Itse olen yli kuusvitonen vielä vahvasti työssä käyvä. Maksan jatkuvasti veroja yhteiskunnalle noin 1500 kuukaudessa. Jos joudun sinne teholle, niin ohje on, jos on tulossa monisairas mummo tai papparainen keski-ikää 84 vuotta, ja jonoa olisi, niin vain putket hänelle. Itsellä on pari lasta ja pienenpiä puolen kymmentä. Näillä mummoilla ja papparaisilla voisi olla jopa lapsen lapsia. Ja olisi se kauheaa jos vaikka mummo kuolee. Itse joudan kuolemaan näiden herttaisten vanhusten vuoksi. Kun nythän näitä vanhuksia pitää erityisesti varoa joutumasta viruksen kynsiin.
Hoitotestamentti Korona viruksen varalta
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eiköhän ne lääkärit päätä kenellä on parhaimmat mahdollisuudet selviytyä ja toimivat sen mukaan. Pahalta näyttää maailmalla. Ei riitä hengityskoneita kohta kaikille. Ehkä pian sama tilanne täälläkin. Jokaisella on tietysti mahdollisuus kieltäytyä hoidosta tai vain pysyä kotona loppuun asti. Mutta jos ei enää henki kulje niin luulen että siinä vaiheessa tulee kyllä hengityskonetta ikävä.
Voiko tehdä sellaisen hoitotestamentin, että minuun ei koske yksikään Kainuun soten hoitaja eikä lääkäri, vaan minua saa hoitaa vain OYS:n hoitajat ja lääkärit.
Omaiseni kohdalla "sattui" Kainuun sotelaisten hoidossa helmikuun alussa jotain, jonka seurauksena kirosin kaikki maailman hoitajat ja lääkärit alimpaan helv..tiiin ja toivoin heille vaikeaa sairastumista ja jopa kuolemaakin jos ei muu auta.........
Kukas meitä sitten auttaisi. Parhaansa varmaan tekevät. Tuskin pystyy valikoimaan hoitohenkilökuntaa. Jos epidemia laajenee saa olla tyytyväinen että edes joku hoitopaikka löytyisi. Kaikki kunnioitus hoitohenkilökunnalle kaikkialla. Nyt oman sairastumisen uhalla hoitavat muita.