Jumala kutsuu valoon

Anonyymi kirjoitti:

Is­tun rak­kaan ko­ti­sii­o­nin per­jan­tai-il­lan seu­rois­sa las­ten kans­sa. Pu­he­lu tu­tus­ta nu­me­ros­ta kes­keyt­tää aja­tuk­set pu­heen ai­ka­na. It­kun­se­kai­ses­ta se­los­tuk­ses­ta tun­keu­tuu ta­jun­taa­ni sa­nat: ”Ko­la­ri, val­ta­van ko­koi­nen hir­vi. Ke­nel­le­kään ei sat­tu­nut mi­tään.”

Kat­son ulos, il­ta on al­ka­nut pi­men­tyä. Kont­ras­ti on niin suu­ri, et­tä sa­no­ja on vai­kea ym­mär­tää: Vai­mo is­tuu sis­kon­sa ja pien­ten vau­vo­jen kans­sa kau­ka­na, pi­me­äs­sä au­tos­sa odot­ta­mas­sa po­lii­sia. Me is­tum­me läm­pi­mäs­sä, va­loi­sas­sa, tur­vas­sa, sa­nan­kuu­los­sa.

Näi­hin lop­pu­syk­syn ta­pah­tu­miin pa­laan pi­meyt­tä ja va­loa poh­ties­sa­ni. Pit­kä pi­meä ai­ka Suo­mes­sa on kään­ty­mäs­sä hil­jal­leen koh­ti va­loa ja ke­sää. Moni ih­mi­nen kär­sii tal­vel­la va­lon puut­tees­ta ja ko­kee sen vä­syt­tä­vä­nä.

Tänä tal­ve­na lu­men puu­te on teh­nyt mo­nin pai­koin tal­ves­ta vie­lä pi­me­äm­män. Mei­dän per­hees­säm­me pi­me­äs­sä au­toi­luun liit­tyy vie­lä­kin pie­ni li­sä­jän­ni­tys, syk­syn ta­pah­tu­mat pa­laa­vat hel­pos­ti mie­leen.

Raa­ma­tus­sa vii­ta­taan usein va­loon ja pi­mey­teen. ”Minä olen maa­il­man valo. Se, joka seu­raa mi­nua, ei kul­je pi­me­äs­sä, vaan hä­nel­lä on elä­män valo.” (Joh. 8:12.)

Jee­sus tar­koit­taa pi­me­äs­sä kul­ke­val­la ih­mi­sel­lä epä­us­kois­ta ih­mis­tä, joka ei tun­ne Ju­ma­laa ja jol­la ei ole sy­dä­mel­lä Ju­ma­lan rau­haa. Ku­ten tie­däm­me, pi­me­äs­sä on vai­kea kul­kea: kaa­dum­me ja kom­pu­roim­me hel­pos­ti.

Ju­ma­la kut­suu epä­us­kois­ta ih­mis­tä va­lon­sa pii­riin. Ih­mi­sen on kui­ten­kin vai­kea et­siä va­loa, jos hän ei ym­mär­rä kul­ke­van­sa pi­me­äs­sä.

”Te olet­te maa­il­man valo. Ei kau­pun­ki voi py­syä kät­kös­sä, jos se on yl­hääl­lä vuo­rel­la. Ei­kä lamp­pua, kun se sy­ty­te­tään, pan­na va­kan al­le, vaan lam­pun­jal­kaan. Sii­tä sen valo lois­taa kai­kil­le huo­nees­sa ole­vil­le. Näin lois­ta­koon tei­dän­kin va­lon­ne ih­mi­sil­le, jot­ta he nä­ki­si­vät tei­dän hy­vät te­kon­ne ja ylis­täi­si­vät Isään­ne, joka on tai­vais­sa.” (Matt. 5:14–16.)

Us­ko­vais­ta ih­mis­tä ku­va­taan Raa­ma­tus­sa va­lo­na, kynt­ti­lä­nä, joka kut­suu epä­us­koi­sia ih­mi­siä val­keu­teen. Kun ih­mi­nen us­koo syn­tin­sä an­teek­si, hän siir­tyy pi­mey­den val­ta­kun­nas­ta val­keu­den val­ta­kun­taan.

Sa­mal­la hän tah­too jät­tää syn­tie­lä­män ja elää Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sen mu­kaan. Vaik­ka hän ko­kee, et­tä ei pys­ty elä­mään Ju­ma­lan tah­don mu­kai­ses­ti, hän tah­too yrit­tää. Epä­on­nis­tu­neel­le ih­mi­sel­le kel­paa Ju­ma­lan ar­mo, evan­ke­liu­mi, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus.

”En­nen te­kin olit­te pi­meyt­tä, mut­ta nyt te lois­tat­te Her­ran va­loa. Elä­kää va­lon lap­si­na! Valo kas­vat­taa hy­vyy­den, oi­keu­den ja to­tuu­den he­del­miä. Pyr­ki­kää saa­maan sel­vil­le, mikä on Her­ran mie­len mu­kais­ta. Äl­kää osal­lis­tu­ko pi­mey­den töi­hin: ne ei­vät kan­na he­del­mää. Tuo­kaa ne päi­vän­va­loon.” (Ef. 5:8–11.)

Ju­ma­lan sa­nal­la hoi­det­tu oma­tun­to on kuin lamp­pu, jon­ka va­los­sa on hyvä teh­dä va­lin­to­ja elä­män­po­lul­la ja ris­teys­koh­dis­sa. Oma­tun­to on si­dot­tu Ju­ma­lan sa­naan, ja sen täh­den on tär­ke­ää lu­kea Raa­mat­tua ja käy­dä Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa.

”Au­ta, Jee­sus, et­tä as­ke­leem­me ker­too, mitä mat­kaa tääl­lä teem­me. Au­ta, et­tä tiem­me, va­lin­tam­me ker­too, min­kä aar­teen omis­tam­me. Va­lo­si suo, Jee­sus, meis­sä pa­laa, et­tä em­me kirk­kaut­ta sa­laa. Va­lon val­ta­kun­nan asuk­kai­na si­nus­sa on tiem­me suun­ta ai­na.” (SL 194.)

Teemu Karhumaa

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä