85 prosenttia vastaajista katsoi pääministeri Sanna Marinin (sd.) selviytyneen tilanteen hoitamisesta melko hyvin tai erittäin hyvin.
Samaan aikaa perussuomalaiset ovat puuhastelleet välikysymystä ja vaatineet uutta hallitusohjelmaa. Ei oikein tätä päivää.
Hyvän hallituksen merkki
63
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hallituksen toimia piti hyvinä tai erittäin hyvinä 82 %.
Terveysviranomaistenkin kohdalla tyytyväisyys oli 75%.
Kun katsoi eduskunnan kyselytuntia, niin Halla-aho oli persuista ainoa, joka ei yrittänyt kysymyksissään avoimesti dissata hallitusta, vaan antoi hallitukselle myös tunnustusta.
Halla-aho on haistanut mistä tuulee, mutta Purra ja kumppanit eivät ole. Heidän esiintymisensä syö tässä tilanteessa persujen kannatusta kuin rotta. Muu oppositio (jopa Halla-aho) puhaltavat yhteen hiileen, mutta nämä ankyrät kylvävät myrkkyä.
Se tulee näkymään persujen kannatuksessa ja tulevaisuudessa myös heidän hallituskelpoisuudessaan.- Anonyymi
Niin, persuilla on menossa sisäinen vallan tavoittelun kilvoittelu. Ikäänkuin näytön paikka sieltä opposition nurkasta. Purra yrittää kunnostautua, mutta ihan jokaista ihmistä, varmasti peruspersujakin, ärsyttää terriermäinen hyökkäys hallitustakin kohtaan, mutta joku laittaa kohta kuonokopan Purralle.
Toinen vallan tavoittelija on Tavio, oikea änkyröiden änkyrä, vastarannan kiiski ja ilme yhtä yrmeä kuin Purralla. Säälittävää yritystä ja aina vesuria heiluttamassa ikään kuin hallituksen ministereiltä juuri olisi menossa sivaltamaan...
Ja sitten on kaiken maailman Maurit, Juhanit, Juhat, Anot, Miikat ja muut öykkärit, jotka ovat laittaneet puvut päälle, mutta ei se peitä millään näiden "tosi häiriköt" -ryhmän taustoja. Veijari- ja koijariporukka käy kyllä tupailloissa kalastelemassa äänestäjiä, mutta muuten niistä ei välitetä tuon taivaallista.
Eikä se tähän lopu, Halla-aholla ei ehdi hiukset harmaantua ohimolla, kun tuskaa tuottaa nuorisosiipi...sehän ei kuitenkaan ole hänen ainoa ongelmansa. Ongelma on, mihin osa persuista yhtyy ja sivuuttaa halla-ahon.
Jos persut joskus mielivät hallitukseen, Halla-aho kyllä tietää, että paljon pitää muuttua, nyt ei siis voittoa saa pelkän maahanmuuton, ilmastonjaja rajojen sulkemis agendan voimin.
- Anonyymi
Ettei öyhöttäjää vaan alkais nikottamaan? Persut näytti että raha on terveyttä tärkeämpää, mutta tuohan oli arvattavissa kun öyhötykset taudin hoidosta ei enää kanna.
Jyrkkää laskua tiedossa, otan osaa.- Anonyymi
Miten se vihavasuri aina kääntääkin kainen persuksi.
Ei kyllä kuulosta lainkaan terveeltä, muuta eihän vasurit ole - Anonyymi
Miten se vihavasuri aina kääntääkin kainen persuksi.
Ei kyllä kuulosta lainkaan terveeltä, muuta eihän vasurit ole
- Anonyymi
Vasemmassa kädessä lähempänä sydäntä on hyvä merkki -sormus. Hyvä merkki koostuu ristimäisesti asemoiduista P-kirjaimista
- Anonyymi
Olen erittäin tyytyväinen hallituksen jämäkkään ja maltilliseen toimintaan. Hyvä tästä tulee eli me selviämme.
- Anonyymi
Sinä tyydytkin sitten vähään.
Älyäkin taitaa olla vähän....
- Anonyymi
Onko se ns. kopiopersu se, joka toistaa sanoja "vihasilakka" ja "persuviha"?
Eihän edes fiksut persukriittiset vihaa persuja, puhumattakaan silakkaliikkeestä, joka syntyi nimenomaan sairaiden vihapuheiden terveeksi vastakohdaksi.
Silakkaliike peukuttaa hallitukselle, joka on todella hyvä.- Anonyymi
Kyseessähän oli kommariYlen tilaama itsekehugallup, joten sille ei voi paljoa antaa arvoa.
Kuten vasurit itse hokevat, gallupit ovat vain gallupeja Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän oli kommariYlen tilaama itsekehugallup, joten sille ei voi paljoa antaa arvoa.
Kuten vasurit itse hokevat, gallupit ovat vain gallupejaYmmärsinkö oikein, että kun YLE julkaisee gallupin jossa PS pärjää, niin se on luotettava?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän oli kommariYlen tilaama itsekehugallup, joten sille ei voi paljoa antaa arvoa.
Kuten vasurit itse hokevat, gallupit ovat vain gallupejaNo joo. Naurettavin "gallup" tehtiin muutama vuosi sitten. Siinä kysyttiin jotain kansanedustajista. Enemmistön mielestä kansanedustajat oli ok jne. Kysely tehtiin kansanedustajille!
- Anonyymi
Yle kysyi kansalaisilta miten päättäjät ja viranomaiset ovat suoriutuneet koronavirustilanteen hoitamisessa.
https://yle.fi/uutiset/3-11276627
Hyvä pressa ja hyvä hallitus toimivat hyvin hyvässä yhteistyössä - HIENOA!- Anonyymi
Tsekatkaa tuo ylle linkitetty kysely! Se kertoo kansan mielipiteen hallituksen toiminnasta. Hallitus saa kansalta suuren luottamuksen.
Hyvän Marinin hallituksen aikana oppostiopuolueet saavat olla todella tarkkana, että eivät astu omaan liukumiinaansa eli ala halveksia kansan enemmistön selvää mielipidettä.
PS:n öyhöt täällä suomi24:ssä kyllä tässäkin ketjussa useita kertoja todella koomisesti astuvat omaan liukumiinaansa. Eivät öyhö-parat osaa ajaa oman puolueensa etua millään lailla - päinvastoin! - Anonyymi
Katkera vasuri taas itkee saamaansa palautetta.
Sehän noudattaa vasemmiston määräämää tasoa.
Joten itku seis, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkera vasuri taas itkee saamaansa palautetta.
Sehän noudattaa vasemmiston määräämää tasoa.
Joten itku seis,Tätä juuri tarkoitin. Todistit meille kaikille, että olin oikeassa, kiitos!
- Anonyymi
Hallitus on epäonnistunut paljossa. se on kutsunut esimerkiksi Suomeen kymmeniätuhansia ulkomailla olleita suomalaisia, joille ei ole kerrottu edes lentokentällä karanteenista ja muista vaadittavista toimenpiteistä. Nämä tulijat, joista suuri osa on Italiasta ja Espanjasta, levittävät koronaa tehokkaasti.
- Anonyymi
On nuo persut vaan mahottoman viisaita, tietävät kaikki tapahtumat viikkoja etukäteen. Ilmakos kaikki ennustajaeukotkin ovat jo viskanneet kristallipallonsa tarpeettomina mäkeen, kun persut osaavat lukea tulevaa paljon paremmin.
Yksi mutta kuitenkin on. 2015 - 35 000. Koodi jota persut eivät osanneet avata ja ennustaa. Ehkä se johtui siitä, että hallituksessa ei persukaan näe yhtä selkeästi tulevaisuuteen kuin oppositiossa?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On nuo persut vaan mahottoman viisaita, tietävät kaikki tapahtumat viikkoja etukäteen. Ilmakos kaikki ennustajaeukotkin ovat jo viskanneet kristallipallonsa tarpeettomina mäkeen, kun persut osaavat lukea tulevaa paljon paremmin.
Yksi mutta kuitenkin on. 2015 - 35 000. Koodi jota persut eivät osanneet avata ja ennustaa. Ehkä se johtui siitä, että hallituksessa ei persukaan näe yhtä selkeästi tulevaisuuteen kuin oppositiossa??Ai se 2015/100000, josta vasurit eivät halua puhua .
Vasemmisto on tuosta vastuussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai se 2015/100000, josta vasurit eivät halua puhua .
Vasemmisto on tuosta vastuussa.Avaa meille tuota koodia
- Anonyymi
Hyvän hallituksen merkki taitaa nyt olla mm. se, että oppositiossa olevan PS:n politiikka alkaa näyttää yhä selvemmin avuttomalta limboilulta. Hyvä hallitus on asettanut riman ihailtavan korkealle - ja ylittää sen.
- Anonyymi
Persuja PÄNNII kun hallitus toimii fiksusti.
- Anonyymi
Hallitus toteuttaa Jussin laatimaa puolueohjelmaa, sehän on fiksua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus toteuttaa Jussin laatimaa puolueohjelmaa, sehän on fiksua.
Tytöt osaa sentään kopioida...😀😁😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tytöt osaa sentään kopioida...😀😁😂
Ja mitä pojulla oli ikää? Melkoisen kakaramainen kommentti. Jussi katsoo sivusta, kun hallituspuolueet toimivat. Tajuaa sentään olla räksyttämättä toisin kuin Purra ja Packalen.
- Anonyymi
Kommari-YLEn tärkein tehtävä on suomen kansan mielipiteen muokkaaminen vihervasemmistolaiseen suuntaan.
Miksi muuten yle käytti 50000 euroa tyhjänpäiväiseen ostogallupiin?
Nuo rahat kommariyle olisi voinut lahjoittaa HUSille sairaiden hoitoon.
Mutta ei, propaganda on tärkeämpää.
Mahtoi olla Ylelle järkytys että Niinistö oli suosituin. - Anonyymi
YLE löysi sentään yhden tollon ladun varresta ylistämään marinia.
Onhan hänellä jo 5 sulkaa päähineessään.... - Anonyymi
Jakomielitautiset persut haukkuvat ketjussa hallitusta ja toisaalta sanovat sen toteuttavan persujen ohjelmaa. Ei pysy hullujen takeissa enää hihat kiinni.
"Samaan aikaa perussuomalaiset ovat puuhastelleet välikysymystä ja vaatineet uutta hallitusohjelmaa. Ei oikein tätä päivää."
Ei ole joo, ku Ohisalo ei viitsi vastata edes tavallisiin kysymyksiin :-)- Anonyymi
"Hallitus on toiminut huonosti ja hitaasti, kun se on toteuttanut Jussin laatimaa ohjelmaa" -Näin persut öyhöttävät tälläkin palstalla 24/7. Eikä persut edes itse tajua, kuinka järjettömiä ja epäloogisia heidän öyhötyksensä oavat.
- Anonyymi
Räkää tuntuu valuvan holtittomasti myös tekstimuodossa. Olisiko korona tarttunut sinuunkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Räkää tuntuu valuvan holtittomasti myös tekstimuodossa. Olisiko korona tarttunut sinuunkin?
Voi kun se Sanna on niin kauniskin, voi että......
- Anonyymi
"Hyvän hallituksen merkki taitaa nyt olla mm. se, että oppositiossa olevan PS:n politiikka alkaa näyttää yhä selvemmin avuttomalta limboilulta. Hyvä hallitus on asettanut riman ihailtavan korkealle - ja ylittää sen."
Juuri näin. Totuus ja oikeus todella tapahtui, kun PS jätettiin oppositioon. PS:n räksytys on jopa pahempaa kuin missään kennelissä. Ihmetyttää todella, sillä juuri nyt kansa katsoo erittäin tarkkaan, onko jokin puolue asettumassa käpykaartiin, kun korona-virus-pandemia kutsuu koko kansaa yhtenäiseen toimintaan kuolonuhrien minimoimiseksi.
Jos PS ei välitä ihmishengistä, koko puolue saa mennä. Ei jää kukaan kaipaamaan.- Anonyymi
Ps on ihan orpo, kun sillä ei ole enää mitään asiaa päättämään asioista. Kukaan ei ole kiinnostunut heidän räksytyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps on ihan orpo, kun sillä ei ole enää mitään asiaa päättämään asioista. Kukaan ei ole kiinnostunut heidän räksytyksestä.
Kommareita vaivaa muukin kuin korona. Jatkavat ulinaansa kuin nälkäiset hurtat,vaikka ovat hallituksessa laittamassa suomea "paratiisikuntoon". Mikähän nämä räkyttäväiset saisi tyytyväiseksi??? No jospa se hyvinvointi loppuisikin koronan aiheuttamiin tapahtumiin,niin jospa ne sitten hiljenis.
- Anonyymi
Toivottavasti hoitohenkilökunta pidättäytyy hoittoimenpiteistä, jos riittäviä suojavälineitä ei ole käytössä. Hallituksella on ollut kolme kuukautta hoiaa asiat kuntoon!
- Anonyymi
Toivottavasti syöt pääsi.
Suojavälinetilanne on varmuusvarastojen avauduttua hallinnassa. Eikö teistä persuista ole edes kriisitilanteessa puhaltamaan muiden ihmisten kanssa yhteen hiileen? Hallitusta kannattaa yli 80% kansasta. Tainnut persujen kannatus pudota jo alle 15 %:iin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti syöt pääsi.
Suojavälinetilanne on varmuusvarastojen avauduttua hallinnassa. Eikö teistä persuista ole edes kriisitilanteessa puhaltamaan muiden ihmisten kanssa yhteen hiileen? Hallitusta kannattaa yli 80% kansasta. Tainnut persujen kannatus pudota jo alle 15 %:iin.Onko silakoista tullut jo kannibaaleja? Eipä siinä paljon syötävää taida olla, pelkkä kuori?
Kenenkään ei pidä vaarantaa omaa terveyttään. Hoidetaan sitten kun varusteita on saatavilla.
- Anonyymi
Tänä kriisiaikana, joka jatkuu kuukausia, tulemme näkemään paljon mielenkiintoisia ilmiöitä. Esim. tulemme näkemään, miten jotkut ryhmät unohtavat entistä selvemmin tosiasiat ja alkavat pommittaa meitä jatkuvalla valheellisen propagandan syötöllä.
Poikkeustila houkuttelee sairaan vallanhaluisia kokeilemaan pääseekö kohti vallankahvaa keksimällä mitä raflaavampia valheita, heittämällä yhä toksisempaa lokaa viattomien niskaan, niiden niskaan joiden osaaminen on ärsyttävän korkealla. Tällainen korkean osaamisen poppoo on esim. Marinin hallitus. Ne poliitikot, jotka eivät yllä Marinin hallituksen tasolle, tulevat yrittämään kampituksia jms. jotta saisivat oikotien onneen eli saisivat edes hetkellisen ylennyksen kykyjensä yläpuolelle.
Siis näissä lähikuukausien poikkeusoloissa tulemme näkemään onnenonkijoiden kiihkeitä ulostuloja, räpellyksiä ja räpiköintejä.
Suomen hyvin koulutettu kansa on onneksi näkökykyistä mainitunlaisia ilmiöitä
kohtaan eikä vallan- ja rahanhimoisiin huijauksiin juurikaan narahdeta. Mutta huijarit tulevat joka tapauksessa nykyisessä kaaosmaisessa muutostilassa yrittämään.
Huijareita on pesiytynyt jonkin verran myös suomalaiseen politiikkaan. Erityisen kiinnostavaa on se, miten tunnetusti kriisiaikoina vallanhalunsa triplaavat äärioikeistolaiset tulevat Suomessa käyttäytymään, millaisia ovat puheet, kuinka KAUKANA TOSIASIOISTA ne puheet liikkuvat.
Tunnettuahan on se, että vallanhalu sokaisee ihmisen. Se ilmenee nimenomaan niin, että menettää kykynsä tunnistaa, mikä on totta ja mikä ei.
Suomi24:n viestejä lukiessa on syytä yhä tarkemmin nyt miettiä juuri tuota:
onko tuo kirjoitus jykevää faktaa vai täyttä skeidaa eli tietoisesti sepitettyä propagandaa, tahallista disinformaatiota.- Anonyymi
Tässäpä hyvä esimerkki disinformaatiosta.
Anonyymi kirjoitti:
Tässäpä hyvä esimerkki disinformaatiosta.
Mikä siinä oli disinformaatiota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäpä hyvä esimerkki disinformaatiosta.
Tuo, että leimataan anonyymin 16:27 kirjoitus disinformaatioksi, on juuri sitä äärioikeistolaista välinpitämättömyyttä siitä, mikä on totta ja mikä ei.
Tuo leimaaja äänestää varmasti perussuomalaisia. On siis perussuomalaisen propagandan uhri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäpä hyvä esimerkki disinformaatiosta.
Ei tuo kirjoitus klo 16:27 ole millään lailla disinformaatiota.
Kuten tuon kirjoittaja sanoo: ne jotka eivät yllä Marinin tasolle, tulevat yrittämään kampituksia!
Juuri näinhän se tuli heti todistettua.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36637608Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896426Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315360Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213838Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta662992Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi522569En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122124Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D582049Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182041Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4891959