Riihimäelläkin ymmärretään talouden tärkeys

Tulevaisuudessa kun ei ole enää toimivaa taloutta, niin ei ole toimivaa terveydenhoitoakaan eikä Kela pysty maksamaan korvauksia. Aivan.
Hallituksen on muutettava linjaa, on nostettava talous terveydenhoidon rinnalle päätöksiä tehdessä.
Muuten arki ja yhteiskunta on pian kuin kauhuelokuvasta.

Jukka Vakkilan mukaan Ruotsin tapa hoitaa COVID-19-epidemiaa voi hyvin merkitä, että epidemia on maassa ohitse muutamassa kuukaudessa.
Ruotsin mallissa epidemian leviäminen on alkuun nopeaa ja kuolleiden määrä kasvaa vauhdikkaasti. Epidemian jääminen lyhytaikaiseksi voi kuitenkin lopullisessa laskelmassa merkitä Ruotsissa suhteessa väestön määrään vähemmän kuolleita kuin Suomessa. Varmuutta tästä ei tietenkään vielä ole.
Lyhyen epidemian vaikutukset ihmisten arkeen ja yhteiskuntaan jäisivät muutenkin pienemmiksi.
8259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mielestäni Riihimäellä ei ole ymmärretty vuosikymmeniin talouden tärkeyttä. Perustelen tätä sillä, että noin kymmeneen vuoteen kunnan talousarviota ei ole onnistuttu tasapainottamaan. Riihimäellä on noin 28.000 asukasta, mutta kaupungin palkkalistoilla lienee edelleen sama työntekijämäärä kuin silloin, kun asukkaita oli yli 30.000.
Todellista säästökuuria ei ole saatu aikaan. Rahaa on valunut kaikenlaisiin typeryyksiin, esim. taidetta liikenneympyröihin. Niihin olisi riittänyt matalat pensaat tai vastaavat.

Äänestä
  • Pensaita pitää leikata. Taiteen kanssa riittää, että on ymmärtävinään ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pensaita pitää leikata. Taiteen kanssa riittää, että on ymmärtävinään ;)

    Pensaita ei saa leikata. Mihin muualle hallitus voisi tunkea päänsä ?

    Äänestä

  • Eipä täällä ole koskaan ollut yli 30 000 asukasta. Huipussaan tainnut kyllä pyöriä yli 29 000 tasoilla

    Äänestä

Tilanne 7.4. Tosiasioiden muuttuessa myös mielipiteet voivat muuttua.

Tanskassa asia ymmärretään.
Tanska on ilmoittanut avaavansa päiväkodit ja alakoulut ensi viikolla.
Ei ole sattumaa, että asia koskee lapsia ja nuoria.
He eivät juuri sairastele vaikka saavat koronatartunnan. Myös heidän vanhempansa voivat saada tartunnan, sairastavat tai ei. Ikänsä puolesta he tuskin ovat riskiryhmää.

Kunhan pidetään mielessä annetut koronaohjeet ja erityisesti korostetaan riskiryhmien suojausta, niin danskit saavat hyvin tärkeää immuniteettia.
Sillä tulee olemaan jättimäinen arvo yhteiskunnan auki pitämisessä koronan lymytessä.

Äänestä

Miksi talouden tervehdyttämistä ei aloiteta ikinä sieltä pomoportaasta, jossa on isoimmat palkat ja joiden työt ja tehtävät eivät näy missään kohdassa konkreettisesti?

Teoriateijoja ja paperinpyörittelijöitä on liikaa ja kun yksi ei selviä hommasta, otetaan toinen lisäksi. Eikä tunnu missään, kun muutama pienipalkkainen siirretään vastineeksi kilometritehtaalle. - Nm. Asiainhoito anuksesta

Äänestä

juu. juu just niin

Äänestä

Jos edes ehtii onnistua EU:n 75 päivän konsultointi, niin saisi toistaiseksi jäädä siihen. Jos ruvetaan kaupungin rahoja käyttämään Voimalaan, niin apua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tulevaisuudessa kun ei ole enää toimivaa taloutta, niin ei ole toimivaa terveydenhoitoakaan eikä Kela pysty maksamaan korvauksia. Aivan.
Hallituksen on muutettava linjaa, on nostettava talous terveydenhoidon rinnalle päätöksiä tehdessä.
Muuten arki ja yhteiskunta on pian kuin kauhuelokuvasta.

Jukka Vakkilan mukaan Ruotsin tapa hoitaa COVID-19-epidemiaa voi hyvin merkitä, että epidemia on maassa ohitse muutamassa kuukaudessa.
Ruotsin mallissa epidemian leviäminen on alkuun nopeaa ja kuolleiden määrä kasvaa vauhdikkaasti. Epidemian jääminen lyhytaikaiseksi voi kuitenkin lopullisessa laskelmassa merkitä Ruotsissa suhteessa väestön määrään vähemmän kuolleita kuin Suomessa. Varmuutta tästä ei tietenkään vielä ole.
Lyhyen epidemian vaikutukset ihmisten arkeen ja yhteiskuntaan jäisivät muutenkin pienemmiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu