Tulonsiirrot kuntien välillä lopetettava tilapäisesti

Uusimaa on jätetty oman onnensa nojaan. On selvää, että tässä tilanteessa siellä tarvitaan kaikki käytettävissä oleva raha ihmishenkien pelastamiseksi.
Siksi kuntien väliset tulonsiirrot pitää lopettaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Vain tällä tavalla Uudenmaan kunnat voivat ottaa turvallisesti lainaa ja pelastaa henkiä. Tulonsiirtojen keskeyttämisewstä on hyötyä myös niille, jotka ovat niitä saaneet koska heitä elättävät uusmaalaiset pysyvät hengissä ja pystyvät myöhemmin jatkamaan maakuntien kulutusjuhlia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Rahalla ja terveyden huollon nokittamisilla tätä kriisiä ei ratkaista. Onneksi meillä on julkinen terveyden huolto ja koulutusjärjestelmä, eikä setelivetoinen yksityinen monikansallinen terveyden huolto, joka kriisitilanteessa menee usein konkurssiin tai toimii siellä missä, voitot voi maksimoida. Nämä yksityiset terveyden huollon yritykset olisivat jo samassa asemassa, kuin kansainväliset halpalentoyhtiöt tällä hetkellä.

Äänestä
  • Meillä on setelivetoinen terveyden huolto. Setelit vain kerätään julkishallinnolle tai sitten yksityiset maksavat ne suoraan yksityisille palveluntarjoajille.

    On lapsellista kuvitella, että meidän järjestelmämme, joka ei pysty hoitamaan sairaita ilman yksityisiä palveluntarjoajia ja yritysten maksamaa työterveyttä, eroaisi merkittävästi vaikka sitten paljon parjatusta USA:n mallista. Hintalappu on toki pienempi, mutta niin on tarjotut palvelutkin.

    Rahalla ei kriisiä ratkaista, mutta kriisiä ei voi ratkaista ilman rahalla saatavia asioita. En usko, että tehyläiset ryhtyvät iltapuhteinaan värkkäilemään koronatestejä keittiössään vaan kyllä niiden saamiseen tarvitaa riihikuivaa rahaa ja kaupallisesti toimiva lääketehdas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uusimaa on jätetty oman onnensa nojaan. On selvää, että tässä tilanteessa siellä tarvitaan kaikki käytettävissä oleva raha ihmishenkien pelastamiseksi.
Siksi kuntien väliset tulonsiirrot pitää lopettaa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Vain tällä tavalla Uudenmaan kunnat voivat ottaa turvallisesti lainaa ja pelastaa henkiä. Tulonsiirtojen keskeyttämisewstä on hyötyä myös niille, jotka ovat niitä saaneet koska heitä elättävät uusmaalaiset pysyvät hengissä ja pystyvät myöhemmin jatkamaan maakuntien kulutusjuhlia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu