EU vastustaa koronaa kansallisvaltioiden voimin

Anonyymi

EU:ssa valta on edelleen jäsenvaltioilla.

Tämän kriisin erikoispiirre on, että vaikka kaikilla on sama vastustaja, reaktiot ovat pääosin kansallisia. Siihen on yksinkertainen syy.

EU-johtajat ja suurten talouksien G20-ryhmä käyvät videokonferensseja, mutta kukin maa toimii erikseen, koska valta on yhä kansallista, nationalistipopulistien päinvastaisista väitteistä huolimatta, ja nyt valtaa käytetään.

Kansainvälisen yhteistoiminnan tarve ja kyky ovat ratkaisevia tästä eteenpäin. Tässä vaiheessa johtajat kuitenkin keskittyvät kansalaisiinsa, joilta he ovat valtansa saaneet ja jotka voivat myös ottaa sen pois, autoritaarisissa järjestelmissä muillakin keinoilla kuin vaaleilla.

13

135

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      ”VIRUKSELLA ei ole kansallisuutta, ja kärsimys ei pysähdy rajalle”, sanoi Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier maaliskuun lopulla videoviestissä.

      Tiistaina Steinmeier ja neljä muuta valtiojohtajaa eri maanosista vaativat kansainvälisten rahalaitosten ja järjestöjen ”globaalia liittoumaa” koronakriisin voittamiseksi.
      Heidän yhteisen tekstinsä julkaisi brittilehti The Financial Times.

    • Anonyymi

      Jos kerran valta on edelleen jäsenvaltioilla niin silloinhan myös Suomi päättää omista asioistaan myös jatkossa,Turhaa tässä enää paska EU ssa ollaan kun ei siitä mitään hyötyäkään ole! ihan tyhmää olla EU ssa ja maksaa kalliita jäsenmaksuja EU mieliset on maailman tuhinta sopulijoukkiota jotka eivät osaa perustella mitään näkemyksiään eivätkä vastata edes simppeleimpiin kysymyksiin,

      • Anonyymi

        EU:ssa valta on aina ollut jäsenvaltioilla, vaikka EU-vihaajat eivät sitä ymmärrä.

        EU:n instituutiot käyttävt vain sitä valtaa,mikä niille on perussopimuksessa määritetty.
        Ja kaikki instituutiothan koostuvat jäsenmaiden valitsemista edustajista.

        EU-vihaajien typeryyttä kuvaa, ettei tätäkään perusasiaa ymmärretä, vaan väitetään EU:n toimivan ylimpänä päätöksentekijänä jäsenmaista piittaamatta.
        Tietenkään kaikki päätökset eivät kaikkia jäsenmaita tyydytä, mutta enemmistön ratkaisuihin on tyydyttävä.Tai sitten jätettävä ne huomiotta. Sitäkin tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU on tainnut sekoittaa sinun pääsi niin pahasti että jauhat enää tuota kulunutta katkeraa virttäsi EU vihaajista,muuhun et kykene.Nyt olet oppinut ihan uuden EU hun liittyvän sanan instituutio mistähän internetin EU syövereistä sen keksit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        EU-vihaaja ei siis tunne EU:n instituutioitakaan? Tai koko käsitettä? Eipä yllätä.

    • Anonyymi

      SUOMEN malli löytyy henkisesti hyvin kaukaa keinotodellisuudessa elävistä johtajista. Suomen malli poikkeaa myös siitä, miten johtajat puhuvat kansalaisilleen koronakriisistä muissa EU-maissa ja demokratioissa eri puolilla maailmaa.

      Kameroiden eteen tuli valtioneuvoston linnassa 16. maaliskuuta viisi ministeriä kertomaan poikkeusoloista ja valmiuslaista. Muissa maissa korkein johto esiintyy avaintilanteissa yleensä yksin tai kuten Trumpin tapauksessa avustajiensa edessä.

      Sittemmin sama yhteisesiintyminen on jatkunut Suomessa päivittäisin muunnelmin. Vaikutelma on se, että päätökset kriisissäkin syntyvät Suomessa komiteatyönä. Tuskin kukaan suosittelisi komiteaa teoreettisena mallina päätöksentekoon kriisissä. Se, mikä ei toimi teoriassa, voi kuitenkin toimia käytännössä.

      Se jo tiedetään, ettei päätöksenteko ole ollut kitkatonta, ja lisää kitkaa voi myös odottaa. Yllättävää on kuitenkin se, että päätöksenteko ylipäätään sujuu tällä mallilla.

      Selitykset löytyvät poliittisesta järjestyksestä ja perustuslaista. Monipuoluehallitus käyttää valtaa pääministerin johdolla. Järjestelyn pitäminen koossa on Sanna Marinilta (sd) saavutus.

      Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on taustalla, muttei pidä tv-puheita vaan antaa haastatteluja ja vaikuttaa kulisseissa instituution ja henkilökohtaisen suosionsa selkänojalla.

      Vielä yksi suomalainen erikoisuus on se, että ministereiden tiedotustilaisuuksissa Suomen ja EU:n liput eivät ole taustana vaan kuvan ulkopuolella nurkissa. Kullakin maalla on erityispiirteensä. Suomessa instituutiot ovat keskellä ja liput nurkassa.

    • Anonyymi

      Koronasta tosiaan hyötyvät isänmaalliset tahot.

      Italian pyytäessä apua, rikkaat maat Saksa ja Ranska, jotka ovat hyötyneet EUsta eniten, eivät auttaneet. Päinvastoin kääntyivät sisäänpäin rajoittaen päätöksillään lääkkeiden ja lääkintälaitteiden viennin.

      En ihmettelisi jos Italia koronan jälkeen lähtisi EUsta. Olen myös sitä mieltä, että Suomi nettomaksajana voisi myös erota. Säästöt olisivat suuret ja olettaisin, että taitavat (ketkä sitten lienevätkin) maan johtajat neuvottelisivat Venäjän kaupan taas kuntoon.

      Suomalaiset ovat liian rehellisiä, tunnollisia, omavaraisia jatkaakseen EUssa ja osatakseen hyötyä siitä.

      • Anonyymi

        Kunhan pahin on ohi, EU-maat jatkavat taas yhteistoimintaa, kuten ennenkin.
        Siitä on suuri hyöty ja se nopeuttaa toipumista. Yksin se olisi vaikeaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan pahin on ohi, EU-maat jatkavat taas yhteistoimintaa, kuten ennenkin.
        Siitä on suuri hyöty ja se nopeuttaa toipumista. Yksin se olisi vaikeaa.

        Miten EU maat muka jatkaa mitään yhteistoimintaa kun eivät ne edes ennen korona kriisiä voineet toimia yhdessä? sitäpaitsi tämä korona kriisi heikentää ennestään euroopan unionia ihan turhaa on Suomalaisten olla enää eu ssa pelkkää byrokratiaa typeriä direktiivejä sekä järjettömät jäsenmaksut sitä kaikkea on EU

        EU toimii yhdessä perussopimuksen mukaisissa instituutioissa.
        Niissä tehdyt päätökset sitovat samalla tavalla kaikkia jäsenmaita.
        Toisaalta esimerkiksi terveydenhuolto kuuluu itsenäisetn jäsenmaiden vastuulle.

        Yhteistoimintaan velvoittavia EU:n päätöksiä ei siis terveydenhuollossa ole.Sitäkään eivät EU-vihaajat tajua.

        Kriisin jälkihoitoa valmistellaan nyt yhteisvoimin rahoituksesta aloittaen.

    • Anonyymi

      Eu on pelkkä kuori.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe