Katse tulevaan

Nyt kannattaa kuunnella tarkalla korvalla eri puolueiden poliittisia kannanottoja hallituspolitiikkaan. Tämä on syytä erottaa siitä, että halutaan antaa neuvoja ja oma panos kansalliseen kriisiin.

Katse kohdistuu tietysti Kokoomukseen ja Persuihin. Näissä puolueissa mietitään tulevia eduskuntavaalejakin. Sen osalta niissä joko uskotaan tai ei uskota Sanna Marin -suosion jatkuvuuteen. Jos uskotaan, hallituksen kritiikki vähentyy. Tätä on vaittavissa Kokoomuksen osalta. Luulen, että siellä jo kuumeisesti mietitään, kuka olisi Orpoa sopivampi Kokoomuksen johtoon. Jos Kokoomuksessa ajateltaisiin puolueen etua, Jan Vapaavuorta pyydettäisiin jo nyt asettumaan puheenjohtajaehdokkaaksi.

Persuilla näyttäisi olevan kahdenlaista linjaa. Toisaalla on Halla-ahon yllättäävänkin yhteistyöhaluinen suunta ja toisaalla Tavion/Purran hallitusta kohtaan edelleen jatkuva äärimmäisen kriittinen linja. Näyttää, että persut ajavat nyt kaksilla rattailla tai sitten vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.

Halla-aho ehkä aavistaa demarien jatkavan nousuaan ja pyrkii nyt tekemään puolueensa yhteistyökykyiseksi tähän suuntaan. Tästä saatiin jo näyte, kun pääministeri Marin suhtautui suopeasti Halla-ahon ehdotukseeen palkata työttömiä maatiloille niin, etteivät nämä menettäisi työttömyysturvaansa. Tämä oli pieni, mutta ehkä suuntaavaa antava vihjaus tulevaan. Jos näin on, Halla-aho joutuu seuraavaksi panemaan Tavion ja muiden öykkärien suut supummalle.
2485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jotenkin typerä avaus tässä tilanteessa, avaajalla näyttää koronadepressio ylittäneen terveen ajattelun, joten laitettakoon sen piikkiin.

Toivottavasti Helsingissä mielenterveyspalvelut edelleen toimivat, sillä avaaja on tedellla niiden tarpeessa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Oletko lääkäri vai persupuoskari. Jos olen mielenterveyspalvelujen tarpeessa, niin toki mielelläni ohjauduun niiden pariin. Mutta jospa kertoisit kuitenkin jonkun perustelun, että sairauden tunne heräisi minussa. Noin löperöillä perusteilla, mitä esität voisi pikemmin arvella, että olet itse tuollaisten palvelujen tarpeessa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Tuossahan se on sinulle sanottu: koronadepressio ylittänyt terveen ajattelun.

    Tässä toilanteessa typerääkin typerämpi avaus, mutta niin kuvaava... hakeudu hoitoon

    Äänestä

Halla-Aho on fiksu mies jolla on järkeviä mielipiteitä mm. eurooppalaisesta identiteetistä.
Nyt on ilmeisesti käymässä niin kuin Soinille kävi eli hirviö on päässyt jo irti ja edessä on puolueen hajoaminen.
Tuohon maatalouden työvajeeseen tarvitaan sekä keppiä että porkkanaa eli rahalliset sanktiot tukiin vs. tulojen verovapaus.
Kriisin jälkeen meidän on joka tapauksessa mieluummin laskettava kuin nostettava verotusta. Myös sosiaalitukia tulee tarkentaa niille jotka niitä oikeasti tarkentavat. Tästä olemme luonnollisesti eri mieltä.
Kulmunin asema Keskustassa vaikuttaa nyt suht turvatulta vaikka se tietty karisman puute vaivaa.
Mitä Kokoomukseen tulee paine Orpoa kohtaan tulee lähinnä puolueen uusliberaaleilta eli Häkkäseltä, Koskelta ja Leponiemeltä.

