Jumala johtaa luomakuntaa

Anonyymi kirjoitti:

Joh­taa­ko Ju­ma­la luo­ma­kun­taa?

Al­ku­ke­sän sy­käh­dyt­tä­viä luon­no­nää­niä on käen ku­kun­ta. Ku­ka­pa ei las­ki­si nii­den mää­rää, sil­lä niin mon­ta elin­vuot­ta kuu­li­jal­la sa­no­taan ole­van jäl­jel­lä. ”Sul­hon­sa su­lout­ta” käki ei ylis­tä, vaik­ka Yr­jö Kos­ki­nen niin väit­tää­kin ru­nos­saan Hon­kain kes­kel­lä mök­ki­ni sei­soo. Vain koi­ras­kä­ki kuk­kuu.

Käen tou­huis­sa on muu­ta­kin vä­hem­män ru­nol­lis­ta. Se hot­kai­see vaik­ka­pa lep­pä­lin­nun pe­säs­tä yh­den mu­nan ja pyö­räyt­tää oman­sa ti­lal­le sekä hoi­dat­taa jäl­ke­läi­sen­sä vie­raal­la la­jil­la. Kuo­riu­dut­tu­aan kä­en­poi­ka al­kaa kyl­mäs­ti työn­tää pe­säs­tä pois si­jais­van­hem­pien­sa mu­nia ja poi­ka­sia.

Mik­si Ju­ma­la ei puo­lus­ta lep­pä­lin­tua käen mo­raa­li­ton­ta toi­min­taa vas­taan? Käki ei koe ole­van­sa mo­raa­li­ton, sil­lä sel­lai­nen toi­min­ta kul­kee sil­lä su­ku­pe­rin­tö­nä.

Me ihai­lem­me luon­non kau­neut­ta, mut­ta jos kur­kis­tam­me pin­taa sy­vem­mäl­le, se on ar­mo­ton. La­jit kamp­pai­le­vat ole­mas­sa­o­los­taan ja toi­nen syö sää­lit­tä toi­sen.

To­sin löy­tyy myös eri­lais­ta käy­tös­tä. Koi­ras­ta on tul­lut ih­mi­sen us­kol­li­nen ys­tä­vä. He­vo­nen voi hy­väs­tel­lä la­ji­to­ve­rin­sa en­nen kuo­le­maan­sa. Jout­se­nil­le riit­tää yk­si avi­o­liit­to elä­män ai­ka­na.

Luon­to on ri­kas ja mo­ni­muo­toi­nen, mut­ta sa­mal­la ris­ti­rii­tai­nen. Se he­rät­tää ky­sy­myk­sen: joh­taa­ko Ju­ma­la sitä vai kul­kee­ko se omia tei­tään?

En­tä ih­mis­kun­ta? On­ko se yh­tään pa­rem­pi kuin muu luo­ma­kun­ta? On ih­mi­siä, joi­den mo­raa­li ei juu­ri eroa käen mo­raa­lis­ta. Ih­mi­nen saat­taa ol­la jul­ma kuin susi toi­sel­le ih­mi­sel­le. Toi­saal­ta: joku adop­toi hy­lä­tyn lap­sen, toi­nen pe­las­taa jäi­hin pu­don­neen ja kol­mas toi­mii vuo­des­ta toi­seen omais­hoi­ta­ja­na.

Alus­sa kaik­ki oli hy­vää. Niin myös lo­pus­sa, kun Ju­ma­la luo uu­det tai­vaat ja uu­den maan, jois­sa van­hurs­kaus val­lit­see (2. Piet. 3:13). Täs­sä vä­lil­lä on toi­sin. Ih­mi­sen lan­kee­mus pa­ra­tii­sis­sa le­vi­si koko luo­ma­kun­taan, ja se jou­tui tai­pu­maan ka­to­a­vai­suu­den al­le. Nyt se huo­kaa ja vai­ke­roi kuin syn­ny­tys­tus­kis­sa ja odot­taa pää­syä va­pau­teen. (Room. 8:18–23.)

Kun ai­ka oli täyt­ty­nyt, Ju­ma­la lä­het­ti Poi­kan­sa syn­tis­ten ih­mis­ten Va­pah­ta­jak­si. Hä­nel­lä on ai­kan­sa myös sil­le, et­tä luo­ma­kun­nan huo­kaus päät­tyy ja se pää­see Ju­ma­lan las­ten kirk­kau­teen ja va­pau­teen.

Sak­san kie­les­sä on sa­non­ta: ”Mei­dän jäl­keem­me ve­den­pai­su­mus!”

Se tar­koit­taa ih­mi­sen vas­tuu­ton­ta elä­mää, mis­sä ei kan­ne­ta huol­ta jäl­keen jää­väs­tä maa­il­mas­ta.

Ju­ma­la joh­taa kyl­lä kai­ken, mut­ta hän on an­ta­nut ih­mi­sel­le pa­ra­tii­sis­ta al­ka­en teh­tä­väk­si myös var­jel­la maa­ta (1. Moos. 2:15).

Mei­dän pie­net työm­me ei­vät ole tur­hia, sil­lä suu­ret­kin vir­rat saa­vat al­kun­sa pie­nis­tä pu­rois­ta. Ei hei­te­tä muo­vi­pus­sia luon­toon ja ote­taan ly­hyil­lä mat­koil­la pyö­rä käyt­töön. Meis­tä kai­kis­ta on muu­tok­sen te­ki­jöik­si.

Teks­ti: Yr­jö Tala

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä