Rajoittaako ministerit Kiuru ja Pekonen suojavarusteiden jakamista yksityisille hoivakodeillee

Anonyymi

Kiuru ja Pekonen vastaavat suojavarusteiden jakelusta sote-ammattilaisille. Varmuusvarastot on avattu ja suojavarusteita kohdennetaan suomalaisille. Yksityiset hoivakodit ovat valittaneet, että suojavarusteita ei saa. Onko politiikka astunut esiin, kun ihmisten hengissä säilyminen ja pandemian leviämisen estäminen meinaa kaatua poliittiseen populismiin?

Kiuru oli vuosi sitten etunenässä vasemmistoliiton kanssa kaatamassa valmiin soten tekaistuin syin. Ihmisten toivo nopeasta hoivaan pääsystä vedettiin vessanpöntöstä. Terkkarijonot vain pitenevät.

Valmiuslain pykälien nopea ilman politiikkaa hoidetut täytäntöönpanot osoittavat, että ilman politiikkaa asiat menevät läpi perustuslakivaliokunnastakin. Coronavirus on myös opettanut, että perustuslakivaliokunta ei ole paikka, jossa päätetään, miten ihmisiä hoidetaan. Siihen kompastui valmis sote viime vuonna, kun Kiuru vasemmistoliiton kumppaneineen sen kamppasi ja uutta ei ole tiedossa.

Kiuru ei ole uskaltanut päästää suustaan totuutta, että coronatestauksista valtaosa ostetaan Mehiläiseltä. Se on sitä poliittista populismia, johon meillä Suomessa ei ole varaa.

Suojavarusteet on tarkoitettu kaikille ammattilaisille. Politiikalla ei niiden saantia saa rajoittaa. Muutamassa hoivakodissa on jo virus päässyt leviämään. Mikä on ministerin vastuu tässä tilanteessa?

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Televisiouutisissa äsken vahvistettiin, että suojavarusteita ei toimiteta huoltovarmuuskeskuksista yksityiselle puolelle.

      Noin puolet vanhusten hoivakodeista on yksityisten hoitamia. Kunnat ovat niin päättäneet. Demarit, vasemmistoliitto, vihreät jne. ovat olleet näistä alihankinnoista päättämässä. Nämä yksityisten hoivakotien vanhukset on nyt jätetty hallituksen toimin heitteille. Tämä on Rinteen, sittemmin Marinin markkinamalli!

      Politiikka pois. Perkele, nyt eletään poikkeusoloissa!

      • Anonyymi

        Nyt kyllä alkaa vasemmisto ideologia ärsyttämään.

        Ei kelpaa yksityisten apu eikä niitä auteta. Äitini on yksityisellä, kun paikkakunnalla oli niin päätetty. Ei ollut julkisella paikkaa.

        Tapelkaa puolueet sitten taas ideologioista kun korona on ohi.

        Nyt yksityisten testit käyttöön ja yksityisille suojaimia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko todella niin ettei Kiuruveden yksityinen palvelutalo ole saanut suojaimia?

        Kuka vastaa tästä, jos näin on käynyt?

      • Anonyymi

        Ja kas nyt nämä yksityiset pörriäiset huutaa yhteiskunnalta tukea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kyllä alkaa vasemmisto ideologia ärsyttämään.

        Ei kelpaa yksityisten apu eikä niitä auteta. Äitini on yksityisellä, kun paikkakunnalla oli niin päätetty. Ei ollut julkisella paikkaa.

        Tapelkaa puolueet sitten taas ideologioista kun korona on ohi.

        Nyt yksityisten testit käyttöön ja yksityisille suojaimia.

        Ei yksityinen päätä missä äitisi hoidetaan, tai olet vaan todella............

    • Anonyymi

      Lääketukku, suojaimet loppu, nyt on vastuu ministerit laitettava sivuun ja osaamista tilalle.

      • Kerro tämä Paaterollekin :-)

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        Kerro tämä Paaterollekin :-)

        Idiootit täällä keskustelee?

        Nämä neropatiti olisivat "tietenkin" osanneet ennakoida jo kuukausia ennen että kohta tulee tarve suojavarusteille?

        Miksi joku olisi varastoinut suojavarusteita ja kuluttanut niihin miljoonia kenties miljardeja? Ja Persuko ei olisi kritisoinut tätä "turhaa rahan haaskausta"?

        Jos kyse olisi vaikka pähkinöistä tai kahvista, niin aletaanko nyt varalta ostamaan miljoonia kiloja jonnekin kallion sisään varastoon??

        Käyttäkää nyt helvetti järkeä! Pliis!!

        Persut osaavat vain tätä, typerää huutamista ministereiden vastuusta, vaikka juuri ministerit Suomessa kantavat vastuuta asioista jotka eivät heille kuulu.

        Olisiko sen hallituksen, jossa Persut olivat mukana, pitänyt huolehtia että niitä suojavarusteita on satoja miljoonia jossakin säilössä??

        Miksi ette huuda niiden ministereiden perään

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Käyttäkää nyt helvetti järkeä! Pliis!!"

        Voit kertoa vinkkisi meidän laatuministereille.
        Heidän nurkissaan jo tuulee :-)

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/1149b81e-e241-4b0d-acb3-92260bdc3993

      • Anonyymi
        räkäpää kirjoitti:

        "Käyttäkää nyt helvetti järkeä! Pliis!!"

        Voit kertoa vinkkisi meidän laatuministereille.
        Heidän nurkissaan jo tuulee :-)

        https://www.iltalehti.fi/talous/a/1149b81e-e241-4b0d-acb3-92260bdc3993

        Kerro sinä, millä tavalla tämä liittyy ministereiden työhön?

        Suomessa on tämä järjestelmä, oli vallassa kuka tahansa tai mitkä puolueet tahansa. Näitä ei ole luotu nyt. Ja jos olisi alettu luomaan olisimme syksyssä ennen kuin saisimme jonkun organisaation tekeille.

        Kukaan ministeri ei näitä voi jakaa miltään tileiltä. Kyllä siellä on ne organisaatiot joita on käytetty ennenkin. Myös persujen aikaan. Ja sama asia olisi tullut eteen, oli näitä päätöksiä tehnyt mikä hallitusjoukkue tahansa.

        Järjen käyttö on sallittua kiitos!

        Tämä on ministereiden tekosia.

        https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/kommentti-koronatuet-ovat-vuosisadan-vedätys-–-mika-lintilän-on-syytä-katsoa-peiliin/ar-BB131YPF?MSCC=1587565014&

    • Anonyymi

      Nyt ei kannata miettiä sitä, täyttääkö suojain direktiivin vai ei, ei helvetti tätä hidastelua saa jatkua enää yhtään päivää, toistan ei yhtään päivää.

      • Anonyymi

        Lintilälle sotatilalain mukaiset valtuutukset käynnistellä Kemira suojaintehtaita NYT
        Eteenheittäytyvät ämmät suoraan kenttäoikeuteen

    • Anonyymi

      Ministerit Pekonen ja Kiuru eivät ole hoitaneet omia vastuu alueita, esim. suojavarusteet loppu, pitäisikö kaksikon lähteä hakemaan oppia Kreikan leireiltä, miten toimitaan, oikeastaan voisivat jäädä sinne ompelemaan niitä suomalaisille.

      • Anonyymi

        Pekonen ja Kiuru ovat juuri ne jotka ovat huolehtineet jotta saataisiin suojavarusteita.

        Kuka osasi niitä hankkia varastoon ennen Koronaa? Osasiko Persut hallituksessa? No, miten on?

        Mitä jos joku muu tarvike, jota emme nyt kykenen ennakoimaan loppuu? Kenellä on kyky nähdä nyt sen loppuminen maailmalta ja sanoa, että "ostetaan nyt miljardilla tätä tarviketta varastoon"?

        Ja Persut ei tietenkään huutaisi, että "nyt kuluu miljardi hukkaan" Eihän?

        Jos 6 miljardia ihmistä ryhtyy ostamaan jotakin, mitä tahansa tuotetta, voin luvata, että se loppuu muutamassa päivässä.

        Voiko sitä syyttää tätä tai edellistä hallitusta tai sitä edellistä, että niitä ei ole varastossa?

        HÖLMÖT!!!

    • Anonyymi

      Pohjois-Savon hoivakodissa on kuollut 8 vanhusta. Ei ole väliä, että onko julkinen vai yksityinen. Ihmisistä pitää huolehtia. Onko Kiuru ja Pekonen estänyt suojainten jakelun? Missä on varmuusvarastosuojat?

