Rodos 2020 2.0

Anonyymi

Joko on matka peruttu? Täysin toisen fiiliksen ketju kuin alempana. Itselläni oli tarkoitus lähteä kesäkuun alussa perheineen Rodoksen kaupunkiin, mutta se on aika selkeästi jo taputeltu. Kuinka pitkälle ajoittuvia matkoja olette peruneet? Ja minne saakka uskallatte suunnitella uutta? Jos kaiken tämän jälkeen kesälomat menevät suunnitellusti, viimenen lomapätkä olisi elokuun alussa. Joko sitä kärsisi ajatella toiveikkaammin? Toki tässä tilanteessa on mentävä päivä kerrallaan. On vain niin surullista, kun ulkomailla käymme kerran muutamassa vuodessa. Vertaistukea, kohtalotovereita?

17

1140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ap täällä, tuli kahteen kertaan aloitus, kuinka noloa...Ensimmäinen ei heti näkynyt ja eihän näitä voi itse poistaakaan...

    • Anonyymi

      Toukokuun puolivälissä olin ekan kerran menossa, Norwegianilla. Eivät ole vielä peruneet mutta varmaan huhtikuun loppuun mennessä sen tekevät. Toinen kerta olisi syyskuun alkupuolella mutta vahvasti epäilen, että silloinkaan ei lennettäisi. Eihän sitä vielä tiedetä ja toivossa on hyvä elää, mutta toisaalta pessimisti ei pety.
      Rodoksella on vasta yksi todettu tartunta, 7 kk vauva, mutta varmasti on muillakin perheenjäsenillä ( 8 hengen talous). En uskokkaan, että tulee näihin jäämään. Siellä ei ole kapasiteettia kovin monen potilaan tehohoitoon. Ei sinne haluta turisteja ennenkuin muualla euroopassa tauti laantuu. Taitaa siis mennä ensi vuoteen.

    • Anonyymi

      Kesäkuun alussa finnairilla kavalaan ja sieltä bussilla & lautalla Thassokseen.. todennäköisesti ei toteudu, mutta itse en peru, odottelen kyllä peruutusta ja siirrän matkan tulevaisuuteen. Surullisia aikoja nämä.

      • Anonyymi

        Finnair ei lennä kesäkuussa, aikaisintaan heinäkuun alussa
        Itseltäkin peruuntui toukokuun Rodoksen matka, saa nähdä pääseekö tänä vuonna ollenkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Finnair ei lennä kesäkuussa, aikaisintaan heinäkuun alussa
        Itseltäkin peruuntui toukokuun Rodoksen matka, saa nähdä pääseekö tänä vuonna ollenkaan

        Meillä on vasta syyskuussa lähtö, uskoisi sen toteutuvan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Finnair ei lennä kesäkuussa, aikaisintaan heinäkuun alussa
        Itseltäkin peruuntui toukokuun Rodoksen matka, saa nähdä pääseekö tänä vuonna ollenkaan

        Älkää ihmeessä peruko matkojanne, Aurinkomatkat ainakin maksaa kaikki takaisin, jos matka peruuntuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää ihmeessä peruko matkojanne, Aurinkomatkat ainakin maksaa kaikki takaisin, jos matka peruuntuu...

        Tänään tuli rahat tilille, jännityksellä odotellaan pääseekö syksyllä!

    • Anonyymi

      Peruutusilmoitus lennoista tuli minullekkin, mutta siinä maininta ettei koske matkatoimistojen lentoja.. odottelen edelleen matkatoimiston peruutusta, se sitten peruuttaa myös lennon.

      • Anonyymi

        Tulihan se peruutus Tjäreborgilta.. ei pääse aurinkoon ei. =(

    • Anonyymi

      Tilanne kun on nyt tämä,niin me päätettiin suosiolla jättää tämän vuoden reissut tekemättä =( Yleensä aina pari kertaa vuodessa käydään...toki ei Rodoksella,vaan siellä naapurimaassa,mutta usein lennetään Rodoksen kautta ja lautalla sitten Marmarikseen. Mutta nyt olemme ajatelleet,että tänä vuonna ei reissuja tehdä....niin ei ainakaan pety...Potuttaahan se ihan hirvittävästi,kun on tottunut tiettyyn...Toki tottumuksista on joutunut luopumaan jo ihan muutenkin..Ei enää ravaa kaupassa päivittäin...karttelee ihmisä,ja ei saa tavata läheisiään...Ei mennä pitsalle jne....niin kai tämä matkailukin menee siihen katekoriaan...Mutta hei me lennetään sitten taas joskus <3 Tsemppiä kaikille <3

    • Anonyymi

      Olisihan se syksyllä mahtava sinne päästä.
      Mutta vaikka lentoja olisikin panee kyllä miettimään mikä tilanne viruksen suhteen on silloin esim, Kreikassa.
      Tämä tilanne ei lopu sormia napsauttamalla ja ennustajan taitoja kun ei ole.
      Pieni pilkahdus pääsiäiseen, olimme 2017 pääsiäisen Kteetalla .
      Tilasin alkosta myymäläämme 2 pulloa metaxaa 5 star, noudettavissa tänään.
      Kahvin kera nautittuna mielikuva matkalle Kreikkaan kylläkin pääsee.

      • Anonyymi

        Olen seurannut Kreikan tilannetta ja se on hyvin hallinnassa. Tartuntoja on ollut koko ajan aika lailla saman verran kuin Suomessa, joka on siellä vähän, kun ajattelee Ateenaakin. Kuolleita enemmän, mutta sen nyt ymmärtää. Santorini ja Mykonos ovat kokonaan karanteenissa. Voi olla, että syksyllä voisi jo lähteäkin. Tuleehan tämän suljettuina liikkeinä näkymään pahasti.

        onko dataa noille väitteille,vai huhupuhetta?mielellään täällä faktaa eikä muuta "seurannu juttua".kiitos.Aurinkomatkat perunnu matkat kesäkuun viimissen päivään nyt.Toivottavasti päästään edes syksyllä matkaan.Voimia,uskon että päästään viellä tänä vuonna.

        Onko vaikea ymmärtää, että kaikkien maiden tilanne on ollut nähtävissä koko ajan. Ei nämä mitään "väitteitä" ole, kunhan ei itselläsi ole niin vitt..mainen olo. Mitäpä jos osaisit seurata maan mediaa monelta kantilta. Kaikkea on tarjolla, eikä ole sen vaikeampaa, kuin lässyttäminen täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen seurannut Kreikan tilannetta ja se on hyvin hallinnassa. Tartuntoja on ollut koko ajan aika lailla saman verran kuin Suomessa, joka on siellä vähän, kun ajattelee Ateenaakin. Kuolleita enemmän, mutta sen nyt ymmärtää. Santorini ja Mykonos ovat kokonaan karanteenissa. Voi olla, että syksyllä voisi jo lähteäkin. Tuleehan tämän suljettuina liikkeinä näkymään pahasti.

        "Olen seurannut Kreikan tilannetta ja se on hyvin hallinnassa."

        Valitettavasti tämä ei riitä. Jos turismi sallitaan ensi syksynä, Kreikkaan tulee väkeä myös niistä maista, joissa tilanne ei ole ollut "hyvin hallinnassa". On ymmärrettävää, että koska talvikuukausina Kreikassa on niukasti turismia, viruksenkantajia ei ole tullut ulkomailta maahan niin paljon kuin joihinkin muihin maihin.

        Tilanne muuttuu täysin, jos rajat avataan. Koronavirus ei kuole ensi syksyyn mennessä maailmasta pois.

    • Anonyymi

      Tän päiväsen tiedon mukaan saarella 4 tartuntaa,0 kuollutta.Ens viikolla odottavat hallituksen ilmotusta jos jotain rajotuksia voi höllentää.Uiminen,kalastus rannoilta,huvi ajelut autoilla ja veneillä kielletty yhä.Lupa pitää anoa tekstarilla kaikkeen liikkumiseen.

      • Anonyymi

        Kreikan matkailuministerin mukaan heinäkuun lopulla rajoitetusti näillä näkymillä voisi matkailua avata, että kaudesta jotakin saa pelastettua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      253
      4567
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      130
      2985
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2752
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1730
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1574
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      22
      1468
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1324
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1235
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      205
      1098
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1085
    Aihe