Palvelijan 30.3.2020 saama sanoma Jumalan tuomiosta Suomelle
Jeremia 6:11-19:
”Minä olen täynnä Herran vihaa, en jaksa sitä pidättää; vuodata se lapsukaisiin kadulla, niin myös nuorukaisparveen. Sillä niin mies kuin vaimokin vangitaan, niin vanhus kuin ikäloppu.
Heidän talonsa joutuvat vieraille, niin myös pellot ja vaimot; sillä minä ojennan käteni maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.
Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.
He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole.
He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra.
Näin on Herra sanonut: "Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne". Mutta he vastasivat: "Emme vaella".
Ja minä olen asettanut teille vartijat: "Kuunnelkaa pasunan ääntä". Mutta he vastasivat: "Emme kuuntele".
Sentähden kuulkaa, te kansat, ja tiedä, seurakunta, mitä heille on tapahtuva.
Kuule, maa! Katso, minä tuotan onnettomuuden tälle kansalle, heidän hankkeittensa hedelmän, sillä he eivät ole kuunnelleet minun sanojani, vaan ovat hyljänneet minun lakini.”
Nyt on se hetki. Suomen kansa, minä Herra ravistelen sinua ja koettelen sinua. Nyt ei enää vihaani käännetä kokonaan pois vaan tuomioni tulevat.
Minä olen varoittanut sinua usean palvelijani suulla. Varoittanut teitä kirjoituksissa. Kutsunut teitä takaisin, mutta te ette ole kuunnelleet.
Minä Herra nostan tämän kansan kuitenkin vielä ylös niiden muutamien nöyrien tähden, jotka edelleen etsivät minun kasvojani.
Nouskaa nyt rukoukseen minun lapseni, ja te jotka synnissä elätte, katukaa ja etsikää minua. Ehkä minä vielä armahdan ja lyhennän tämän kärsimyksen aikaa, ennen kuin annan lopullisen tuomioni tulla.
Sain tämän sanoman tänä aamuna, kun luin Raamattua.
Palvelijan 30.3.2020 saama sanoma Jumalan tuomiosta Suomelle
6
230
Vastaukset
EI OLE --- Jumalan ANTAMA SANOMA --- VAAN . . . LIHALLINEN . . .
. . . JOSSA Raamatun SANOMAA PAKOLLA NOSTETAAN . . . :(
. . .
ALOITTAJA ON --- ITSE SYYTETTYNÄ . . . Jumalan SANOMIEN . . .
. . . VÄÄRISTELYSTÄ - ja - VALHESANOMIEN LEVITTELYSTÄ . . . !
. . .
Jeesus_valitsi_tekstin
11.1.2017 17:08
MUISTUTUKSENA . . . EKSYTTÄJILLE - ja - HARHAOPPISILLE . . . !
. . .
JUMALA VAATII PARANNUSTA - SILLÄ - JOS EI PARANNUSTA TAPAHDU - NIIN...
ONNETTOMUUS KOHTAA - NIITÄ PENSEITÄ - JOTKA ITSE ITSENSÄ KOROTTANEET...
SAMAT - Raamatun - SÄÄNNÖT KAIKILLE...
........
JEREMIA 23
30. Katso, sentähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa.
31. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: 'Se on Herran sana'.
32. Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.
. . .
EI_TROLLI_vaan_TOTUUS
17.03.2020 21:34
Väärän profeetan poistuminen palstalta?
kumpikampi
22.10.2018 20:29
Mitä mieltä olette asiasta? Onko parempi se että sellainen väärä ei täällä eksyttäisi, vai onko parempi että sellainen olisi täällä, jotta asiansa osaavat voisivat paljastaa eksyttäjän muille?
--- Kommentoi ---
EI_TROLLI_vaan_TOTUUS
23.10.2018 0:02
Tämä ei ole . . . MIELIPIDE ASIA . . . !
ASIAN KÄSITTELY --- ETENEE --- Jumalan TAHDON MUKAISESTI . . . ;)
Jumalan Tahdon Mukainen --- RATKAISU ON LOPULLINEN --- eli EKSYTYS LOPPUU PROFETIAT PALSTALLA - ja - MYÖS KAIKKIALLA MUUALLAKIN !
PROFETIAT PALSTA on - Jumalan - KOULUTUS KÄYTÖSSÄ, joten TÄÄLLÄ asiat etenevät hitaasti, mutta KOSKA Jumala TOIMII OIKEUDENMUKAISESTI - niin - KAIKELLA ON TARKOITUKSENSA.
ENNAKKOILMOITUKSIA --- TULEVASTA --- ON ANNETTU !!!
SIIS jatkuu . . .- Anonyymi
Ei oo ku ei oo sun antama ja hyväksymä... oothan sä sentään jumala.
Anonyymi kirjoitti:
Ei oo ku ei oo sun antama ja hyväksymä... oothan sä sentään jumala.
TOTTAKAI --- KIUKUTTELET --- TAAS . . . :(
ALOITTAJALLE --- SAMA VIESTI --- KUIN SINULLE . . . ;)
. . .
Anonyymi
19.03.2020 03:08
Trolli ei nuku, vaan henki ohjaa 24/7 kiusaamaan ihmisiä.
--- Kommentoi ---
EI_TROLLI_vaan_TOTUUS
19.03.2020 03:29
. . . TUOMITSET silloin - ITSESI --- kun TUOMITSET TOISET . . . !
Roomalaiskirje 2:1,5 ---> Jumalan tuomio on oikeudenmukainen
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja.
Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki.
. . .
Onneksi minun ei tarvitse - ITSE - pohtia kenenkään syyllisyyttä - sillä en halua sellaista taakkaa kannettavaksi --- Jumala on - siis - VASTUUSSA PÄÄTÖKSISTÄNSÄ . . . ;)
- Anonyymi
Pimennossa on profetia kansalta.
- Anonyymi
Joku nimetön palvelija? Piilossa? Ja muka suomen kansalle tuo tuomion sanomaa..
No, onneksi se "kansa" ei tuollaista kuule eikä löydä tällaiselta paikalta.
Mutta? Jos - ja kun Jumalalla on asiaa, hän ei lähetä piiloutuvia haamuja sitä tuomaan. Ei, Jumala ei mikään hämäräheikkien päällysmies!
Ei pidä ryhtyä profeetaksi omasta innostaan! - Anonyymi
Joo. Ei Jumala puhu jollekin Suomen kansalle. Ei. Hän puhuu ihmisille, suomalaisille, jos puhuu. Ei Jeesus tullut "kansoja" pelastamaan, vaan IHMISIÄ!
Hän kutsuu, taikka ei enää kutsu. Pelastukseen. Ei hän paukuttele tuomioita kansalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi3415326Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1222782Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain142616Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1431736- 1211435
Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim861325Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1631255Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha51143Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.3611133Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N2841097