siis ihan lempeästi. Pelkäsin, mutta tunsin samalla ettei tosiaan aikoinut tehdä minulle pahaa, kuten perheen äiti sanoi.
Sitte hirviö yhtäkkiä jätti minut rauhaan ja hyökkäsi seuraavaan huoneeseen. Sieltä alkoi kuulua lasten vertahyytävä huuto ja tiesin että hirviö söi ne.

Jossain kohtaa unta oli kuitenkin taas kolme lasta elossa, joita minä patistin valtavan korkeaan puuhun turvaan tältä hirviöltä.
Viimeinen muistikuva unesta on, kun näen maassa istuvan naisen, joka on aivan paniikissa ja pakokauhussa, itkuinen ja tiedän että hirviö ilmestyy jostain kohta. Nainen ojentaa minulle molemmat kätensä ja ristin sormeni hänen sormiensa lomaan ja istun vastapäätä. Istumme siinä vastakkain ja pelkäämme, painamme päämme alas ja silmät kiinni. Tunnen kuinka hirviö koskee taas päätäni, se tunne oli niin todellinen, että havahdun hereille.

Yksi ahdistavimpia unia jota en voi lakata ajattelemasta viikonkaan jälkeen sen näkemisestä.
Voiko tämä näkemäni uni teidän mielestänne olla jonkinlainen varoitus miehestä, jota olen tässä tapaillut ja johon koittanut tutustua? Hän kun kirjaimellisesti on kerran laittanut sormen suuhuni.

5

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei,

      Käsittääkseni unesi koskettavat syvää kollektiivista tajuntaa, koska
      minulle tuli mieleen unen mytologinen taso eli kreikan jumaltarustosta Kronoksen tarina, jossa Kronos söi lapsensa:

      Kronos (m.kreik. Κρόνος) oli kreikkalaisessa mytologiassa vahvin titaaneista. Kukistettuaan isänsä Uranoksen leikkaamalla irti tämän peniksen Kronos nousi maailman valtiaaksi.
      Kronos nai sisarensa Rhean ja heidän lapsiaan olivat Hestia, Demeter, Hera, Haades, Poseidon ja Zeus. Tietäen kohtalon määränneen, että yksi hänen lapsistaan tulee kukistamaan hänet, KRONOS SÖI LAPSENSA, mutta Rhea toimitti Zeuksen turvaan. Myöhemmin Rhea petkutti Kronoksen oksentamaan nielemänsä lapset. Zeuksen johdolla lapset lopulta kukistivat Kronoksen ja sulkivat hänet sekä muut titaanit Tartarokseen. Siellä fuuriat eli raivottaret kiduttavat häntä ikuisesti Kreikan mytologian mukaan.
      Kronos tunnettiin Roomassa Saturnuksena.

      Toivottavasti tämä tuo valoa ja viisautta unen tulkintaasi.

    • Anonyymi

      Varo sitä äijää jos hän on musta ja masai. Voit joutua pataan ja tulla skruudatuks.
      T. TsimPave se näkijä

    • Anonyymi

      "Voiko tämä näkemäni uni teidän mielestänne olla jonkinlainen varoitus miehestä, jota olen tässä tapaillut ja johon koittanut tutustua?"

      Riippuu luultavasti aikaisemmista suhteista miehiin. Jos sinulla ei ole ollut aikaisemmin miehiin suhteita, voit kokea tämän mahdollisen tulevan suhteen pelottavana.

      Muuten uni näyttäisi olevan oikea arkkityyppisen inhorealistinen kuvaus siitä, mitä luonnossa esim. petoeläinurokset tekevät uuden naaraan pennuille ennen kuin alkavat parittelemaan. Näin siis esim. karhut ja leijonat. Luultavasti kreikkalaiset ovat saaneet Kronoksenkin tarinaan aiheen tästä petoeläinurosten suorasukaisesta "tavasta" hoitaa asiat.

      Unesi käsittelee mahdollista perhe-elämääsi. Siksi unikuva keittiöstä. Naishahmo vierelläsi neuvoo sinua, miten käyttäytyä. Saattaa olla, että koet tämän uuden miehen liian vaarallisena suhteessa itseesi nähden, varsinkin mahdollista perhe-elämää ajatellen. Siksi koet tämän miehen täysin vieraana perheen perustamista varten, näet hänet vain pelkkänä himon tavoittelijana, lapsen syöjänä.

      Vaikea näitä sanoa. Kun taustoistasi ei tiedä paljon mitään.

      Ps. Mutta unet ovat siitä mielenkiintoisia, että esim. isänmurha unessa ja yleensäkin symbolisesti tarkoittaa pojalla miehen rooliin astumista, irti isän pikkupojan roolista. Näin siis harkittu murhakin unimaailmassa saattaa tarkoittaa vain nuoren ihmisen initiaatio-riittiä, astumista aikuisen maailmaan. Näin tulkittuna lasten syöminen unessa voi tarkoittaa vain oman lapsellisuuden poistumista elämästä. Astumista aikuisen ihmisen maailmaan.

    • Anonyymi

      Painajainen kuulostaa selkeältä varoitukselta jostain, mutta ei välttämättä siitä miehestä voi olla yleinen varoitus jostain ihan muustakin/toisesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe