Lapset kouluun ja pian. Huomio myös talouteen

Anonyymi

Lasten pitää käydä koulua, oppia ja sivistyä. Ihan normijuttu.
Sitten on toinenkin juttu, joka liittyy koronaan.
Lapset ei juurikaan sairasta koronaa vaikka saisivat tartunnan. Aina on toki tilastopoikkeama.
Näin saadaan lapselle immuniteetti koronaa kohtaan.Tuo immuniteetti on hyvin tärkeä, koska se vaikuttaa siihen miten voimakas seuraava korona-aalto on.
Mitä useampi on immuuni koronalle, sitä huonommin se leviää.

Lääkärit toivovat mahdollisimman laajaa immuniteettia vaimentamaan seuraavaa aaltoa mutta poliitikot eivät sitä salli, nuo vihervassaridemarit.

Ruotsissa koronan kanssa on käytössä yhden pysähdyksen taktiikka eli korona hoidetaan kerralla ja seuraavia aaltoja ei enää tule. Siksikin lapset ovat Ruotsissa koulussa.
Yhden pysähdyksen taktiikalla Ruotsissa tulee alkuun enemmän kuolemia kuin Suomessa mutta Suomessa niitä tulee hyvin pitkään.

Suomessa aiotaan venyttää koronakautta mahdollisimman pitkään ja persiilleen
tulee menemään, siksi kun sitä tärkeää immuniteettia ei sallita saada.
Korona elää ja pulpahtelee pintaan milloin missäkin ja taas eristetään. Yhä useampi kuolee. Myös talous kuolee. Ilman taloutta maailma on pelkkää kivikautta.

On tietysti mahdollista, että hallitus muuttaa strategiaansa vastaamaan todellisuutta. Toivoa sopii ja painostaa pitää kaikin keinoin.

Odotellessa ties mitä on äärimmäisen tärkeä pitää huolta riskiryhmistä. Siihen pitää panostaa lisää, koska juuri sillä on kaikkein eniten vaikutusta kuolleisuuteen.

0

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nyt se syksy on sitten alkanut

        Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
        Maailman menoa
        76
        1245
      2. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

        https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
        Kuhmo
        24
        1175
      3. Olet nainen ollut vaikein rasti

        Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
        Ikävä
        82
        1167
      4. Anteeksi J-mies

        Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
        Ikävä
        129
        975
      5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

        Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
        Tv-sarjat
        7
        948
      6. Riittääkö mahkut

        Kaivattuusi 🤭.
        Ikävä
        60
        864
      7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

        LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
        Ähtäri
        78
        781
      8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

        Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
        Sinkut
        132
        692
      9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

        Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
        Ähtäri
        50
        662
      10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

        Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
        Ikävä
        80
        642
      11. haluatko lopettaa

        ihan lopullisesti
        Ikävä
        145
        568
      12. Miten sinä voit?

        Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
        Ikävä
        90
        550
      13. Tilanteenne

        Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
        Ikävä
        48
        547
      14. Kerro kolme hyvää asiaa

        Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
        Ikävä
        25
        527
      15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

        Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
        Suomalaiset julkkikset
        11
        510
      16. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

        Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
        Ikävä
        36
        505
      17. Moottoripyöräonnettomuus

        Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
        Alajärvi
        45
        495
      18. 44
        488
      19. Jos oikeasti haluat mies

        Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
        Ikävä
        86
        472
      20. voi luoja kun uskaltaisin

        laittaa viestiä sinulle...
        Ikävä
        19
        466
      Aihe