Maskin pitäminen / suun peittäminen pakolliseksi

Ainoa keino pysäyttää koronaviruksen leviäminen on laittaa maskin pitäminen tai suun peittäminen jollain pakolliseksi kaikille julkisilla paikoilla. Näin ei oireettomatkaan voi tartuttaa ketään. Lienee syy miksi Kiinassa eteneminen saatiin pysäytettyä.

Ihmettelen ettei edes terveydenhuollon henkilöstö pidä maskeja työpaikoillaan vaikka tapaavat paljon potilaita.
Esim. Peijaksessa henkilökunnalla ei ollut suojia mutta oli antaa potilaalle. Jollei maskeja ole, pitäisi jotain suojaa kehitellä suun eteen. Paljon tartuntoja nimenomaan terveydenhuollon henkilöstön kautta mutta eipä ihme kun maskeja ei käytetä.
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Edelleen.

Äänestä

Ei koronaa ole saatu pysäytettyä Kiinassa. Jos olet seurannut uutisointia, tiedät että siellä koronan toinen aalto jo nostaa päätään.

Korona on selätetty vasta, kun joko riittävän moni on sairastanut taudin ja saavutetaan laumasuoja tai koronaan kehitetään rokote. Rajoitustoimet ja maskit ainoastaan HIDASTAVAT epidemian leviämistä, jottei terveydenhuolto ylikuormitu.

Äänestä
  • Osassa kiinaa puhutaan jo kolmannesta aallosta, kyllä näitä aaltoja tulee riittämään maailman tappiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osassa kiinaa puhutaan jo kolmannesta aallosta, kyllä näitä aaltoja tulee riittämään maailman tappiin.

    Ja viimeinen aalto on se kuuma-aalto, siis krematorion lämpiössä.

    Äänestä

  • Kyllä niillä maskeilla saadaan pysäytettyä paremmin kuin ilman. Kiinan uusi aalto on maahan menijöitten viemää. Ja jos olet seurannut uutisointia, ei immuniteetista ole takeita. Uudelleen sairastuneita on ja oireettomia tartuttajia, uusin tieto taisi olla että virus on tartuttavimmillaan juuri ennenkuin oireita tulee, jos niitä edes tulee. Eli maskin käytöllä ei oireettomatkaan pääsisi tartuttamaan.
    Virossa tajuttiin sulkea rajat aiemmin ja siellä on maskin käytöstä suositus, pienempi määrä tartuntoja ja kuolleita.
    Maskin käyttöpakko ja käsipesun tehostus max. 2 hengen kokoontumiset sekä turha liikkuminen pois toukokuun loppuun asti, ja kaikki ulkomailta tulevat karanteeniin, ehkä saisi koko viruksen leviämisen pysähtymään.
    Rajoitusten höllääminen nyt edesauttaa leviämistä ja nykyinen tilanne hidastaa muttei pysäytä.

    Äänestä

Mikähän siitä maskin käytöstä nyt niin vaikeaa tekee? Ensin se läpäisee kaikki virukset ja sitten se onkin kohta ongelmajätettä. Jos siihen ei virukset tartu, niin sitähän voi sitten käyttää huoletta piempään ja jos ne siihen tarttuvat, niin silloinhan siitä on hyötyä.

Yrittäkää nyt päättää jääkö niitä viruksia siihen maskiin vai ei?

Entäs sitten tuo hiha, johon yskitään oikein luvan kanssa. Miksei sitä tarvitse heittää roskiin tai pestä? Kun mikä tahansa hiha, oli se mitä materiaalia hyvänsä tappaa virukset, miksei maskeja tehdä hihoista?

Itse käytän sekä omatekoista kangasmaskia, että kaupasta ostettua paperista. En pese niitä välillä lainkaan vaan annan olla muutaman päivän poissa käytöstä. Siinä ajassa virukset kuolevat. Vaikka joidenkin viisaiden mukaanhan siihen ei niitä jääkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ainoa keino pysäyttää koronaviruksen leviäminen on laittaa maskin pitäminen tai suun peittäminen jollain pakolliseksi kaikille julkisilla paikoilla. Näin ei oireettomatkaan voi tartuttaa ketään. Lienee syy miksi Kiinassa eteneminen saatiin pysäytettyä.

Ihmettelen ettei edes terveydenhuollon henkilöstö pidä maskeja työpaikoillaan vaikka tapaavat paljon potilaita.
Esim. Peijaksessa henkilökunnalla ei ollut suojia mutta oli antaa potilaalle. Jollei maskeja ole, pitäisi jotain suojaa kehitellä suun eteen. Paljon tartuntoja nimenomaan terveydenhuollon henkilöstön kautta mutta eipä ihme kun maskeja ei käytetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu