Muistelen Sipilän - Orpon hallitusta

Sipilän hallitus oli taloudellinen katastrofi. Otti nousukaudella lisää velkaa, myi valtion omaisuutta romahdutti sosiaaliturvan, sai aikaan todellisen hoitokotien kurjuuden ajamalla "oma valvonta" sananvoimalla järjestelmän, joka lähes kokonaan romahdutti kattavan viranomaisvalvonnan hoito-ja hoivakodeissa ja pyrki estämän myös viranomaisvalvonnan myös ympäristönsuojelussa.
Romahdutti veropohjan antamalla miljardikaupalla verohelpotuksia ja erilaisia tukia koko elinkeinoelämälle ja lisäämällä tolkuttomasti jo muutenkin täysin ylimitoitettua ja järjetöntä maataloustukia. SE OLI PÄÄVATULAATTORI SIPILÄN YKSI KÄRKIHANKE. siis lapioida miljardi tolkulla lisää täysin tuottamattomaan ja jopa erittäin tappiolliseen maatalouteen lisä tukia.

Sipilä ja Annika Saarikko saivat aikaan hoitokotien todellisen helvetin.

Sipilän hallitus ajoi kiky-sopimuksen voimalla osan kuntia taloudelliseen ahdinkoon verotulojen romahdettua. Näin toimii maalaisliitto ja Sipilän hallitus petti ja ryösti kansaa ja JAKOI RAHAT YRITYKSILLE JA NIIDEN OMISTAJILLE ja maatalouteen. Täysin tuottamattomat ja ympäristölle vaaralliset "biokohteet" olivat Sipilän suosiossa ja edunsaajina pääasiassa Sipilän lähipiiri jopa lähisukulaiset.
'
Sipilän hallitus siirsi työnantajien maksuja noin 5 miljardia palkansaajien maksettavaksi. Tästä ei työllisyys yhtään parantunut, pikemmin päin vastoin. Yritykset tuottivat ennen hyvin ja nyt vielä paremmin ja sijoitukset menivät muualle kuin Suomeen. Sipillä itse on hyvä esimerkki, valtasi yrityksen ja myi sen, vastoin perustajan tahtoa, USA;han ja sai aikaan 5 00 uutta työtöntä. Näinkin toimii Maalaisliiton suora riistäjäjälkeläinen Suomen keskusta.
Suoranaisen rikollisuuden helmi on Sipilän toiminta Valtion omaisuuden ohjausministerinä, Myi "Taseet töihin" iskulauseella LK. päävatulaatori sanoi kun myi muistaaksesi 2,4 miljardilla valtion omaisuutta ja sijoitti ne eurot maaliman korruptonoituimpiin maihin kuten Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Kiinaan.

Kysymys kuuluu: Kuinka paljon Juha Sipilä ja hänen lähipiirinsä, sukulaiset mukaan lukien, nettosi näistä sijoituksista ja paljonko veronkierron ja harmaan talouden asiantuntija lestaK:n luottoministeri Anne Berner sai?

Taloudellinen katastrofi oli Sipilän, Opron ja Soininn rosvokopla. Se tuhosi kaiken sen varan ja pitkälti eteen päin antamalla rahaa yrityksille, niiden omistajille ja tietysti maataloussyöttiläille. Ja tietysti leikkaamalla kaikkialta muualta,. No syöttiläskunnat ja maakunnat saavat porsastella ilman mitään väliä.
Porvarien mielestä on hyvää talouspolitiikkaa kun jaetaan yrityksille ja niiden omistajille ja tuhotaan mahdollisimman paljon veropohjaa.

21

55

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sipilä lienee tukee nyt hoitajia ja maahanmuuttajia

      pääsee eroon molemmista

    • Anonyymi

      ORPO latoi tänään plokissaan jatko-osan entisenä valtionvelkaministerinä. Loputkin työnantajan velvoitteet valtion hoidettavaksi. Vain voitot suojataan ja alvit palautetaan takautuvasti.

      • Anonyymi

        Halu olis KOKomukseleella jatkaa kansan kurjistamista. Orpo lupasikin Blogissaan 500 000 uutta työtöntä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Halu olis KOKomukseleella jatkaa kansan kurjistamista. Orpo lupasikin Blogissaan 500 000 uutta työtöntä.

        Kyllä luppuksia sateelee pettereiltä. Tietävät kyllä, etteivät pääse niitä toteuttamaan. Kansa kyllästyi kurjistamiseen ja heitti OPPOSIITTIOon.


    • Anonyymi

      Melekosia mestareita ovat ENTISET.

    • Anonyymi

      Rahaa paloi. Velkaa otti ORPO.

    • Anonyymi

      Toimi juuri toisin kuin olis pitänyt.

    • Anonyymi

      Kokkomuksesta löytyneet surkeimmat valtiontalouden hoitajat,

      • Anonyymi

        Näin oN.
        Kokoomuksen isänmaallisuus on lahtarikaartin ja Lapuan liikkeen terroria.


    • Anonyymi

      No nythän maristaan vastikkeetonta tukea , sekö on sitä oikeudentajua , ensin tavallisia ihmisiä haukutaan ja rankaistaan , sitten ollaankin itse käsi ojossa hetken päästä , sinne vaan aktiivikursseille opettelemaan taloudenpitoa kuten muutkin jos heti 1-2 viikon perästä ollaan pa. . , sossun luukulle tarvittaessa niin pitää realisoida mammonaansa kuten muittenkin duunarien.

    • Anonyymi

      En minä kokenut mitään nousukautta
      ajalla 29.5.2015 - 6.6.2019, todellinen
      nousukausi lopahti 26.4.1991 kun Esko
      Aho astui pääministeriksi, Suomi oli
      13.4.1995 mennessä siinä kunnossa että
      Paavo Lipposen piti nostaa Suomi suosta
      ollessaan pääministerinä.

      Ärsytti ihan saatanasti että Juha Sipilä
      oli pääministerinä viime hallituskaudella.

      • Anonyymi

        Esko Aho sai hoidettavakseen yli varojensa eläneen maan, jonka talouden tilaa pahensi entisestään Neuvostoliiton romahtaminen. Ahon hallitus teki kaikki isot päätökset. Lipposen hallitukset pääsivät pyörittämään valtiota, jossa ikävimmät akuutit päätökset oli tehty. Lipposen 2. hallituksen olisi pitänyt sote-uudistuksesta mutta uudistus jäi tekemättä. Itse asiassa Ahon hallitus on ainoa isoja päätöksiä tehnyt Suomen hallitus viimeisen 30 vuoden aikana. Toki Ahon hallitus olisi voinut jälkiviisaasti ajatellen tehdä joiltain osin parempia päätöksiä, mutta sentään saivat isoja päätöksiä tehtyä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Aika mustavalkoinen ja yksipuolinen näkemys asioista. Voisi alkuun todeta, että
      - maatalous on kannattamatonta kaikkialla, koska muutkin maat maksavat maataloustukia
      - telakkateollisuus ja merenkulku on kannattamaton ala, koska muutkin maksavat tukia
      - tuulivoima on kannattamaton ala, koska se on kallis tapa tuottaa energiaa suhteessa esim, kivihiileen - tuulivoimaa tuetaan suoraan tuotantotuella ja epäsuorasti mm. verottamalla rankasti kivihiilen käyttöä
      - hoitokotien tilanne on ollut surkea ja osin katastrofaalinen jo 1990-luvulta lopulta alkaen
      - valtion rahaa jakaa suuryrityksille kaikki hallitukset, nykyinenkin, esim. koronaelvytyksestä iso osa siirretään käytännössä suoraan pörssiyhtiöiden taseisiin
      - työnantajamaksuja alennettiin, koska valtio joutuu tukemaan yrityksiä globalisaation takia mm. suomalaiset työntekijät kilpailevat melkein koko maailman työntekijöiden kanssa, ja köyhät maat houkuttelevat suuryrityksiä siirtämään tuotantoaan niihin halvemmilla tuotantokustannuksilla - jos haluaa globalisaatiota, niin joutuu ottamaan vastaan myös haitat

      Sipilän heikkous oli toki se, ettei hän ymmärtänyt, kuinka poliittinen järjestelmä toimii. Mm. Bernerin nimittäminen sotki oman puolueen rivejä ja virkamiesyhteistyötä sotki nopeat aikataulut (valtiolaiva on hidas).

    • Anonyymi

      Tilastot näyttävät tosi rumilta.

    • Anonyymi

      Edellinen hallitus sentään yritti kitkeä turhan pakkoruotsin pois, kun tuon olisivat saaneet vietyä maaliin niin rahaa ja aikaa olisi säästynyt rutkasti, Laasonen oli hyvä/pätevä opetusministeri joka ymmärsi mitä teki, Soma Li on pohjanoteeraus.

      Miettikää sitä rahan ja ajan määrää jotka säästettäisiin kun poistaisimme pakko- ja virkamiesruotsin, miettikää mihin kaikkeen muuhun sen ajan ja rahan voisikaan käyttää. Ei välttämättä tarvitsisi niin paljon duunarinkaan selkänahasta repiä jos ja kun pääsemme ruotsinkielen velvoittavuudesta eroon,

    • Anonyymi

      Valtionvelanottoministeri ORPO oli vauhdissa.

    • Anonyymi

      Ei sen väliä

    • Anonyymi

      Ei kansa sitä enää muista.

    • Anonyymi

      Historia sen näyttää.

    • Anonyymi

      Historia sen näyttää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 119
      1480
    2. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      649
      1454
    3. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      201
      985
    4. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      331
      905
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      235
      857
    6. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      58
      743
    7. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      233
      707
    8. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      175
      681
    9. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      88
      630
    10. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      21
      611
    Aihe