Miten adventisti olet varautunut?

Anonyymi

Miten sinä adventisti olet varautunut siihen mahdollisuuteen, että tulet sairastumaan koronavirukseen ja joudut kenties tehohoitoon?

Oletko linnoittautunut omaan kotiisi, vai autatko esimerkiksi niitä, joilla eivät asiat ole hyvin vaikkapa taloudellisesti?

Miten adventtikirkko Suomessa auttaa suomalaisia tai omien seurakuntiensa ikäihmisiä?
Kulkevatko pastorit nyt ovelta ovelle metsästämässä vanhusten omaisuutta, kertoen samalla, että maailmanloppu tapahtuu aivan pian ja omaisuus kannattaa siksi testamentata ja lahjoittaa adventtikirkolle heti?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saarnaamalla kolmen enkelin sanomaa ja haalimalla testamentteja.
      Pastorit ovat tulosvastuullisia.

    • Kirkot ja lahkot pyrkivät tietysti hyötymään yhteiskunnan kriiseistä sekä taloudellisesti että myös käyttäen ihmisten heikkouksia hyväkseen.

      Tämä kriisi on kuitenkin aika paljon erilaisempi kuin pelkkä taloudellinen, joten myös lahkot ja kirkkokunnat joutuvat kärvistelemään tilanteen vuoksi. Uskonnoista on tullut yhtä haavoittuvia kuin muukin yhteiskunta tällaisen kriisin edessä. Se lahkon jumala on todettu yhtä kuolevaiseksi kuin ihminen itse ja tämä siksi, että kaikki jumalat ovat ihmisten keksimiä.

      Mitä sitten lahkojen pyrkimyksiin tulee, niin on selvää, että ne pyrkivät imemään kaiken hyödyn, mitä suinkin vain on mahdollista yhteiskunnalta saada. Rahaa ja mammonaa pyritään lypsämään säkkikaupalla eri lähteistä niin paljon kuin mahdollista.

      • Anonyymi

        Olet valehtelija.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7071
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      117
      4830
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      63
      4096
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      14
      3414
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      707
      2171
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      248
      1546
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1405
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1388
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1344
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      21
      1089
    Aihe