      • Anonyymi

        Juuri hetki sitten Pekonen sanoi että huoltovarmuuskeskuksessa on vieläkin suojavarusteita. Aiemmin uutisissa näytettiin lentokoneella tuotua kuormaa (mm. pari miljoonaa hengityssuojaa) ja kerrottiin että se riittänee sairaaloille pariksi päiväksi.

        Epäiletko Petosen puhuvan vasemmistoliittolaisittain. Onhan siellä toinenkin puhuja vielä Li Lasorsonni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri hetki sitten Pekonen sanoi että huoltovarmuuskeskuksessa on vieläkin suojavarusteita. Aiemmin uutisissa näytettiin lentokoneella tuotua kuormaa (mm. pari miljoonaa hengityssuojaa) ja kerrottiin että se riittänee sairaaloille pariksi päiväksi.

        Yhdestä koneesta ei kauaa ole iloa

      • Anonyymi

        Kaikissa maissa samat ongelmat. Meillä pärjätään tässäkin paremmin kuin muissa maissa.

        Yksityiset yritykset ja niiden johto on kieltänyt suojavausteiden käytön koska ne maksaa!!

        Oletko aivan tosissasi että ministereillä on aikaa juosta joka hoivakotiin niitä tarkastamaan?

        Minusta se taitaa olla AV:in työtä eli aluehallintovirasto.

    • Anonyymi

      Lääkäriliiton toimitusjohtaja vakuuttaa: Suomessa ei tarvitse valita kuka saa tehohoitoa ja kuka ei. No parin viikon päästä asia on sitten aivan toisinpäin, niinkuin muidenkin asiantuntioiden jorinat on näyttäneet.

    • Anonyymi

      Käykää tutkimassa kaupungin tai kunnan valmissuunnitelmat. Nehän hyväksyy valtuustot. Jos siellä sanotaan, että kunnassa noudatetaan kansainvälistä epidemiaohjelmaa, niin on ihan kunnan tai kaupungin vika, että eivät ole pitäneet asiasta huolta. Sama juttu, jos asia jätetään pois yksityisen tarjouspyynnöstä ja sitä kautta pois sopimuksesta, vastaa asiasta kunta tai kaupunki itse. Turha syyttää ministereitä, kun se on jo housussa.

      • Anonyymi

        Kansanedustajista n 170 istuu omien kuntien päättävissä hallinnoissa, eli syyllistelevät itseään tajuamatta yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Hallituksen on aivan turhaa pallotella vastuu alueesta. Kaikissa toiminnoissa ja toimialoissa ei ole huomioitu esim. tätä koronatilannetta. Siis rahaliikenteessä. Ei kukaan, ei yksityinen tai kunallinen toiminta voi edes suunnitella, jos ei löydy rahoittajaa suunnitelmien toteutamisessa. Minullakin olisi paljon suunitelmia terveysalalle, mutta rahoittaja puuttuu.
        Tämä on täysin poikkeava tilanne maassamme ja siksi koko maan tilannearvointi lähtee hallituksesta.
        Hallitushan on juuri pääpaikka, joka istuu verovarojen päällä ja ohjaa verovaroja suunnittelemallaan tavalla.
        Halllituksella oli tarkka tieto, miten kuntien talous on aivan kuralla ja tämäkin tulisi hallituksen huomoida ajatellen koronaviruksen aikana hoivapaikkojen toimintaa.

        Ymmärrän toki, miten hallitus pyrkii vastuualueessaan siihen tilanteeseen kuin haalitusta ei olisi koko maassa. Hallitus olisi merkityksetön taho ja vastuu toisaalla.

        m.l

    • Anonyymi

      Juu, hyvin on Kiuru onnistunut viivyttämään tässäkin asiassa.

    • Anonyymi

      Kiuru ja Pekonen toimineet kuten pitää.

      Jos olisimme halunneet niitä tarvikkeita varastoon, ne olisi pitänyt hankki jo kauan sitten, ei kriisin aikana niitä saa kukaan tai mikään maa paremmin. Joka puolella tapellaan nyt niistä.

      Olisi ollut kiva nähdä Persut hallituksessa vaatimassa suojavarusteiden ostoa miljardilla, ihan vaan varalta jonnekin varastoon.

      Miksi ette tehneet niin neropatit???

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3834
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1809
    3. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1716
    4. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1645
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1391
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1308
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      304
      1194
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1155
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1072
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1021
    Aihe