Vasta huhtikuu

Mietin pitäisiko seisoa toisinpäin
niin että selkäänikin paistaisi aurinko.
Kasvoni vain niin kaipaavat valoa.
Linnut eivät hetkeksikään väsy
on vasta huhtikuu, ja ne kirkuvat jo.
Korvani eivät ole vielä tottuneet.

Olen vereslihalla.
Iho punoittaa, se on revitty rikki,
verisuonet katkottu,
pinta on viillelty, veri jätetty
jähmettymään.

Nyt kun valoa alkaa olla
yritän hetki kerrallaan elää.

Siellä joutsen taas puhuu
järvellä, joka ei edes sulanut vielä.
Olen sillekkin kateellinen,
en itse edes muista miten avataan suu.

Olen itkenyt sielunikin ulos
hämmentyneitä, vihaisia, katkeria,
surullisia kyyneleitä.
Olen raivoissani pyyhkinyt silmiäni,
huutanut itselleni kaiken olevan jo
hyvää.
tai ainakin jo tyhjää
ja lopulta se kai onkin.

Odotan uteliaana lehtien puhkeamista.
seuraan kärpäsiä kuistin matolla,
toivon hartaasti, että ne istuisivat
sormilleni.
Onhan kevät.

Koirat haukkuvat ja kiusallani minä
haukun takaisin.
Sisko kysyy jotakin,
makaan selälläni ja totean;

Ei tämä ole ikuista.

3

169

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mistä sulla näitä sielua puhuttelevia kirjoituksia oikein rönsyilee?
      Nautittavaa luettavaa,kiitos!

      • En tiedä itsekkään, tämäkin syntyi vain mentyäni ulos kuistille.. Sanoja ja lauseen pätkiä alkoi virrata mieleen ja ne oli kirjoitettava ylös. Illalla kokosin ne vain yhteen ja tässä on loppu tulos.
        Joskus ideoita syntyy kuin tyhjästä ja on helppo purkaa mietteitään, joskus taas on täysin hiljaisia hetkiä ja vaikea löytää tapaa kertoa omista tunteistaan.
        Mutta se on ihmisyyden rajallisuutta.


      • Anonyymi
        Aivel kirjoitti:

        En tiedä itsekkään, tämäkin syntyi vain mentyäni ulos kuistille.. Sanoja ja lauseen pätkiä alkoi virrata mieleen ja ne oli kirjoitettava ylös. Illalla kokosin ne vain yhteen ja tässä on loppu tulos.
        Joskus ideoita syntyy kuin tyhjästä ja on helppo purkaa mietteitään, joskus taas on täysin hiljaisia hetkiä ja vaikea löytää tapaa kertoa omista tunteistaan.
        Mutta se on ihmisyyden rajallisuutta.

        Aivan, kirjoitukset eivät tarvitse mitään eriskummallista taustaa, päivää tai muutenkaan aina faktaperäistä aihetta. Mielikuvituskaan ei aseta rajoja, se on kirjoittajan omaa luovuutta parhaimmillaan. Pidän kovasti tuottamistasi kirjoituksista, niissä on..no enpä kerrokaan enempää:)
        Taidan olla vähän samanlainen tulkitsija omille sanapareille, mitkä kumpuaa aaltoilevasti ulos sen kummempia väläyksiä. Niinkuin kirjoitit, tunteiden virtaus jopa vuorokauden eri aikana poikkeaa yllättävän paljon.
        Hiljaisuus taustamusalla on inspiroivaa tunteiden ja ajatusten yhteensovittamista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen tumma ja tulinen

      Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
      Ikävä
      116
      709
    2. Mitä kysyisit

      Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
      Ikävä
      77
      673
    3. Tunnustuksia

      Haluatko tunnustaa jotain, mitä on sydämelläsi?
      Ikävä
      48
      638
    4. Sä et vaan töllö tajua että rakastuin

      Mikä stana siinä on niin vaikea ymmärtää?! Täh
      Ikävä
      46
      563
    5. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      39
      556
    6. Kerro jokin

      👻 tarina
      Ikävä
      60
      542
    7. Vielä hyvinvointitalosta

      Suurin osa pyhäjärvisistä on sivistynyttä fiksua porukkaa ja on täysin hankkeen kannalla. Nyt vain pieni äänekäs joukko
      Pyhäjärvi
      71
      516
    8. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      507
    9. 26
      461
    10. Vaikea luottaa täysin

      Kun et oikeasti kerro mitään. Kaikki niin ympäripyöreää ja epämääräistä.
      Ikävä
      52
      444
    Aihe