Pika koulutuksella lääkäreitä Suomeen

Suomeen voitaisiin ihan hyvin kouluttaa lääkäreitä pikaisesti korona ongelmaan. Itse olen nähnyt kuinka monen vuoden opiskeluputki voipii mennä hukkaan kun saman työn voisi tehdä vuodessa parissa. Yliarvostettua toimintaa sanon minä! Tietokonehan ne lääkärin hommat tekee.
38<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Jos persut olisivat hallituksessa, lääkäreitä olisi jo koulutettu 8vk pikakursseilla.

Äänestä
  • Pika "koulutuksella" saunan takana vihervassarit Suomesta katoaa nopeasti!

    Äänestä

  • Persut tiesivät jo vuosi sitten, että pikakoulutukselle on iso tarve.
    Ai pahus, silloinhan persut olivat hallituksessa

    Äänestä

Harvinaisen typerästä aloituksestasi ei puutu kuin "me persut" olemme sitä mieltä. Mutta tulihan sekin jo selväksi tuossa omassa kommentissasi aloitukseesi.

2Äänestä

Joo, ja aivokirurgeja pikakoulutuksella, loistava idea! Teukan Yliopistoon pitää heti perustaa tällainen ”pikalinja”.

Äänestä
  • Miksi Teukan Yliopistoon, kai teillä palstahäiriköillä jokin, vähintään kommenttienne sisältöjen perusteella, yhtä korkeatasoinen opinahjo on jossa voitte kouluttaa itsellenne aivokirurgeja, sillä tarve on selvästikin huutava.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Teukan Yliopistoon, kai teillä palstahäiriköillä jokin, vähintään kommenttienne sisältöjen perusteella, yhtä korkeatasoinen opinahjo on jossa voitte kouluttaa itsellenne aivokirurgeja, sillä tarve on selvästikin huutava.

    Sinun on kyllä hakeuduttava ulkomaille pääleikkaukseen. Toivottomiin tapauksiin ei kannata tuhlata vähiä voimavaroja. On priorisoitava.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun on kyllä hakeuduttava ulkomaille pääleikkaukseen. Toivottomiin tapauksiin ei kannata tuhlata vähiä voimavaroja. On priorisoitava.

    Teukan sahan yliopistolta tulee liukuhinalla leikkaustaitoisia hoitajia pikakurssilta. He ovat käyneet matonkuteenleikkauskurssin, luulisi sen riittävän?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi Teukan Yliopistoon, kai teillä palstahäiriköillä jokin, vähintään kommenttienne sisältöjen perusteella, yhtä korkeatasoinen opinahjo on jossa voitte kouluttaa itsellenne aivokirurgeja, sillä tarve on selvästikin huutava.

    Kyllä ne kahden vuoden aivokirurgit riittävät persujen lobotomialeikkauksiin.

    Äänestä

Eipä nuo lääkärin hommat vaikuta mitenkään ihmeelliseltä.. kysytään ennalta määrätyt kysymykset ja syötetään tietokoneelle. Aivan liian pitkä lääkärikoulutus on nykyään. Vuosi amkissa tai yliopistossa ja sitten terveyskeskukseen niin oppivat työssä. Lääkäri tarvitsee kielitaitoa ja kulttuurien TUNTEMUSTA sekä AVARA katseisuutta!

Säästettäisin hirveät määrät rahaa kun tyhjän tutkimisen sijasta tehtäisiin enempi töitä!

Äänestä

Pika ja koulutus kirjoitetaan yhteen. Lääkärin pitää osata kirjoittaa diagnoosi. Perussuomalaisenhan ei mitään tarvitse osata.

Äänestä
  • Kahden vuoden lääkäreille sekin riittää

    Äänestä

Ei tarvitse edes kouluttaa. 2015 Suomeen saapui satoja, kenties jopa tuhansia huippukoulutettuja lääkäreitä maailmalta. Riittää pyytää silloin vaeltanut porukka kokoon ja pyytää kaikkia lääkäreitä nostamaan kätensä ylös.

Äänestä

Luultavasti ison osan lääkärin tekemästä työstä voisi automatisoida. Lääkärit noudattavat yksinkertaisia algoritmeja tehdessään diagnooseja ja määrätessään lääkkeitä. Ne algoritmit voisi automatisoida.

Äänestä
  • Persut voikin sitten ohjata heidän pikakouluttamiensa poppatohtoreiden hoiviin. Meille muille kelpaavat tarvittaessa ihan oikeasti ja perinteisesti koulutetut lääkärit ja hoitajat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut voikin sitten ohjata heidän pikakouluttamiensa poppatohtoreiden hoiviin. Meille muille kelpaavat tarvittaessa ihan oikeasti ja perinteisesti koulutetut lääkärit ja hoitajat.

    Mengele oli ihan hyvä lääkäri?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut voikin sitten ohjata heidän pikakouluttamiensa poppatohtoreiden hoiviin. Meille muille kelpaavat tarvittaessa ihan oikeasti ja perinteisesti koulutetut lääkärit ja hoitajat.

    Diagnoosin teon automatisointi taitaa viedä useamman vuoden, joten ei se nyt mikään pikaratkaisu olisi. Sitä paitsi Lääkäriliitto varmasti vastustaisi automatisointi, kuten on vastustanut koulutusmäärien nostoa. Mitä vähemmän on lääkäreitä, sitä isompia palkkioita voi nostaa keikkalääkärin töistä. Eräs nuori lääkäritär kertoi, että tekee 2päivää viikossa keikkalääkärin töitä eikä muita töitä ollenkaan. Sillä saa sen 3500€ kuukaudessa ja voi viettää ihan mukavaa peruselämää, johon kuuluu paljon vapaa-aikaa.

    Äänestä

  • Varmasti tulevaisuudessa tekoäly tekeekin diagnoosit, ja paremmin kuin nykylääkärit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmasti tulevaisuudessa tekoäly tekeekin diagnoosit, ja paremmin kuin nykylääkärit

    Taidat olla siinä "onnellisessa" asemassa fyysisen terveyden kannalta katsoen, että et ole lääkäriä tarvinnut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla siinä "onnellisessa" asemassa fyysisen terveyden kannalta katsoen, että et ole lääkäriä tarvinnut.

    Kyllä fyysisesti ja myös henkisesti, kiitos kysymästä

    Äänestä

Jo vain. Lähihoitajasta sydänkirurgiksi 10 päivän pikakurssilla ja virologiksi oppisopimuksella. Ja tietokoneet diagnosoi, ja hakukone arpoo mikä vika ja siihen lääkkeet. Helppoa kuin heinän teko, sanoi idioottipersu.

Äänestä
  • Vain persu pystyy opiskelemaan aivokirurgiksi pelkällä kirjekurssilla?

    Äänestä

  • Eikä edes tarvitse kouluttaa, kun vihervasemmiston mukaan 2015 Suomeen vaelsi kymmeniä tuhansia huippuosaajia. Kyllä siitä joukosta vihervasemmiston paasauksen perusteella luulisi löytyvän esim. 1000 lääkäriä näin ensi alkuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain persu pystyy opiskelemaan aivokirurgiksi pelkällä kirjekurssilla?

    Teukan sahalta kyllä valmistuu kahdessa vuodessa patologiksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teukan sahalta kyllä valmistuu kahdessa vuodessa patologiksi

    Perussuomalaisten hallitsemassa Suomessa patologeille olisi enemmän kysyntää kuin lääkäreille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain persu pystyy opiskelemaan aivokirurgiksi pelkällä kirjekurssilla?

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006467497.html

    Peli on kovaa, kaikkea yritetään...nyt näitä jonninjoutavia venäläisten ja kiinalaisten aputoimituksia. Perin mielenkiintoista, onko Niikko ja Välimäki olleet asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaisten hallitsemassa Suomessa patologeille olisi enemmän kysyntää kuin lääkäreille.

    Patologikin on lääkäri, erikoistunut kudostutkimuksiin, sekä elävien että kuolleiden

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006467497.html

    Peli on kovaa, kaikkea yritetään...nyt näitä jonninjoutavia venäläisten ja kiinalaisten aputoimituksia. Perin mielenkiintoista, onko Niikko ja Välimäki olleet asialla.

    Vasemmistokommunistit vihaa mm lääkäreitä ja muitakin lukeneita. Sotien jälkeen kommunistit skdl jäi kiinni kun oli koottu lista ammuttavista ja siperiaan karkoitettavaksi. Listassa oli paljon em. Porukkaa. DILLINGERIN listaan oli myös koottu viisasta ja lukenutta porukkaa.... Miksi vasemmistoliitossa ja kommunismissa vihataan sitä porukkaa ja valtaan päästyään heitä tapetaan. Mm stalin tapatti maastaan kaikki viisaimmat mm upseerit ja tulos näkyikin mm talvisodassa jossa tavallinen perussuomalainen upseeri johdatti vihollisen kuolemanloukkoon.

    Tyhmältä ja kouluttamattomalta kansalta on hyvä odottaa työn sankarin työpanosta ja politrukit lihoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006467497.html

    Peli on kovaa, kaikkea yritetään...nyt näitä jonninjoutavia venäläisten ja kiinalaisten aputoimituksia. Perin mielenkiintoista, onko Niikko ja Välimäki olleet asialla.

    Ei se ole ihme, että Venäjällä tautitapauksia on niin vähän kun analyysit antavat negatiivisen tuloksen. ”Jostain syystä” Venäjällä on ”tavalliseen” influenssaan vastaavasti kuollut paljon enemmän ihmisiä kuin normaalisti. Näin on kertonut Venäjän terveysministeriö

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistokommunistit vihaa mm lääkäreitä ja muitakin lukeneita. Sotien jälkeen kommunistit skdl jäi kiinni kun oli koottu lista ammuttavista ja siperiaan karkoitettavaksi. Listassa oli paljon em. Porukkaa. DILLINGERIN listaan oli myös koottu viisasta ja lukenutta porukkaa.... Miksi vasemmistoliitossa ja kommunismissa vihataan sitä porukkaa ja valtaan päästyään heitä tapetaan. Mm stalin tapatti maastaan kaikki viisaimmat mm upseerit ja tulos näkyikin mm talvisodassa jossa tavallinen perussuomalainen upseeri johdatti vihollisen kuolemanloukkoon.

    Mielenkiintoista, mistä tuon listan voisi löytää? Isänikin oli kuullut siitä, mutta ei tiennyt siitä tarkemmin.
    Jos talvisota olisi hävitty, olisi suomalainen älymystö, poliisit ja armeijan upseerit tapettu samalla tavalla kuin Stalin tapatti Puolalaiset Katynin metsässä syksyllä 1939.

    Korjaus: tapot tapahtuivat v 1940, jos komut haluavat tietää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Patologikin on lääkäri, erikoistunut kudostutkimuksiin, sekä elävien että kuolleiden

    Patologille olisi kuitenkin enemmän kysyntää kuin esim. yleislääkärille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasemmistokommunistit vihaa mm lääkäreitä ja muitakin lukeneita. Sotien jälkeen kommunistit skdl jäi kiinni kun oli koottu lista ammuttavista ja siperiaan karkoitettavaksi. Listassa oli paljon em. Porukkaa. DILLINGERIN listaan oli myös koottu viisasta ja lukenutta porukkaa.... Miksi vasemmistoliitossa ja kommunismissa vihataan sitä porukkaa ja valtaan päästyään heitä tapetaan. Mm stalin tapatti maastaan kaikki viisaimmat mm upseerit ja tulos näkyikin mm talvisodassa jossa tavallinen perussuomalainen upseeri johdatti vihollisen kuolemanloukkoon.

    Ei tainnut Stalinin aikaan olla koronaviruskriisiä.

    Äänestä

Onko Hakkaraisen yliopistolla valmiudet lääkärien pikakoulutukseen? Lepakkotieteen laitokselta voi varmaan siirtää tilapäisesti opettajakuntaa.

Äänestä

Minä haluan että minua hoitaa valkoihoinen lääkäri, joka voi olla Suomalainen, Ruotsalainen tai Saksalainen lääkäri. 35000 lääkäriä tuli rajan ylitse kuten joku totesikin tuossa. Nämä mehmetit eivät ymmärrä lääketieteestä mitään eivätkä koskaan ole ymmärräneet

Äänestä
  • Jos Lähi-Itään viittataan, niin siellä on ollut edistynyttä lääketiedettä jo ennen kuin Suomessa on ollut vakiintunutta asutusta.

    Mutta sehän ei varmasti perussuomalaisia kiinnosta. Nyt kysymys perussuomalaisille.

    Kumpiko leikkaisi sinut?

    1. Mustaihoinen somalilääkäri, jolla pitkä kokemus ja näytöt esimerkiksi HUS:sta ja TAYK:sista
    2. Valkoihoinen suomalainen lääkäri, jolla on kokemusta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Lähi-Itään viittataan, niin siellä on ollut edistynyttä lääketiedettä jo ennen kuin Suomessa on ollut vakiintunutta asutusta.

    Mutta sehän ei varmasti perussuomalaisia kiinnosta. Nyt kysymys perussuomalaisille.

    Kumpiko leikkaisi sinut?

    1. Mustaihoinen somalilääkäri, jolla pitkä kokemus ja näytöt esimerkiksi HUS:sta ja TAYK:sista
    2. Valkoihoinen suomalainen lääkäri, jolla on kokemusta

    On varmasti ollut muinaisessa maailmassa lähi-idässä ihan käypää tietämystä ja osaamista myös lääketieteessä, se vaan on kymmenien, satojen vuosien sotimisella tuhottu, eli ei mitään annettavaa nykymaiilmaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomeen voitaisiin ihan hyvin kouluttaa lääkäreitä pikaisesti korona ongelmaan. Itse olen nähnyt kuinka monen vuoden opiskeluputki voipii mennä hukkaan kun saman työn voisi tehdä vuodessa parissa. Yliarvostettua toimintaa sanon minä! Tietokonehan ne lääkärin hommat tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu