Lieksan lehdessä oli 19.3 otettu riistakameran kuva Ollilan tilalta. Kuinka on mahdollista, että kuvassa ei näy lainkaan lunta? Kuinka on mahdollista, että taempana oleva mänty muuttuu parin metrin korkeudelta koivuksi. Onko kuvassa oleva eläin todellakin susi?
Onkohan riistakamerakuva sudesta aito?
Anonyymi
45613
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Turha epäily. 19.3. Lampelan sääasemallakin oli lunta nolla. Metsissä ja rantamaisemissa lumet olivat pääasiallisesti lämpimien takia silloin täysin sulaneet. Lunta on satanut sen jälkeen hieman lisää. Puu on selvästi koivu. Näyttää minun silmään vaan tuohet revityltä. Taidat olla luontoasioissa täysvihreä.
Niin varmaan. Kylläpä ne nyt ovatkin juonineet eto asian takia kaikenlaista. Mistä lienevätkin sen leppämantypetäjäkuusikoivun siihen hilanneet. Aika ovelasti vielä kun ei näy lainkaan kengän jälkiä. Dronellako ne sen toivat.
Kyllä maalima on sitten kiero, tai sinä pahasti sairas.
Eikös sillä hiihtelijällä ollut siellä kameroita maastossa? Kuulin?
No, eipä se tainnut sille kuulua?
On se kuva aito.
Se on yhtä aito kun Kivivaaran keppi - ja makkarasudet!
Hiihtelijän kamerat osoitti kuubaan päin ja niihin ei tullut yhtään sudenkuvaa, jonka nyt tietysti ymmärtääkin! Oikein suunnattuna ja jonkun toisen laittamassa kamerassa olisi voinut ollakkin sudenkuvia.
Aikamoista osoittelua tiettyä henkilöä kohden ja toivottavasti hän toimii tässä tapauksessa. Tyypillistä, mutta eihän sillä taas ole merkitystä tuon aloittajan tekstin suhteen. Miksi kuvassa ei ole lunta, kun lunta todellakin oli kyseisenä päivänä. Lehden kuvastahan puuttuu myös kaikki kuvan datatiedot, ainahan voi sanoa, että se otettu siitä ja silloin. Ihme kun lehdessä menee läpi kaikki. No se onkin Lieksan lehti.
Henkilösta ei ole kukaan sanonut mitään vaan hiihtelijästä! Kaikki jotka suksilla liikkuu voi siten vetää herneen nenään.
Hiihtelijähän on halventeeraava nimitys ja lisäksi, kun edellisten viestieSI mukaan kamerat ovat paikalla, ei suunnattu oikein, suunnattu Kuubaan jne. ei ole epäilystäkään, ketä henkilöä tarkoitat.
Vaikea sanoa kun en tunne hiihtäjiä enkä mäkihyppääjiäkään, ja samahan tuo on vaikka kamera onkin kuubaan päin, eipähän tule sopimattomia kuvia.
Ja tämän edellisen kirjoittaja on myöskin tietty henkilö. Tyyli sen paljastaa.
Miten tuo kuusi jatkuu sitten koivuna? Outoa? Näköharha?
https://www.lieksanlehti.fi/uutiset/item/1745-viensuun-susille-haettu-poistolupaa-riistakeskukselta
Sehän on se koivuusi niminen puu.
Niinpä onkin!
Susihommissa on monta ihmeellistä asiaa! " se kummastuttaa, hämmästyttää pientä kulkijaa” – vai miten se meni.
Tuota kuvaa kannattaa tarkastella sillä silmällä????
Ei nämä susiasiat ole mitään mielikuvitusta, vaan ihan oikeita tapahtuneita ja nähtyjä. Niin kauan kuin sudet eivät jolkottele siellä kerrostalojen alaovilla, on ihan sama, mitä maaseudulla tapahtuu. Jos ei satu omalle kohdalle, täytyy pitää suunsa supussa, jos ei ole mitään asiallista sanottavaa.
Takasilmällä voi katsoa, eli pee..silmällä.
Jos kuvassa olisi kuvatiedostot muuttamattomina ja vielä tarkat kameran sijaintitiedot, olisi tieto paikkansapitävä. Kun näitä ei ole, niin ei kuvalla ole mitään todistusarvoa. Lieksan lehti toki tykkää tällaisesta lietsontatiedosta.