Äänestä
  • Oi mitä kepu sontaa, ja kuuntelin järviradiosta jossa maatalousyrittäjä sanoi ettei kehtaisi maksaa 500 euroa kun toinen tienaa 2000 euroa samasta työstä, ja nyt me kaikki Suomalaiset tietysti voisimme tehdä siis jokainen töitä 500 eurolla kuukaudessa ja nyt kuinka moni tähän olisi valmis?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Emme ole luonnollisesti mistään eri mieltä. Minä yritän aina perustaa näkemykseni faktoihin ja tutkimustietoon. Päivänselvää on se, että kaikkea emme voi tietää, joten siinä pitää noudattaa tavoitteellisia linjauksia eikä poukkoilla.

    Verotusta ei varmaan ole syytä nostaa, koska kotimarkkinakysyntä on saatava elpymään. Työn vastaanottamisen kynnyksiä on madallettava. Paikallista sopimista on myös lisättävä. Toisaalta on kuitenkin torjuttava mielivalta ja ylivalta-aseman moraaliton hyväksikäyttö.

    Kokoomuksessa Orpo saa painetta myös puolueen konservatiiveiltä. Rydmaninin kommentit ovat osa tätä. Jos Kokoomus erkaantuu liberalismista, se on kuoleman suudelma puolueelle. Monelle kahden vaiheilla olevalle ei sen jälkeen ole syytä äänestää Kokoomusta.

    Hyvä. Ay-taustastasi huolimatta pystyt ajattelemaan laajemmin ja se on hyvä se.
    Meidän on vaikka pakottamalla saatava alle kolmekymppiset sosiaalituilla elävät terveet töihin koska valtion ja kuntien raha on tämän jälkeen tiukassa vaikka velkaakin on pakko ottaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Emme ole luonnollisesti mistään eri mieltä. Minä yritän aina perustaa näkemykseni faktoihin ja tutkimustietoon. Päivänselvää on se, että kaikkea emme voi tietää, joten siinä pitää noudattaa tavoitteellisia linjauksia eikä poukkoilla.

    Verotusta ei varmaan ole syytä nostaa, koska kotimarkkinakysyntä on saatava elpymään. Työn vastaanottamisen kynnyksiä on madallettava. Paikallista sopimista on myös lisättävä. Toisaalta on kuitenkin torjuttava mielivalta ja ylivalta-aseman moraaliton hyväksikäyttö.

    Kokoomuksessa Orpo saa painetta myös puolueen konservatiiveiltä. Rydmaninin kommentit ovat osa tätä. Jos Kokoomus erkaantuu liberalismista, se on kuoleman suudelma puolueelle. Monelle kahden vaiheilla olevalle ei sen jälkeen ole syytä äänestää Kokoomusta.

    Mielenkiintoista, että ay-taustallasi ja sen liturgiaa täällä veisanneena haluat ammattiyhdistysliikkeen kuriin: "...toisaalta on kuitenkin torjuttava mielivalta ja ylivalta-aseman moraaliton hyväksikäyttö."

    Ay-liikkeen mielivalta on todellakin torjuttava, samaten sen ylivalta, onhan esim AKT seisauttanut koko maan viennin useita kertoja varsin mitättömin syin, monesti pelkkien poliittisten mielenilmausten vuoksi. Poliittisten- ja tukilakkojen täyskielto, eikös niin.

    Hyvä mielipide kerrankin sinulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yksi asia mikä olisi kokeilemisen arvoinen on se että progression tulorajan ylittävää osuutta verotettaisiin kevyemmin kuin ennen tulorajaa.
    Näin työnteosta palkittaisiin ei rangaistaisi.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Tai sitten tasavero. Silloin kaikkia rangaistaisiin työnteosta saman verran.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tai sitten tasavero. Silloin kaikkia rangaistaisiin työnteosta saman verran.

    Sekin on harkitsemisen arvoinen idea. Tuossa tasaverossa hyvätuloiset maksavat oman osansa siltikin.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Sekin on harkitsemisen arvoinen idea. Tuossa tasaverossa hyvätuloiset maksavat oman osansa siltikin.

    Tasavero on silti edullisempi hyvätuloiselle kuin pienituloiselle. Siksi sitä pitäisi välttää. Vai pitäisikö pienituloisten ansiotasoa sitten nostaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tasavero on silti edullisempi hyvätuloiselle kuin pienituloiselle. Siksi sitä pitäisi välttää. Vai pitäisikö pienituloisten ansiotasoa sitten nostaa?

    Miten+niin+edullisempi.+Jos+vaikka+kaikki+maksaa+tuloistaan+25%+niin+miksi+se+olisi+edullisempi+hyvätuloiselle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten+niin+edullisempi.+Jos+vaikka+kaikki+maksaa+tuloistaan+25%+niin+miksi+se+olisi+edullisempi+hyvätuloiselle?

    Siksi että niitä euroja jää lukumääräisesti enemmän hyvätuloiselle käteen.

    Paljonko+vaikuttaa+25+%:n+tasavero+1+500+€,+5+000+€+sekä+10+000+€+kuussa+ansaitseville?+Jälkimmäisten+elintaso+ei+juurikaan+siitä+muutu,+mutta+ensimmäisen+elämä+menee+kitkuttamisen+puolelle.+Eikö+se+silloin+ole+edullisempi+hyvätuloisille?+Siksi+veroprogressio+on+parempi+vaihtoehto+kokonaisuuden+kannalta,+koska+veroa+kannetaan+ns.+maksukyvyn+mukaan.+Se+mahdollistaa+pienituloisille+pienemmän+veroprosentin,+koska+matala-palkka-aloilla+palkkataso+on+heikko+normaaliin+työmäärään+nähden+ja+palkankorotukset+ovat+yleensä+niin+mitättömiä,+ettei+niillä+välttämättä+peitota+edes+elinkustannusindeksin+nousua.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Siksi että niitä euroja jää lukumääräisesti enemmän hyvätuloiselle käteen.

    Mielestäsi siis kaikille pitäisi jäädä sama määrä euroja käteen?

    Juuri tuo tasapäistäminen saa ihmiset laiskoiksi. Mikäli lisätienestistä jää jotain omaankin taskuun, niin se saa ihmiset tekemään työtä ahkerammin, enemmän, pidempään jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonko+vaikuttaa+25+%:n+tasavero+1+500+€,+5+000+€+sekä+10+000+€+kuussa+ansaitseville?+Jälkimmäisten+elintaso+ei+juurikaan+siitä+muutu,+mutta+ensimmäisen+elämä+menee+kitkuttamisen+puolelle.+Eikö+se+silloin+ole+edullisempi+hyvätuloisille?+Siksi+veroprogressio+on+parempi+vaihtoehto+kokonaisuuden+kannalta,+koska+veroa+kannetaan+ns.+maksukyvyn+mukaan.+Se+mahdollistaa+pienituloisille+pienemmän+veroprosentin,+koska+matala-palkka-aloilla+palkkataso+on+heikko+normaaliin+työmäärään+nähden+ja+palkankorotukset+ovat+yleensä+niin+mitättömiä,+ettei+niillä+välttämättä+peitota+edes+elinkustannusindeksin+nousua.

    Alle tuon 2500 euroa tienaavien tulot voisivat olla verovapaita.
    Nämä ajatusmallit edellyttävät toki kansalaisten omaa vastuuta elämästään. Eli sosiaalitukien nauttimiselle terveille aikuisille määräaika ja jos ei työt maita pärjätkööt omillaan.

    Eli päättäkööt vapaat ihmiset itse rahoistaan .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonko+vaikuttaa+25+%:n+tasavero+1+500+€,+5+000+€+sekä+10+000+€+kuussa+ansaitseville?+Jälkimmäisten+elintaso+ei+juurikaan+siitä+muutu,+mutta+ensimmäisen+elämä+menee+kitkuttamisen+puolelle.+Eikö+se+silloin+ole+edullisempi+hyvätuloisille?+Siksi+veroprogressio+on+parempi+vaihtoehto+kokonaisuuden+kannalta,+koska+veroa+kannetaan+ns.+maksukyvyn+mukaan.+Se+mahdollistaa+pienituloisille+pienemmän+veroprosentin,+koska+matala-palkka-aloilla+palkkataso+on+heikko+normaaliin+työmäärään+nähden+ja+palkankorotukset+ovat+yleensä+niin+mitättömiä,+ettei+niillä+välttämättä+peitota+edes+elinkustannusindeksin+nousua.

    "Paljonko+vaikuttaa+25+%:n+tasavero+1+500+€,+5+000+€+sekä+10+000+€+kuussa+ansaitseville"Tuohan+on+helppoa.+1500+€+ansaitseva+maksaisi+375+€+veroa.+5000+€+ansaitseva+antaisi+1250+€+verottajalle+ja+10+000+€+tienaava+pulittaisi+2500+€+veroina,+eli+siis+6,7+kertaisesti+sen+mitä+1500€+ansaitseva.+Ihan+reilu+meininki.+Loppu+tasantuisi+kulutusveroina.

    Äänestä

Meillä alkaa kohtapuoliin olla työttömyysprosentit sitä luokkaa, että voisi sipilöidä kaksi kolmasosaa työttömyyskorvauksista pois.

Kotimainen kysyntä kasvaa, tosin vastinetta ei anneta otettaessa kysynnän tarvitsemaa.

Äänestä
  • Kuten jo puhuttiin maatiloilla sitä työtä on tarjolla yllin kyllin.
    Eli ammattisuoja pois ja karenssia ei korvata toimeentulotuella. Veroporkkanan jo mainitsin. Toinen voisi olla jonkinlainen liikkumisavustus ja majoitus voisi olla ilmainen.

    Äänestä

Tämän saastepandakommunistisen koronaviruksen pandemian jälkeen jokaisen omilla aivoillaan ajattelemaan kykenevän ihmisen tuli laittaa kaikki Kiinassa valmistetu tuotteet boikottiin.

Äänestä
  • Kännykkäkansastamme ei ole edes ulkoilmaan mansikkamaalle töihin. Tehdas sana on kirosana. Asenne pitää ensin muuttua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kännykkäkansastamme ei ole edes ulkoilmaan mansikkamaalle töihin. Tehdas sana on kirosana. Asenne pitää ensin muuttua.

    Eräässä iltapäivälehdessä oli vihakirjoituksen kriteerit täyttävän milleniaaltoimittan kirjoitus milleniaalien "uhrautumisesta".
    Sukupolvi joka on saanut kaiken valmiina ja jonka edustus on suhteettoman suuri toimeentulotukiasiakkaissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipidepankki kirjoitti:

Nyt kannattaa kuunnella tarkalla korvalla eri puolueiden poliittisia kannanottoja hallituspolitiikkaan. Tämä on syytä erottaa siitä, että halutaan antaa neuvoja ja oma panos kansalliseen kriisiin.

Katse kohdistuu tietysti Kokoomukseen ja Persuihin. Näissä puolueissa mietitään tulevia eduskuntavaalejakin. Sen osalta niissä joko uskotaan tai ei uskota Sanna Marin -suosion jatkuvuuteen. Jos uskotaan, hallituksen kritiikki vähentyy. Tätä on vaittavissa Kokoomuksen osalta. Luulen, että siellä jo kuumeisesti mietitään, kuka olisi Orpoa sopivampi Kokoomuksen johtoon. Jos Kokoomuksessa ajateltaisiin puolueen etua, Jan Vapaavuorta pyydettäisiin jo nyt asettumaan puheenjohtajaehdokkaaksi.

Persuilla näyttäisi olevan kahdenlaista linjaa. Toisaalla on Halla-ahon yllättäävänkin yhteistyöhaluinen suunta ja toisaalla Tavion/Purran hallitusta kohtaan edelleen jatkuva äärimmäisen kriittinen linja. Näyttää, että persut ajavat nyt kaksilla rattailla tai sitten vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee.

Halla-aho ehkä aavistaa demarien jatkavan nousuaan ja pyrkii nyt tekemään puolueensa yhteistyökykyiseksi tähän suuntaan. Tästä saatiin jo näyte, kun pääministeri Marin suhtautui suopeasti Halla-ahon ehdotukseeen palkata työttömiä maatiloille niin, etteivät nämä menettäisi työttömyysturvaansa. Tämä oli pieni, mutta ehkä suuntaavaa antava vihjaus tulevaan. Jos näin on, Halla-aho joutuu seuraavaksi panemaan Tavion ja muiden öykkärien suut supummalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu