kertokaa ruusut ja risut mazda 3:sta... olisi kivaa tietää vähän komentteja kyseisestä..
kertokaa mitä ikinä tulee mieleen nopeesti, sillä aikaa on n.pari viikkoa. vuosimalli on lähinnä 2004-2005. ja vain bensa-autoista joko 1.6 tai 2.0..
kiitti etukäteen!
Mazda 3
31
19639
Vastaukset
- pitkälti
piti testi paikkansa. Itselläni mazda3 sedan 1,6 classic, ajettu 2000km. Minusta on turha vinkua vaihteiden lyhyydestä, eiköhän se ole ajotavasta/kuskista kiinni miten saa auton kiihtymään?. Mutta rengasmelusta, ajelin maallepäin helsingistä keli oli kuivaa ja tie uraista asfalttia alla nastarenkaat, aikamoinen meteli! Mutta kun siirsin auton pois urista, niin meteli pieneni huomattavasti eli paljon se johtuu myös tiestä. Kokemukset tähän mennessä, pirteä ja kaikinpuolin mukava auto ajaa.
- mazda kutosta
on nimittäin huomattavasti laadukkaamman oloinen laite. Tuo mainion testi on Tuulilasi -lehden kestotesti ja ei anna kovin mairittelevaa kuvaa autosta. Itse olen koeajanut kolmosen ja melua oli todella liikaa (alla kesärenkaat). Toinen ihmetyksen aihe oli moottori, auto on hyvin sporttisen näköinen, mutta kulkupuoli aika vaatimaton (1,6). Olen koeajanut myös muita samanluokan autoja, ja esim. Corolla samankokoisella koneella menee menojaan. Ulkonäköpisteet kyllä mazdalle, mutta itselle se ulkonäkö ei riittänyt. Suurin ihmettelyn aihe on juuri nuo viat, joihin japsiautoissa ei ole totuttu.
Jos kuitenkin päädyt kolmoseen, ota 2-litraisella koneella ja mieluiten sedan (luultavasti hieman hiljaisempi).Niin ajattelinkin..siis ottaa 2 litranen. Kuulin että bensan kulutus olis melkein samaa luokkaa kuin 1.6 koneella. Joten miuluiten vähän nopeempi =), että uskaltaa ohittaakin...
- mazda kutosta
BellaTheBulldog kirjoitti:
Niin ajattelinkin..siis ottaa 2 litranen. Kuulin että bensan kulutus olis melkein samaa luokkaa kuin 1.6 koneella. Joten miuluiten vähän nopeempi =), että uskaltaa ohittaakin...
..sitä sulla on! Ei aina pidä ajatella taloudellisesti!
- tytskä
kiitti vihjeestä, mutta kutonen on kaltaselleni henkilölle liian iso. Joten päädyn varmasti sedaniin...
- Jaanale
Onkos kellään tietoa ilmastoinnin säätimestä,kun ei muuta näytä kuin 19,5
- mätzä
Niin sanottu siilen murikka voipi olla sökö?
- MarkR68
Onko tietoa Mazda 3 vm..2006 automaatti vaihteiston ongelmista .?
Huollossa kerrottiin että vaihdelaatikko on hajoomassa, kuulemma laatikko on ruosteessa ???? Eikös ne tuppaa olemaan alumiinia .. huvittaa.. lähinnä huoltomiehen kommentit..
Mutta onko Mazdan automaattilaatikossa kellään ollut ongelmia... Laatikko toimii täydellisesti.. Autolla ajettu 200t.km.
- Saimo
Kiva peli ja kivannäköinen. Ajan paljon maantiellä ja todella kovan rengasmelun takia piti unohtaa kolmonen. Lisäksi 1.6 on todella janoinen, huolimatta että suorituskyky 1.6:n joukossa keskinkertainen.
Päädyin uuteen corollaan, farkkuun. Yksi syy miksi kolmonen myy huonosti on se, että farkku puuttuu. Käsittämätön puute, monilla merkeillä farkku on suosituin korimalli, perheellisillä usein ainoa vaihtoehto.- katselet
mazda3 ja halvimman mazda6 hintaeroa niin ei ihme etä farkku puuttuu.
- hiljainen
Käyhän se Corollakin perheautosta, jos lapset ovat imeväisikäisiä ja jos tarkoituksena on vain kulkea paikasta A paikkaan B.
Sitä myös ihmettelen, jos kerran meluttomuus oli auton valintaan oleellisesti vaikuttanut tekijä, miksi ihmeessä valitsit toisen meluisan auton, sillä löytyy tästä kokoluokasta myös kohtuullisen hiljaisiakin autoja. Taisi rahavarojen vähyys vaikuttaa valintaasi eniten. - säälijä
hiljainen kirjoitti:
Käyhän se Corollakin perheautosta, jos lapset ovat imeväisikäisiä ja jos tarkoituksena on vain kulkea paikasta A paikkaan B.
Sitä myös ihmettelen, jos kerran meluttomuus oli auton valintaan oleellisesti vaikuttanut tekijä, miksi ihmeessä valitsit toisen meluisan auton, sillä löytyy tästä kokoluokasta myös kohtuullisen hiljaisiakin autoja. Taisi rahavarojen vähyys vaikuttaa valintaasi eniten.Älä nyt ainakaan ruikuta, että Corolla olis kolmoseen verrattuna ahdas. Kolmosen sedan-mallissa pääntila loppuu takana kesken huomattavasti ennen Corollaa ja sisätilat eivät todellakaan ole isommat.
Ja mikä sinä olet toisten varallisuutta arvioimaan? Vai onko itselläsi ongelmia rahavarojen kanssa?
Ja toisaalta, Corolla todettiin Tuulilasin testissäkin Golfin kanssa hiljaisimmaksi. Tässä luokassa hiljaisempi taitaa olla Renault Megane. Joten provoilua taas oli tuokin kommenttisi. Ei sinua voi kun sääliä - JiiPaa
hiljainen kirjoitti:
Käyhän se Corollakin perheautosta, jos lapset ovat imeväisikäisiä ja jos tarkoituksena on vain kulkea paikasta A paikkaan B.
Sitä myös ihmettelen, jos kerran meluttomuus oli auton valintaan oleellisesti vaikuttanut tekijä, miksi ihmeessä valitsit toisen meluisan auton, sillä löytyy tästä kokoluokasta myös kohtuullisen hiljaisiakin autoja. Taisi rahavarojen vähyys vaikuttaa valintaasi eniten.Corolla on hiljainen viitaten TL:n viimeisimpään testiin. Ja jotain muutakin hyvää corollassa täytyy olla jos katsitaan myyntitilastoja, corolla kärjessä kuukaudesta toiseen, Mazda 3 ei yllä 30 parhaan joukkoon!
- Njaa
JiiPaa kirjoitti:
Corolla on hiljainen viitaten TL:n viimeisimpään testiin. Ja jotain muutakin hyvää corollassa täytyy olla jos katsitaan myyntitilastoja, corolla kärjessä kuukaudesta toiseen, Mazda 3 ei yllä 30 parhaan joukkoon!
Kaikki eivät halua myyntitilaston kärkipään autoja. Ei siksi, ettei Corolla olisi hyvä auto, mutta on olemassa ihmisiä jotka haluavat erottua massasta. Ei myyntitilasto vielä autoa tee....
- tytskä
Njaa kirjoitti:
Kaikki eivät halua myyntitilaston kärkipään autoja. Ei siksi, ettei Corolla olisi hyvä auto, mutta on olemassa ihmisiä jotka haluavat erottua massasta. Ei myyntitilasto vielä autoa tee....
joo..nimenomaan haluan juuri erottua joukosta. Mielestäni jokatoisella on just joku corolla tai golffi.. siksi tää merkki. Ja sitten mitä renkaiden meluun tulee, niin EI HAITTAA! =) kuuntelen aina(jokaikinen metrikin) musiikkia, joten se siitä haukkumisesta...lisää haukkumisia?
- spk
JiiPaa kirjoitti:
Corolla on hiljainen viitaten TL:n viimeisimpään testiin. Ja jotain muutakin hyvää corollassa täytyy olla jos katsitaan myyntitilastoja, corolla kärjessä kuukaudesta toiseen, Mazda 3 ei yllä 30 parhaan joukkoon!
No joo, auton hyvyyttä ei tosiaankaan kannata arvioida pelkästään myyntitilastojen perusteella. Ei sillä, ei myyntitilastojen johtaja huono voi olla, mutta...
Ensinnäkin suurin etulyöntiasema esim. golffilla ja corollalla on suuri käytettyjen autojen kanta. Suuri osa corollan omistajista vaihtaa uuteen corollaan, ihan vain siksi, koska entinen on toiminut kohtuullisesti ja merkin vaihdossa on riskinsä... merkkiuskollisia on paljon. Esim. 323 mallin omistajia on hyvin pieni määrä ja niistä ei saa kovin suurta volyymiä vaikka merkkiuskollisia olisivatkin.
Toinen syy on varmaan puutteellinen mallisto (farmari)...
Itse ainakin toivon, ettei kolmosta myydä samoja määriä kuin markkinajohtajia (toisin kuin maahantuoja toivoo) Ainakaan minulle ei tarvitse myyntitilastoilla todistella auton hyvyyttä, enkä halua nähdä samanlaista autoa joka kulmalla, sekä jälleenmyytäessä yksityiselle on parempi, että tarjonta on vähäisempää (ainakin oman logiikkani mukaan tietyissä puitteissa). - JiiPaa
spk kirjoitti:
No joo, auton hyvyyttä ei tosiaankaan kannata arvioida pelkästään myyntitilastojen perusteella. Ei sillä, ei myyntitilastojen johtaja huono voi olla, mutta...
Ensinnäkin suurin etulyöntiasema esim. golffilla ja corollalla on suuri käytettyjen autojen kanta. Suuri osa corollan omistajista vaihtaa uuteen corollaan, ihan vain siksi, koska entinen on toiminut kohtuullisesti ja merkin vaihdossa on riskinsä... merkkiuskollisia on paljon. Esim. 323 mallin omistajia on hyvin pieni määrä ja niistä ei saa kovin suurta volyymiä vaikka merkkiuskollisia olisivatkin.
Toinen syy on varmaan puutteellinen mallisto (farmari)...
Itse ainakin toivon, ettei kolmosta myydä samoja määriä kuin markkinajohtajia (toisin kuin maahantuoja toivoo) Ainakaan minulle ei tarvitse myyntitilastoilla todistella auton hyvyyttä, enkä halua nähdä samanlaista autoa joka kulmalla, sekä jälleenmyytäessä yksityiselle on parempi, että tarjonta on vähäisempää (ainakin oman logiikkani mukaan tietyissä puitteissa).Mazdalla kehitys on muotoilun osalla mennyt mainioon suuntaan jos verrataan kutosta ja kolmosta vanhoihin 626:een ja 323:een. Lisäksi ajo-ominasuudet harpanneet muiden tasolle.
Jos uusia Mazdoja sanotaan meluisiksi, se ei ole haukkumista vaan faktaa. Joitakin se haittaa, joitakin ei. Itse päädyin Corolla farkkuun sen takia, että kolmosesta ei löytynyt farkkua. Lisäksi corolla oli laadukkaamman oloinen ajossa juuri äänettömämmän kulun takia. Tähän kun yhdistää huomattavasti ponnekkaamman koneen (1.6) ja mainion vaihtotarjouksen (voiko vaihtotarjous olla asiakkaalle mainio?!?!) mazdaan verrattuna, valinta oli "harmaa" corolla. - Anonyymi
Njaa kirjoitti:
Kaikki eivät halua myyntitilaston kärkipään autoja. Ei siksi, ettei Corolla olisi hyvä auto, mutta on olemassa ihmisiä jotka haluavat erottua massasta. Ei myyntitilasto vielä autoa tee....
Vikavalotko tekee😝😝😝😝
- Mz3GT
Itselläni tulee Mazda 3:lla (2.0l) kohta vuosi täyteen. Itse tykkään kyllä tuosta 2l moottorista, jaksaa vääntää matalilla kierroksilla ja kaasua painamalla ei kyllä jää jalkoihin.
Kulutus oli kesällä n 7.5l/100km nyt talvella hieman alle 9l.
Laatu, ei ylimääräisiä nitinöitä/kolinoita
Varustelu (automaatti ilmastointi, DCS/TCS,Xenon, etc)
- Rengasmelu (17x205/50 renkaat selittää paljon)riippuu tiestä ja lämpötilasta.
- CD/MP3 soitin aika kallis lisävaruste
Jos itse olisin nyt ostamssa uutta autoa päätyisin edelleen Mazda3:een (ps. Jos päädyt 2.0l versioon, kannattaa ottaa se Sport-korisarja) - heppulainen
Koeajoin Mazda 3:sen pariin otteeseen viime vuonna. Keväällä ajoin 1.6- ja 2.0-litraiset bensavehkeet - pari tuntia per auto. 1.6 Elegance Sedan vaikutti leppoisalta autolta. Alla oli 16" kitkarenkaat (en muista mitkä), mutta meno oli kohtuullisen tukevaa ja vaivatonta. 1.6-litrainen kone oli näppärä taajama-ajossa, mutta maantiellä 80-100km/h nopeusrajoitusalueilla tehdyt ohitukset kaipasivat jo hitusen lisää ruutia konepellin alle, etenkin kun autossa oli 1 3 aikuista.
Vaihteet napsahtelevat mukavasti kohdillee, ohjaus on tarkka ja autoa on sanalla sanoen hauska ajaa. Hitusen jopa mikroautomainen - positiivisessa mielessä. Sedanin kontti, tai etenkin sen lastausaukko on naurettavan pieni. Samoin luukku on hankala avata ilman että näpit sotkeentuisivat kurakeleillä pahasti.
Penkit ovat mukavat istua, parin tunnin ajolenkillä ei voinut valittaa istuinmukavuudesta. Takapenkilläkin käyneet mainitsivat penkin kivaksi. Keskellä olevaa muhkurapaikkaa ei kukaan kokeillut. Pitkillä ihmisillä loppunee pääntila kesken takapenkillä, mutta meillä noin 172-175 senttisillä ei ollut hätää auton millään paikalla. :-)
Melusta sen verran, että ainakin Sedanissa se ei ollut häiritsevän voimakasta kitkarenkailla. Ja kuten joku jo mainitsikin, jos haluaa kokea hiljaista menoa, kannattaa ensi töikseen siirtyä autolla kuin autolla pois niistä tien kuluneista ajourista. Ja ainahan autoa voi vaimentaa itse lisää (tai autohifiliikkeissä), jos korvat eivät tykkää melutasosta.
Viime syksynä ajoin yhden viikonlopun ajan 2.0-litraista GT Sedania. Syksyn ensilumisateista jne. huolimatta alla oli 17" kesänakit. Meno oli hyvin napakkaa ja tarkkaa. Melua oli, kuinka paljon enemmän kuin puoli vuotta aiemmin ajetussa kitkarengaskokeilussa, sitä en osaa sanoa. Xenonit tuntuivat näyttävän turhan alas automaattisesta korkeudensäädöstä huolimatta.. tai sitten en vain tottunut tiukkaan valon ja varjon rajaan. :) Jos auto olisi ollut omani, tarkistuttaisin valojen suuntauksen.
Kaksilitarinen on kiva menijä. Potkua riittää ohituksiin jne. täydelläkin kuormalla. Auto vetelee yhden hengen kuormalla tehdyissä täyskaasukiihdytyksissä vain pikkiriikkisen, eikä menossa ole muutenkaan mitään moittimista. Nopeassa ajossa, mutkissa kaasua höllätessä perä tuntuu hieman harkitsevan irti lähtemistä, mutta ajovakaudenhallintajärjestelmä auttaa asiassa jos meno meinaa olla liian vauhdikasta. Ja kukapa nyt nopeassa kaarreajossa ihmeemmin kaasua löysäisikään.
Nopeissa kiihdytyksissä tuntui siltä, että ykköseltä kakkoselle vaihtaminen on hidasta. Muuten vaihteet toimivat moitteetta. Kaksilitraisen isot jarrulevyt tuottavat miellyttävän tunnokkaan ja tehokkaan jarrutuskokemuksen, joskaan ei 1.6-litraisen pienemmissä levyissäkään ollut moittimista. Hiljaisessa ruuhka-ajossa jne. kestää hetken totutella jarrujen herkkään toimintaan. Samoin kaasu reagoi nopeasti, jolloin ruuhka-ajosta tulee herkästi hieman nykivää.
Summa summarum.
Jos talouteni olisi nyt kunnossa, ostaisin nykytietämykseni mukaan 2.0-litraisen Mazda 3 Sedanin, mutta en GT:nä, vaan Elegancena. En tarvitse GT:n Xenoneita, normaalit halogeenit tuntuivat nekin riittäviltä. Samoin GT:n 17" renkaat ovat liioiteltua, rengaskuluissa säästää hieman (ja ehkä melussakin) kun alla on 16" kumit. Sedani siksi, etten tarvitse HB:n mahdollistamaa suurien esineiden kuljetuskapasiteettia, en halua tuijotella aina kurasta umpeen muurautunutta takaikkunaa, Sedan on mielestäni paremman näköinen ja ilmeisesti hieman virtaviivaisempi ainakin jos autojen ilmoitettuja huippunopeuksia katsellaan. Niinpä sedan saattaa jopa kuluttaa hitusen vähemmän. Miinuksena sedanista voisi nostaa esiin takakontin aukon koon ja HB:tä korkeamman hinnan.
Hyvä auto se on. Käykää kokeilemassa, meinaan kaikki eivät pidä tarkasta ohjauksesta jne, vaan pitävät enemmän pumpulimaisesta menosta jne. Sitä Mazda 3 ei tarjoa.
Loppuun vielä pari asiaa mihin kaipaisin muutosta. Ajovalojen pesimille oma kytkin, HB:n takapuskuri hieman lyhyemmäksi (helpottaisi lastausta), Sedanin kontin aukko isommaksi, mp3-soitin halvemmaksi..
Siinäpä ne. Niin juu, äänieristystä ehkä hitusen paremmaksi, mutta tämän aion hoitaa itse kuntoon mikäli suinkin saan jossain välissä auton tilaukseen. :)
Kivaa kevättä kaikille!- spk
paljon asiaa...
Tuosta ei käynyt ilmi, millä kolmosella itse ajelet, jos ajelet?
No juu, itsellä nyt 1v2kk ja 31 tkm kokemukset 1.6 sedan elegance tour packista ja vielä ollaan tyytyväisiä.
Yllä tuli jo aika kattavasti suurimmat plussat ja miinukset, mutta laitampa vielä oman listan:
Positiivisiksi puoliksi voisi luetella esim. ajettavuus, ulkonäkö, ajettavuus, varustelu, jämäkkyys.
Hieman negatiivisia puolia voisivat olla esim. takaluukku (sedan), rengasmelu isoilla kumeilla, 1.6:n kulutus, penkin istuinosa hieman lyhyt, ajovalon pesimet rohmuaa nestettä ja toimii miten sattuu, radion kuuluvuus huono, ei saa originaalia rattiin asennettavaa vakionopeuden säädintä.
Itseä ei haittaa sedanin huono takaluukku kun ei käyttötarvetta liiemmin ole. Itse ostin sedanin, koska se on mielestäni paremman näköinen, hintaero ei ole iso sekä ainakin teoriassa kori on jäykempi ja hiljaisempi. Lamppujen pesimen olen poistanut käytöstä sulakkeen irroituksella.
1.6 on tehoiltaan ihan riittävä ainakin omiin tarpeisiin. Kulutus on mielestäni 1,6:ksi hieman suurehko. Mutta omasta mielestäni välitysten lyhyys ei ole suurin tekijä kulutuksessa. Esim. moottorinohjauksessa olisi ilmeisesti hieman parannuksen varaa.
Vasta mietin, että jos nyt saisin valita auton uudestaan, mikä se olisi. Esim. viime vuonna vaihtoehtoina oli golf ja corolla... Täytyy myöntää, etten ole pettynyt siinä suhteessa valintaan, en valitsisi vieläkään golffia enkä corollaa. En myöskään kaksilitraista kolmosta, koska hinta nousee niin lähelle kutosta, että ostaisin isoveljen. Toisaalta uusi octavia voisi olla hyvä vaihtoehto? Vanha ocu oli sisätiloiltaan pienempi kuin esim. kolmonen-golf-corolla ja putosi silloin vaihtoehdoista. Tosiaan kutosta voisi harkita, jos isompi koneista olisi ostamassa. Käytännössä ostaisin kuitenkin jonkin diesel-mallin, koska ajokilometrejä alkaa tulla lähelle 30 tkm vuodessa...
Enivei, en ole pettynyt ostokseen. - tytskä
kiitos hyvin asiallisesta tekstistäsi!
- heppulainen

Enivei, en ole pettynyt ostokseen.Olen tällä hetkellä autoton.. eli taisin mainita tekstissä (en jaksa tarkistaa =), että se tulisi varmaankin hankittua heti kun talousasiat ovat kunnossa. Nyt pärjäilen pääkaupunkiseudun julkisella liikenteellä.. :)
Kolmosen tilaaminen ensiautoksi oli lähellä, mutta yllätysirtisanomisuhka sotkee nyt pahasti kuvioita. Kirottu maailma potkii juuri työelämään siirtynyttä reilusti päähän. En valita. :)
- Mazda3 GT
mazda kolmosesta n. vuoden verran (2.0 GT sedan, aero-korisarja).
Aikalailla paikkaansa pitäviä kommentteja nuo edelliset.
Plussat omasta mielestä:
ulkonäkö (virtaviivaisen näköinen sedan, erottuu massasta)
ei natise/kitise sisustan/alustan osat
hyvä ajettavuus (talven huonoilla keleillä suuntavakaa)
GT:n varusteet (kaikki tarvittava,paitsi vakionopeussäädin)
moottori vääntää hyvin jo alakierroksilla
hyvin toimiva vaihteisto
GT:n mittaristo (selkeä ja miellyttävä)
takana löytyy pää- ja jalkatilaa 180cm:lle matkustajalle
tehokkaat jarrut (ainakin gt:ssä)
Miinuksia vaikea löytää:
- ehkä radion voisi mainita joiltakin osin miinukseksi (kuuluvuusalue, äänenlaatu hieman rahiseva, riippuu ehkä kuuntelijastakin)
- farkun puute
- 1.6 kulutus
- rengasäänet varauksin (renkaan nopeusluokka V(205/50/17), kun riittäisi H-luokka, joka halvempi,kestävämpi ja äänettömämpi.Riippuu paljon rengasmerkistäkin.
- takakontin lastausaukon pienuus (itsellä ei kylläkään haittaa)
- alkuperäisen vakionopeussäätimen saatavuus (esim usa-malleissa se on vakiona, miksei maahantuoja ota suomen tuontiin mukaan, en ole saanut heiltä vastausta)
Mielestäni kolmonen kannattaa valita 2.0l moottorilla, koska 1.6 kuluttaa melkein saman verran (n.7.5l/100km). Itsellä keskikulutus n. 8l/100km . Minulla kävi myös mielessä mazda 6 halvin malli (DSC:llä varustettu), joka oli lähes samanhintainen kuin kolmosen gt malli. Mutta tällä hetkellä tilan tarve vastaa kolmosen kokoluokkaa ja samalla hinnalla sain tehokkaan ja hyvin varustellun auton, niin valinta oli selvä.
Golf 1.6 FSI oli pitkään toinen vaihtoehto, mutta golf samoilla varusteilla kuin mazda 3 gt (autom. ilmastointi,sport sisusta, neljä ovea, kaiuttimet, xenonvalot,sumuvalot,ESP) olisi tullut maksamaan hieman enemmän.
Tuosta sedanin takaluukun avaamisesta sen verran että yhtä paljon sormet likaantuvat muidenkin autojen kahvallisissa luukuissa.
Mazda kolmosessa hyvä vaihtoehto on 2.0 litran elegance. Gt-malliin saa n. kahden tonnin lisähinnalla Xenonajovalot, tuulilasinpyyhdin-automatiikan, Gt-verhoilun, 17" vanteet ym pientä hilpetööriä. Elegance mallista taisi puuttua myös ajotietokone, automaatti-ilmastointi ja sumuvalot jotka siis löytyvät gt-mallista.- spk
Katselin tuossa kertaukseksi kolmosen vakiovarustelistaa. Tuohon 2.0 eleganceen kuuluu ns. touring pack, johon sisältyy 16" kumit, ajotietokone, etusumuvalot ja automaatti-ilmastointi. DSC:stä en ole ihan varma, kuuluku vakiovarusteisiin. 1,6:ssa ei kuulu.
- Zoom-Zoom
Moi, ainoa risu jonka voin kolmen kuukauden käytön jälkeen antaa on se, että nykyään hyötyliikunta jää turhan vähiin sillä en malta olla liikkumatta edes lyhyitäkään matkoja autolla...
Zoom-Zoom antaa hyvät kyydit ;)- mazda 3 2.0 elegance
samaa mieltä ei jaksa kävellä kun haluttaa ajaa
- tytskä
Mulle tais käydä samoin..olin nimittäin koko päivä koe-ajamassa mazda 3:sia ja piti mennä punttisalille, mutta enemmin meninkin miuluummin syömään ja unelmoimaan mun uutta autoa. Totesin kyllä, että mielestäni ei mikään "rengasmelu" haitannu kuten eräät haukkuivat tällä palstalla. Miten hiljainen auton pitää sitten olla? Niin hiljanenko, että kun yrität motarilla painaa kaasua niin mitään ei tapahdu(moottori on esim.sammunut etkä edes kuule onko päällä vai ei)
- man.
tytskä kirjoitti:

Muista vanha sanonta:
"siellä missä on ääntä, siellä on voimaa".
Onnea uudelle autollesi!
- jiruiyuy4566
Minä osti viimeviikolla uuden Mazda 3 sedanin automaattivaihteisena ja 2.0 bensakoneella, sen saa vasta tämänviikonlopulla liikkesstä kun on kaikki vermeet asennettu paikalleen!
Kävin koeajolla, eikä se meteli ole sen kovampi kuin esim. Skodassakaan?
Hyvin pitkälti voi johtua kovista renkaista melu? Michelin voisi olla hiljaisempi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882