Ahdistaa tavaran paljous. Pitää olla sitä ja tätä. Päästä matkustelemaan ja harrastamaan. Mää en tahdo enää jaksaa kerskakulttuuria. Mikä ihmisiä riivaa?
Yön ajatus
8
67
Vastaukset
Ihminen on luonteeltaan sellainen, että pitää mennä eteenpäin ja touhuta jotain uutta. Enisimmäisenä on elämän perustarpeet, ruoka, asunto, vaatetus, kulkuneuvot. Kun ne on saatu, jää tilaa miettiä harrastuksia, matkustamista, lemmikkejä. ym. Kun kaikki mahdollinen itsensä kehittämiseenkin ja harrastuksiin on satsattu, alkaa jonnijoutava touhuaminen. Joku saa mielihyvää shoppailusta ja ainakin viikko on pelastettu, kun kantaa kotiin kassillisen rojua, vaatteita. Vaikeasti saavutettavuen esineiden keräily on monen intohimo. Kristityllä voi voi hengellisten elämysten metsästäminen korvata samaa. Askeettisuudesta, ja pakkomielteisestä ympäristön ja maailman pelastamisesta voi joku löytää tyhjyytensä korvikkeen tai elämäntarkoitus voi jonkun osalla ryyppäämimen ja roskaviihde. Jeesus Kristus on tullut, että ihmisellä olisi elämä ja yltäkyllyys. Joh. 10:10' Varas ei tule muuta varten kuin tappamaan ja tuhoamaan!
- Anonyymi
Eikö elämä ole tarkoitettu elettäväksi? Elämää ovat kodin rakentaminen, ulkomaailmaan tututustuminen sekä erilaiset muut kokemukset. Esteettisesti orientoituneet arvostavat kauneutta sekä taiteessa että muissa esineissä. Elämyksiä voi myös hakea myös luonnosta yms. harrastuksista. Miksi elämän pitäisi olla kurjaa? Eikö siihen pitäisi suhtautua kiitollisuudella. Toki elämässä myös toisenlaisia kokemuksia, mutta ei niiden vuoksi tarvitse kieltäytyä elämän paremmasta puolesta. Eri ihmiset nauttivat eri asioista. Se heille suotakoon.
- Anonyymi
Rikas mies kuoli. Uteliaan tiedustelivat omaisilta, paljonko hän jätti jälkeensä. "Kaikki!", oli vastaus. Tulemme tänne ilman mitään ja samalla tavalla lähdemme. Maanpäällinen elämä on väliaikainen asia. Kuoleman jälkeen alkaa ikuisuus. Missä sen vietämme, sitä kannattaa kunkin pohtia. Sen pohtiminen kuoleman jälkeen ei enää hyödytä. Ja kullekin kuolema voi tulla milloin vain. Voi vaikka saada korona-keuhkokuumeen ja tukehtua omiin nesteisiinsä. Tai voi jäädä auton alle. Kun tajuaa, mikä on oikeasti tärkeää, tavaralta menee hohto. Onneksi olet herännyt tähän. Olethan jo uskossa? Jos et, ota Jeesus vastaan tänään, koska huomisesta emme tiedä.
Itse olen aina ollut krääsänkerääjä. On aina tuntunut, että tavara antaa turvallisuutta. Enkä puhu mistään rahallisesti arvokkaasta edes, vaan kierrätyskamasta ja rihkamasta ja henkilökohtaisesta irtaimistosta, joka menettää vähäisenkin arvonsa heti, kun kuolen; perillisille se on vain kaatopaikkakamaa. Yritän vähitellen raivata sitä itse, etten jättäisi ongelmaa muille, ja että olisi helpompi hengittää. Näinä korona-aikoina hengityksen helppous on kiitollisuuden aihe. - Anonyymi
Vallalla on järjetön mukavuudenhakuisuus.
T. Aloittaja- Anonyymi
Miksi ihmeessä pitäisi elää epämukavasti, jos ei ole pakko? Epämukavuus voi tulla koska vain kutsumatta esim. vakavan sairauden vuoksi. Sitä ennen kannattaa yrittää nauttia elämästä. Kun elämä rajoittuu pakosta, niin potuttaa huomattavasti vähemmän, jos voi todeta että tulipahan elettyä ja koettua.
- Anonyymi
Loistava aloitus ja hyviä kommentteja.
Olen ollut paljon kirpparin kassalla. Vuosien varrella on tullut huomaamaan miten ostaminen voi olla pakkomielle. Onneksi harrastus ei vie leipärahaa niin kuin pelihimo, koska ostokset ovat halpoja. Viikottain haetaan kassillisia vaatteita ja roinaa tai jopa useammann kerran viikossa on ostettava euron parin edestä. Kirpparit ovat paikkoja, joissa tavataan tuttuja ja kulutetaan aikaa. Tulee mieleen, että mitten nyt aika kuluu, kun myymälät ovat kiinni.
- Anonyymi
Lopeta hurskastelu ja siivoa, jos ahdistaa. Konmari tai yksin:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1317160Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1244952L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664306TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2911741Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221496- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394