Sopii sudet metsään. Älkää valittako pikkuasioista.
"markkinat"
Olen kyllä jo vuosia ihmetellyt s"usikuvaajan tuotoksia" . Jos tuo väärennösepäily pitää paikkansa se on todella törkeetä. Tosin ei uutta. Varsinais- Suomessa otetulla kuvalla oli haettu Kokkolan seudulla pihasuden poistoa. Ilmankos hiihtelijän kameraan ei sudet osuneet.
Katsokkaa sitä kuvaa ja arvioikaa itse.
"Varsinais- Suomessa otetulla kuvalla oli haettu Kokkolan seudulla pihasuden poistoa. "
Oli niin raju väite, että taitaa tarvita dokumentteja.
Hah haa, sitten vaaditaan dokumentteja. Jos LL julkaistuissa kuvissakin olisi ollut asiaankuuluvat kuvatiedostot ja kameran sijaintitiedot muuttamattomina, dokumentit olisi ollut kaikkien nähtävinä. Toisten pitää osoittaa dokumentit, mutta itse voi levittää valheellista tietoa. Näinkö ajattelet?
Jos laittaa riistakameran nähdäkseen siinä eläimiä, niin miksi pitää pöyristyä siitä jos siinä kamerassa sitten näkyy eläimiä? Sudet ovat osa Suomen luontoa siinä missä muutkin eläimet.
Raportoidaanko Lieksan lehdelle sitten kaikki muutkin eläimet jotka sattuu vilahtamaan riistakamerassa?
Joo ja ei välttämättä tarvitse olla eläimiä, riittää kun on kuusen ja koivun risteytys koska se on isompi ihme kuin susi.
"markkinat"
"markkinat"
Näyttää koiralta tuo kuvan elukka, sudeksi liian laiha ja susi on rotevampi.
Uskon, että se on susi, mutta milloin kuvattu ja missä? Edellinen oikealla jäljill.... Kts vielä tarkemmin kuvaa!
Ajoin kesämökille sen susipaikan ohi. Olihan siinä lunta vieläkin. Lienee ollut myös 19.3?
Lisää susijuttuja Lieksan lehdessä, tapaus on vain sama.
”Kolmen suden lauma jolkottelee edelleen Viensuun ja Kylänlahden maisemissa. ”
”Tarja Muikku pitää tilannetta alueen karjatilojen kannalta kohtuuttomana. Hänen mielestään lauma tulisi hävittää, koska se käyttäytyy lajille epätyypillisesti.”
Lue lisää aiheesta torstain 16.4. Lieksan Lehdestä, paperisena ja diginä.
Huh huh, onpa taas minusta tuntuu-faktoihin perustuvaa .
Yksi jutun kommentoija ”Outoa. Viensuulle ei aiemmin ole ollut kuin suden tulojälkiä.” paljastaa todellisen tilanteen. Mihin enää tappolupaa haetaan?
Ei muuten jolokottele ennee.
Mitäs se lehti sitten enää kirjoittelee samaa juttua
Aika metkaa hommaa kun maaliskuussa otetussa kuvassa ei ole lunta ja huhtikuussa otetussa kuvassa on lunta, mitenkä ne lumisateet menikään siellä kuvanottopaikalla?
Suli ja satoi vissiinkin?
Viestisi ”ei muuten jolokottele ennee” samoin kuin edellisessä ollut kommentti, että ”Viensuulle ei aiemmin ole ollut kuin suden tulojälkiä”, kertoo karua kieltä susien laittomasta tappamisesta. Mitä vielä metsästäjä tarviit valituksia kyhäämään, kun päämääräsi olet jo saavuttanut (LL 16.4.).
Lieksan lehti tiedottaa taas tänään viimeisistä susiuutisista. Nyt pitää mennä jonkun feisbuuksivulle päivittelemään kun susi ei pelkää edes traktoria.
Se on normaalia villieläimen käytöstä ja varmaan seuraavana livahtaa sisälle taloon sohvalle nukkumaan kuten koira kuunaankin! Mutta sehän on normaalia.
Niin ja edellisistä lehden näistä Ollilan jutuista ei olekaan kuin kymmenen kilometriä tähän uuteen paikkaan. Ja kun tarkasti lukee, niin havainto on kilometrin päässä tästä tilasta ja susi se vain pyörii nurkissa. Kyllä se päätoimittaja osaa kirjoittaa ja vieläpä susi ei pelkää edes traktorin ääntä. Olisikohan paikallaan edes vähän tutustua kyseisen eläimen biologiaan ja ei tuo paikallistuntemuskaan pahitteeksi olisi.
Jos ihminen ajaa eläimen ahtaalle, niin sen on pakko sopeutua siihen, vaikka tällä tavalla. Ja kun eläin sopeutuu, se on tietysti eläimen syytä.
Kukahan ne sudet ajaa salolla ahtaalle että pitää tulla navetalle norkoilemaan? Eiköhän se liene ylisuuri susi ja karhukanta joka sen tekee ettei reviireitä salolla riitä kaikille, ne kun on reviirielukoita ja susi varsinkin. Myös hirvikanta on romahtanut ja peurakanta myös ettei sitä syömistä hukille riitä. Aikoinaan silloin kun petopolitiikassa oli järkeä ei ollut sudet ja karhut kylillä norkoilemassa kun niitä oli vähempi? Miksi niitä pitää nykyisin olla niinpaljon ettei enää reviirit riitä? Eikö viherpiiperöt olisi voinut petoja tarkkailla salolla lisäämättä petokantaa mahdottomiin?
Kyllä ne metsästäjät ovat hirvikannan romahduttaneet ja systeemi vain jatkuu.
Mitenkä ne metsästäjätkään hirviet salolta ampuu kun niitä ei siellä ole? Alkuunhan ei ollut ongelmaa kun ei susia ja karhuja ollut liikaa kuten nyt on, mutta loppuu se jossain vaiheessa petojen lisääntyminen ruuan puutteeseen.
Yllätys, yllätys. Taas sama susi juttu lehen läpyskässä, lienee kevätniemestäkin TAAS sama juttu tulossa? Kyllä varmasti toimittajilla hikikarpalot virtaa kun etätöissä paiskivat hommia. Kiva olisi tietää mistä noinkin suuren toimittajakaartin työpäivä koostuu kun juttujen kirjo on melkoisen suppea.
Niinpä, kun edes perehtyisivät asioihin ja taustoihin. Odottavat vain, kun jotkut heidän tietolähteensä soittavat tai muuten tiedottavat, että nyt joku on nähnyt tai kuullut tai kolmannen tai neljännen välikäden kautta saanut vihiä, susi on liikkeellä. Kyllä päätoimittajan kommentti kertoi sen, mikä, mikä, missä? Varmaan jos ei kuvaa olisi laittanut, olisi jo autoaan kaasuttanut paikkaa kohti.
Milloin läpyskässä olisi kannanotot EU-tuomioistuimen ja sitä myötä KHO:n päätöksistä? Niitä kun ei vain voi vääristellä tai lausahdella mitä, mitä, missä.
Haista sinä pitkä paska. Sanoi EU tai KHO mitä tahansa niin sudet eivät saa tulla ihmisasutusten lähelle. Jollekkin on ihan sairas pakkomielle nyt nämä sudet ja ihan vauhkona niitä puolustaa. Eikö ole nyt muuta riidanaihetta tapetilla? Ainainen kitinä ei ole mitenkään tervettä joten, hae apua.
On aikamoista tekstiä. Ja kun katsoo, mihin kommentoit, niin edellinen kirjoittaja arvostelee Lieksan lehteä ja sen kirjoituksia. Mikä on ihan aiheellista ja sitä pitää tilaajana tehdäkin. Olen samaa mieltä tuon lehden arvostelijan kanssa, mutta sinun ala-arvoinen kirjoituksesi ei ole kommentti kirjoittajalle vaan kohdistat huutelusi ilmeisesti jollekin tuntemallesi henkilölle. Näinköhän menee perille.
Aivan oikeassa olet. Riittää vaikka apsilla ukot kertovat "varman tiedon" ufoista niin sellaisenaan taitaa mahtavan lukupaketin sivuille päätyä.
Kiitos Lieksan Lehdelle että tuo totuuden esille susien liikkeistä.
Nythän alkaa olla parhaat ajat poistaa pihasusia kun jälkiä ei jää.