Hannover/ Tampere sama sävel

Anonyymi

Region Hannoverin toteuttama aluesuunnittelu nojaa
edelleen asutuksen ja julkisen liikenteen yhteenkytkemiseen. Pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta Hannoverin
kaupungissa yli 70 % väestöstä ja yli 80 % työpaikoista on sijoittunut kävelyetäisyydelle julkisen raideliiken-
teen pysäkistä. Kaupunkiseudulla keskustoja ympäröivillä esikaupunkialueilla n. 40 % asukkaista voi kävellä
seuraavalle juna-asemalleen. (Priebs 2010, 7)
Lisäksi uusina strategisina suuntina mukaan on otettu mm. tavoitteet vahvasta keskuskaupungista alakeskuk-
sien elinvoimaa kuitenkaan unohtamatta sekä kaupan suuryksikköjen sijoittumisen rajoittaminen keskusta-
alueiden ulkopuolelle. Monisektoraalinen ote näkyy myös teollisten alueiden kehittämisessä, jossa aluesuun-
nittelu toimii yhdessä talouden kehittämistä toteuttavien yksiköiden kanssa. Ilmasto- ja ympäristöystävällisyys
on huomioitu mm. tavoitteessa estää kaupunkirakenteen hajautumiskehitys.

92

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Paljonko se kävelyetäisyys on? Esim matka Hanomag - lähin metropysäkki.

      • Anonyymi

        Kävelyä 2-4 minuuttia. Lähellä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelyä 2-4 minuuttia. Lähellä on.

        Valetta. Kävelin itse helposti yli 10 min. Mies, n. 40 v. Matka Hanomag - lähin metropysäkki

        Valetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelyä 2-4 minuuttia. Lähellä on.

        Matkat ilmoitetaan yleensä pituusmitoilla ( m, km)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Matkat ilmoitetaan yleensä pituusmitoilla ( m, km)

        10 minuuttia kilometrilla on jokseenkin hidasta kävelyä. Miten tämä muutoin liittyy aiheeseen; Hannoverin ympäryskuntien liikennejärjestelyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        10 minuuttia kilometrilla on jokseenkin hidasta kävelyä. Miten tämä muutoin liittyy aiheeseen; Hannoverin ympäryskuntien liikennejärjestelyt

        Hakeudu LUKI ongelmaisten terapiaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeudu LUKI ongelmaisten terapiaan

        Mikä mättää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä mättää?

        Kyllä se on aika joka merkitsee. m, h

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on aika joka merkitsee. m, h

        Pieni m on metri, ettäs tiät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieni m on metri, ettäs tiät

        No monta metriä kävelet tunnissa?
        Tampereen keskustaan ei tule LiitäntäNyssejä,mutta lähikauppoja on aika tiheässä. 2-4 minuuttia kävelyä. Lähikuntien ovat myös tiivistämässä asukkaitaan kuntakeskukseen.Palveluineen.
        Hanomagiin,jos lähet kävelee nyt Tampereen keskustorilta olet perillä joskus,mutta ketä kiinnostaa.

        Älä ota enää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ota enää

        Mistä on kyse,minkä ottamisesta? Otan hyllystäni kirjan jos toisenkin ja etsin tietoa.Avaan PCn ja etsin tietoa. Otan opiksi ja jaan oppini. Ota sinäkin, se on viisauden alku. Olet vielä ensiportaalla,mutta ota askel ylöspäin. Ota , ota.

    • Anonyymi

      Kuinka pitkä matka lähimmälle ihmisen elinvoimaa lisäävälle viheralueelle?
      Tampereella voisi ottaa puutarhakaupunki-ajatuksen nykyään vallalla olevan ylirakennetun betonikaupunkiluonteen sijaan.

      • Anonyymi

        Hannoverin metro tukeutuu vankasti keskustaan (Kröpke) ja on Saksan parhaita. Tyytyväisimpiä ovan pysäkkien lähellä asuvat. Tyytymättömimpiä ovat bussipysäkin menettäneet. Epäilemättä Tampereen ratikka aiheuttaa saman kehityksen

      • Anonyymi

        Kartta esiin ja tutki.Löydät varmaan mieleisesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kartta esiin ja tutki.Löydät varmaan mieleisesi.

        En tarvitse karttaa Hannoverissä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tarvitse karttaa Hannoverissä

        Miksi Kyselet?

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä menet keskustaan, jos "betonikaupunki" ahdistaa?
        Lähde toiseen suuntaan, niin joka paikassa tulee vastaan kaipaamasi "viheralue".

        Ei se sen vaikeampaa ole.

        Sepä siinä, kun vihreää nähdäkseen pitää lähteä. Jos määrävälein olisi vihreää, ei vartavasten tarvitsisi minnekään erikseen lähteä. Se maksaakin. Jos on vähävarainen täytyy budjetoida elämää varojensa makaan siten, että xälttämättömiin riittää.

        Henkisesti elämä on melko köyhää betonikaupungissa.

        Sen vuoksi meillä on teattereita,konserttisaleja,urheilupyhättöjä ym. ,unohtamatta luontoa ,joka on lähellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sepä siinä, kun vihreää nähdäkseen pitää lähteä. Jos määrävälein olisi vihreää, ei vartavasten tarvitsisi minnekään erikseen lähteä. Se maksaakin. Jos on vähävarainen täytyy budjetoida elämää varojensa makaan siten, että xälttämättömiin riittää.

        Muuta pois keskustasta paikkaan, jossa on sitä kaipaamasi vihreyttä, kun "betonikaupunki" noin ahdistaa.

        On vaikeaa ymmärtää sellaisen ihmisen logiikkaa, joka muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan josta ahdistuu ja vaatii sen jälkeen koko ympäristöään muuttumaan omien toivedensa kaltaiseksi.
        Terve ihminen ei toimi niin

        Terve ihminen huomioi kokonaisuuden ja ymmärtää, ettei voi saada "keskeltä kaupunkia, omakotitaloa järven rannalta".

        Huono kommentti. Asuntoni on viihtyisä ja hyvällä paikalla. Viime aikoina on ympäristössä alkanut tapahtua huonontumista ja ylirakentamista.
        Autottomana ihmisenä olen asuinpaikkani valinnut sekä esteettsistä, että järkisyistä.

        Mutta kuitenkin. City-ihminenkin tarvitsisi betonierämaan keskelle vihreitä keitaita, se näkyy näidenkin ihmisten ärtyisistä kirjoituksista.

        Betonista pitävät cityihmiset vaikuttavat aggressiivisilta. Luontoretki auttaisi. Ei tarvitse halailla puita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkisesti elämä on melko köyhää betonikaupungissa.

        Sen vuoksi siellä käytetäänkin paljon päihteitä. Juottoloita on korttelit pullollaan. Narkkarit sitten omissa "olohuoneissaan".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta pois keskustasta paikkaan, jossa on sitä kaipaamasi vihreyttä, kun "betonikaupunki" noin ahdistaa.

        On vaikeaa ymmärtää sellaisen ihmisen logiikkaa, joka muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan josta ahdistuu ja vaatii sen jälkeen koko ympäristöään muuttumaan omien toivedensa kaltaiseksi.
        Terve ihminen ei toimi niin

        Terve ihminen huomioi kokonaisuuden ja ymmärtää, ettei voi saada "keskeltä kaupunkia, omakotitaloa järven rannalta".

        "On vaikeaa ymmärtää sellaisen ihmisen logiikkaa, joka muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan josta ahdistuu ja vaatii sen jälkeen koko ympäristöään muuttumaan omien toivedensa kaltaiseksi."

        Nämä ovat vihreitä. Heillä on jopa oma puolue.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono kommentti. Asuntoni on viihtyisä ja hyvällä paikalla. Viime aikoina on ympäristössä alkanut tapahtua huonontumista ja ylirakentamista.
        Autottomana ihmisenä olen asuinpaikkani valinnut sekä esteettsistä, että järkisyistä.

        Oma kommenttisi on huono.
        Asuntosi on viihtyisä ja hyvällä paikalla, koska et tykkää sen ympäristöstä?
        Ja olet sen valinnut järkisyistä?

        Onko tuossa mielestäsi logiikka kohdallaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On vaikeaa ymmärtää sellaisen ihmisen logiikkaa, joka muuttaa asumaan sellaiseen paikkaan josta ahdistuu ja vaatii sen jälkeen koko ympäristöään muuttumaan omien toivedensa kaltaiseksi."

        Nämä ovat vihreitä. Heillä on jopa oma puolue.

        Joskus vaan on pakko muuttaa sinne missä elanto on.
        Sellainen on ollut miltei pskollista viime vuosina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oma kommenttisi on huono.
        Asuntosi on viihtyisä ja hyvällä paikalla, koska et tykkää sen ympäristöstä?
        Ja olet sen valinnut järkisyistä?

        Onko tuossa mielestäsi logiikka kohdallaan?

        Koko ajan näkö- ja asiointietäisyydellä gryndataan.

    • Anonyymi

      Toi on kyllä tosi mälsää!

      • Anonyymi

        On se mälsää, kun lähin nyssepysäkki poistuu, eikä autoa ole

    • Anonyymi

      Hannoverissa on 520 tuhatta asukasta. Ratikkalinjaa on 121 kilometriä. Ei sitä oikein voi verrata Tampereeseen.

      • Anonyymi

        Pirkanmaan maakuntasuunnitelma ja Hannoverin alueen liikennejärjestelyt ovat yhteneväiset.Kyse on sattumasta ,ehkä. 30-50 vuotta eteenpäin ajallisesti niin Tampereen asukasmäärä ympäryskuntineen on todennäköisesti kasvanut huomattavasti.Jos ei niin suunnitelma jää puolitiehen. Kinttupolkuja kuljetaan.

        Tietysti Tampere kasvaa, kun tänne tulee UROS CENTER. Menestys on selviö

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirkanmaan maakuntasuunnitelma ja Hannoverin alueen liikennejärjestelyt ovat yhteneväiset.Kyse on sattumasta ,ehkä. 30-50 vuotta eteenpäin ajallisesti niin Tampereen asukasmäärä ympäryskuntineen on todennäköisesti kasvanut huomattavasti.Jos ei niin suunnitelma jää puolitiehen. Kinttupolkuja kuljetaan.

        Myös Tampereella ratikan vaikutusalueella tulee olemaan laajaa tyytymättömyyttä joukkoliikenteeseen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pirkanmaan maakuntasuunnitelma ja Hannoverin alueen liikennejärjestelyt ovat yhteneväiset.Kyse on sattumasta ,ehkä. 30-50 vuotta eteenpäin ajallisesti niin Tampereen asukasmäärä ympäryskuntineen on todennäköisesti kasvanut huomattavasti.Jos ei niin suunnitelma jää puolitiehen. Kinttupolkuja kuljetaan.

        Hannoverilla on terveen kasvun edellyttmiä tekijöitä, Tampereella ei

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannoverilla on terveen kasvun edellyttmiä tekijöitä, Tampereella ei

        Noista olisi hienoa lukea lisää. Tiivistätkö ne olennaiset erot ja kerrotko samalla, mitä lähteitä olet vertailussa käyttänyt?

        Käyppä Hannoverissa katsomassa, siellä erityisesti messukeskuksessa. Sen jälkeen et kysele typeriä

        Hannoverin mallia on pidetty hyvänä esimerk-
        kinä seututasoisesta hallinnasta, jossa suuret kysymykset maankäytöstä,
        liikenteestä ja asumisesta on nostettu kuntatasoa korkeammalle. Osaltaan Hannoverin tapaus osoittaa, että
        yhtä parasta mallia toimivan metropolialueen muodostamiselle ei ole, vaan kukin alue omine ominaispiirtei-
        neen vaikuttaa siihen, millainen toiminnan muoto ja järjestäminen on kulloinkin optimaalisin vaihtoehto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannoverilla on terveen kasvun edellyttmiä tekijöitä, Tampereella ei

        Hannover on liikenteen solmukohta,kuten Tanperekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista olisi hienoa lukea lisää. Tiivistätkö ne olennaiset erot ja kerrotko samalla, mitä lähteitä olet vertailussa käyttänyt?

        Jotakin täytyy itsekin tietää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannover on liikenteen solmukohta,kuten Tanperekin.

        Tampereella on liikenne solmussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereella on liikenne solmussa.

        Ratikka,julkinen liikenne on päätavoite,ei yksityinen autoliikenne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noista olisi hienoa lukea lisää. Tiivistätkö ne olennaiset erot ja kerrotko samalla, mitä lähteitä olet vertailussa käyttänyt?

        Region Hannover sivuilla on osviittaa. Hannover on keskus,jonka ympärille 20 kuntaa, kaupunkia on yhteisvoimin rakentanut julkisen liikenteen verkoston .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyppä Hannoverissa katsomassa, siellä erityisesti messukeskuksessa. Sen jälkeen et kysele typeriä

        Tuskin niitä tietojasi Hannoverista löytyy. Et siis tiedäkään asiasta mitään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin niitä tietojasi Hannoverista löytyy. Et siis tiedäkään asiasta mitään?

        Ihan sama minulle, mitä mitättömyydet luulevat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sama minulle, mitä mitättömyydet luulevat

        Ymmärrän, että tunnet itsesi mitättömäksi kun jäät kiinni valehtelusta eikä henkinen selkärankasi kestä tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikka,julkinen liikenne on päätavoite,ei yksityinen autoliikenne.

        Eikö tavoitteen pitäisi ola ihmisten liikkumisen helpottaminen. Ratikka on vain väline, se ei saa olla tavoite

    • Anonyymi

      Tyypillistä kaupunginpösöjen itsekehua. Samaa odotettavissa Tampereelta

      • Anonyymi

        Juuri niin. Etsitään malleja toisaalta, vaikka voisi omalla kamaralla aivan itse kehitellä aivan omia ajatuksia oman luonteisensa kaupungin rakenteissta.
        Näkyy siellä täällä, että ollaan matkailtu ja haluttu sellaista, mitä muualla on nähty. Tuloksena on silmiä kirvelevää skamelskaa.

        Ainakin joillain alueilla.

        Esimerkkinä Lähiö rakentaminen . Mallia haettiin USAsta. Autoistuminen oli ihanne. Hajanainen kaupunkirakenne moottoriteineen. Hannover lähti jo 60 luvulla kehittämään toisenlaista strategiaa vaikka autotehdas kaupunki onkin. Tuloksena hyvä julkinen liikenne.

        Hannoverissa olikin tehtaita ja työpaikkoja. Tampere on alkanut profiloitua huvittelualueena, jonne houkuteltaisiin matkailijoita.
        Kaupunkia ei olla kehittämässä kovinkaan hyvin kaupunkilaisille itselleen.

        Hannoverista on yhä tehtaita ja työpaikkoja. Huolimatta julkisen liikenteen toimivuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin. Etsitään malleja toisaalta, vaikka voisi omalla kamaralla aivan itse kehitellä aivan omia ajatuksia oman luonteisensa kaupungin rakenteissta.
        Näkyy siellä täällä, että ollaan matkailtu ja haluttu sellaista, mitä muualla on nähty. Tuloksena on silmiä kirvelevää skamelskaa.

        Mitä opimme? Miten menetellä jatkossa? Palattiinko lähtöruutuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannoverista on yhä tehtaita ja työpaikkoja. Huolimatta julkisen liikenteen toimivuudesta.

        Kyllähän Hannoverin metro on näyttävä, mutta kulkijat eivät pidä pitkistä kävelymatkoista metropysäkeille. Busseista pidettiin enemmän.

        Kyllähän Tampereen ratikkaa hehkutetaan, mutta kulkijat eivät pidä pitkistä kävelymatkoista ratikkapysäkeille eivätkä runsaista vaihdoista syöttölinjasta ratikkaan ja päinvastoin . Busseista pidettiin enemmän.

        Ratikka EI ole vielä käytössä Tampereella.

        No sitte!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitte!

        Kun on suuntaviivat määritelty jo edellisen sukupolven aikana ja suunta on edelleen sama. Tämä todistanee tyytyväisyyden edellisen sukupolven päätöksiin. Messuksekukseenkin pääsee useilla bussivuoroilla jos raideliikenne ei kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ratikka EI ole vielä käytössä Tampereella.

        Ei ole, mutta linjastot ja aikataulut on jo pitkälti päätetty. Härmälästä Linnainmaalle matkustettaessa pitää suorittaa kaksi vaihtoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkkinä Lähiö rakentaminen . Mallia haettiin USAsta. Autoistuminen oli ihanne. Hajanainen kaupunkirakenne moottoriteineen. Hannover lähti jo 60 luvulla kehittämään toisenlaista strategiaa vaikka autotehdas kaupunki onkin. Tuloksena hyvä julkinen liikenne.

        Sodan jälkeen Hannoverin keskustassa oli melko tasaista. Siihen oli helppoa sovittaa järkevä metro, joka jatkuvasti kasvaa säteittäisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, mutta linjastot ja aikataulut on jo pitkälti päätetty. Härmälästä Linnainmaalle matkustettaessa pitää suorittaa kaksi vaihtoa.

        Odottakaa omaa linjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odottakaa omaa linjaa.

        Odotan vain nysseä pysäkillä. Hyvin toimii

        Noniin,tyytyväinen,peukut sulle.

        Jepjep. Härmälään tulee oma linja ehkä 10 - 15 vuoden päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole, mutta linjastot ja aikataulut on jo pitkälti päätetty. Härmälästä Linnainmaalle matkustettaessa pitää suorittaa kaksi vaihtoa.

        Ratikka suunnitelmassa on ratkaisu. 2041 pitäisi olla linja valmis. Cittarin edestä koukkaa kohti Kangasalaa. Asuinrakentaminen tiivistää alueen. Onko asuinrakentaminen vilkastunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannoverista on yhä tehtaita ja työpaikkoja. Huolimatta julkisen liikenteen toimivuudesta.

        Hannoverin julkinen liikenne toimii loistavasti, mutta palvelee harvoja

    • Anonyymi

      Aluesuunnittelun vahva historiallinen pohja on osaltaan vaikuttanut siihen, että nykyinen organisaatio Region
      Hannover omaa laajan kompetenssin maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevassa suunnittelutyössä.
      Hannoverin seudulla myös tunnistettiin jo varhain maankäytön ja liikennesuunnittelun tärkeä yhteys. Asutuk-
      sen sijoittumisen ja liikenneyhteyksien välinen yhtenäisyys kirjattiin kaavasuunnittelun päästrategiaksi jo vuo-
      den 1965 suunnitteluperiaatteisiin. (Priebs, 2011, 12) Region Hannoverin toteuttama aluesuunnittelu nojaa
      edelleen asutuksen ja julkisen liikenteen yhteenkytkemiseen. Pitkäjänteisen kehittämisen ansiosta Hannoverin
      kaupungissa yli 70 % väestöstä ja yli 80 % työpaikoista on sijoittunut kävelyetäisyydelle julkisen raideliiken-
      teen pysäkistä. Kaupunkiseudulla keskustoja ympäröivillä esikaupunkialueilla n. 40 % asukkaista voi kävellä
      seuraavalle juna-asemalleen. (Priebs 2010, 7)
      Lisäksi uusina strategisina suuntina mukaan on otettu mm. tavoitteet vahvasta keskuskaupungista alakeskuk-
      sien elinvoimaa kuitenkaan unohtamatta sekä kaupan suuryksikköjen sijoittumisen rajoittaminen keskusta-
      alueiden ulkopuolelle. Monisektoraalinen ote näkyy myös teollisten alueiden kehittämisessä, jossa aluesuun-
      nittelu toimii yhdessä talouden kehittämistä toteuttavien yksiköiden kanssa. Ilmasto- ja ympäristöystävällisyys
      on huomioitu mm. tavoitteessa estää kaupunkirakenteen hajautumiskehitys. Kasvun ohjaamiseksi vuoden
      2005 aluesuunnitelmassa on osoitettu ensisijaisia alueita asuntorakentamiselle ja teollisuuskiinteistöille.

      • Anonyymi

        Mepä asutaan täällä. Ei siellä. Eri lähtökodat ja väestörakenne meillä on.

      • Anonyymi

        "kompetenssi päästrategia elinvoima monisektoraalinen hajautumiskeskitys"
        - voi hyvää päivää mitä jargonia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "kompetenssi päästrategia elinvoima monisektoraalinen hajautumiskeskitys"
        - voi hyvää päivää mitä jargonia.

        Tutustumaan Pirkanmaan maakuntasuunnitelmaan. Mikä on lähikuntien strategia. Onko suunnitelmia ratikkareiteistä, kuntakeskittymien tiivistämisestä. Palvelujen keskittämisestä. Se on jargonia,mutta se on toteutettu Hannoverissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustumaan Pirkanmaan maakuntasuunnitelmaan. Mikä on lähikuntien strategia. Onko suunnitelmia ratikkareiteistä, kuntakeskittymien tiivistämisestä. Palvelujen keskittämisestä. Se on jargonia,mutta se on toteutettu Hannoverissa.

        Pirkanmaan alueen kehittämisestä päättävät poliitikot.
        Maakuntajohtajan muutamat ulostulot ovat mielestäni olleet samansisältöisiä kuin kaupungin päättäjienkin; tiivistämistä, vetovoimaisuutta, yhteisöllisyyttä, elämyksellisyyttä ja blaa,,, blaa,,,,
        Kukaan ei puhu, että työttömyydelle, pahoivoinnille tai huumeongelmalle, joka varmaan johtuu osin edellä mainitusta seikoista, tulisi tehdä jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mepä asutaan täällä. Ei siellä. Eri lähtökodat ja väestörakenne meillä on.

        Käykö Hannover tappiolla? Ehei, sakuilla riittää paalua, aivan toisin kuin meillä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tutustumaan Pirkanmaan maakuntasuunnitelmaan. Mikä on lähikuntien strategia. Onko suunnitelmia ratikkareiteistä, kuntakeskittymien tiivistämisestä. Palvelujen keskittämisestä. Se on jargonia,mutta se on toteutettu Hannoverissa.

        Hajautumiskeskitys on hienoin sana mitä olen kuullut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hajautumiskeskitys on hienoin sana mitä olen kuullut.

        Juu,miten tuon ymmärtäisi ; )

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hajautumiskeskitys on hienoin sana mitä olen kuullut.

        Melkein yhtä hyvä kuin sana voittotappio

        Monisektoraalinen ... Elikkä monia tiiviitä kuntakeskuksia keskuskaupungin ympärillä. Jaettu sektorit keskipisteestä,Tampere. Lähikunnat muodostavat tiivit keskukset joihin ratikka porhaltaa. Työpaikat ,asunnot radan varteen. Suunnitelma etenee nähdäkseni kuin ratikka raiteilla.

        Mitkä hyöpaikat?
        Ei pahemmin ole kuin nyhjää tyhjästä.
        Palvelua enimmäkseen ja nekin pätkinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä hyöpaikat?
        Ei pahemmin ole kuin nyhjää tyhjästä.
        Palvelua enimmäkseen ja nekin pätkinä.

        Hannoverin tapaan radanvarteen. Suunnitelmissa on vaan yhtäläisyyksiä yks yhteen melkeinpä. Se,että toteutuuko suunnitelmat ei sinänsä kiinnosta. 40 _50 vuotta eteenpäin,seuraava sukupolvi tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannoverin tapaan radanvarteen. Suunnitelmissa on vaan yhtäläisyyksiä yks yhteen melkeinpä. Se,että toteutuuko suunnitelmat ei sinänsä kiinnosta. 40 _50 vuotta eteenpäin,seuraava sukupolvi tietää.

        Joo ja rantatunnelin piti poistaa liikenneruuhkat vaan toisin kävi.
        Kansiareenan pitäisi tehdä kaupungista metropoli. (Hah)
        Ei voisi vähempää olla uskonpuute näihin hankkeisiin kuin nyt on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ja rantatunnelin piti poistaa liikenneruuhkat vaan toisin kävi.
        Kansiareenan pitäisi tehdä kaupungista metropoli. (Hah)
        Ei voisi vähempää olla uskonpuute näihin hankkeisiin kuin nyt on.

        Kokonaisuus,ei yksittäiset teot. Autottomuus on jo useiden kaupunkien tavoite. Ensin keskusta, siitä laajennetaan.

        Se poisti ne siitä kohdasta, mihin se tehtiin. Muualla oleviin ongelmiin se ei vaikuta. Asia on oikeastaan aika simppeli ja uskon, että sinäkin tajuat sen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokonaisuus,ei yksittäiset teot. Autottomuus on jo useiden kaupunkien tavoite. Ensin keskusta, siitä laajennetaan.

        Kaupunki ilman autoja on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki ilman autoja on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.

        Varmaan onkin,kyse onkin siitä mikä on suunnitelma liikenteellisesti,rakenteellisesti Pirkanmaalla. Lukekaa suunnitelma joka ulottuu kauas tulevaisuuteen ja sen toteutuma. Äänestämällä voit vaikuttaa. Kunnallisvaalit on tulossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hajautumiskeskitys on hienoin sana mitä olen kuullut.

        Tampere on napa josta lähtee raiteet keskittymiin ,sektoreittain. Lähikunnat ovat hajautumiskeskittymiä. Radan varret täynnä asutusta,teollisuutta.Monisektoraalinen hajautumiskeskitys. Eikö vain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki ilman autoja on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.

        Tampereesta ei olla tekemässä kaupunkia ilman autoja. Joo nyt keskustassa on hyvin runsaasti parkkitiloja, ja Kunkun parkin myötä määrä kasvaa paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampereesta ei olla tekemässä kaupunkia ilman autoja. Joo nyt keskustassa on hyvin runsaasti parkkitiloja, ja Kunkun parkin myötä määrä kasvaa paljon.

        Niihin rakennetaanUimahallit,tenniskenttiä,juoksuratoja,keilahalleja, ym. Tarviihan kaupunkilaisille olla virikkeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niihin rakennetaanUimahallit,tenniskenttiä,juoksuratoja,keilahalleja, ym. Tarviihan kaupunkilaisille olla virikkeitä.

        Minä en tarvitse erillisiä v.ikkeitä.
        Minua virittää viihryisä kaupunki.
        Toiset saattavat olla sellaisia, joille pitää aina olla jotain tarjolla ,mistä valita.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      7955
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      180
      1767
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1036
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      194
      956
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      833
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe