Uhka vai mahdollisuus

Tiedän ainoastaan, että minulla on äiti, jonka traumaattista lapsuutta kuuntelin 45 vuoden ajan. Yksinolo tuntuu sen jälkeen oikein mainiolta vaihtoehdolta. En ole terapeutti enkä roskakori. Yksin voin päättää itse ajastani ja ajatuksistani.

Vaikka olenkin kyyninen ja allerginen lapsuuden traumoille, niin on minulla joitain ajatuksia. Ensinnäkin sinulla on varmasti jokin hoitosuhde. Etkö saa siltä suunnalta apua yksinoloa aiheuttamaan ahdistukseen? Aikuisen ihmisen on pärjättävä yksinkin. Liian takertuva ihminen karkoittaa helposti muut ihmiset ja seurustelukumppanit luotaan. Niin ainakin kuvittelen.

Ihmisen tunnetilat yleensä normaalistikin vaihtelevat. Sen lienee taviksetkin huomanneet koronakriisin ja -rajoitteiden aikana. Eli ehdotukseni on, että listaat ylös, mikä lievittää ja mikä pahentaa tuntemuksia. Tuskin yksinolosi on pelkkää kärsimystä, kun olet selvinnyt keski-ikään hengissä. Oletko ihan yhtä ahdistunut, teit sitten mitä tahansa? Luet, jumppaat, olet netissä, siivoat, saunot, laitat ruokaa, silität lemmikkiä, nukut, kuuntelet musiikkia jne? Eli sinulla voi olla elämässäsi luontaista puuhaa, jolla ikäviä tuntemuksia voi karkoittaa (en suosittele viinaa).

Minulla korona-ahdistukseen on auttanut liikunta. Kun ulkoilee ja siinä väsyy, jaksaa ja ennättää murehtia vähemmän.

Jos ei muu auta, niin sitten syöt mömmöjä. Eiköhän seuraavan sadan vuoden terapiamäärahat ole jo kulutettu koronan hoitoon, eli tokkopa terapiaa ainakaan Kelan tuettuna enää saa.

Kyllä yksinolo aina huonon parisuhteen ja riitaisen perhe-elämän voittaa!

Mysteeri on, miten aikuinen ihminen ei osaa itse viihdyttää itseään eikä osaa solmia ja hoitaa muitakaan ihmissuhteita. Silloin on yksinäinen pohjia myöden. Ja valittaa siitä.

Yksin ollessa olisi hyvä tilaisuus tutustua itseen!

Yksin olo on mahdollisuus. Nyt voit käydä kaikki epä miellyttävät asiat läpi mutta älä jää niihin kiinni.
Miellyttäviä asioitakin on.
Se että tuntee itsensä ja vahvuutensa on pää asia.
Yksin elämisessä kaikilla tulee joskus paniikki ja paha olo. Kuitenkin yksin eläminen on parasta jos on traumaattista elämää takana, väitän että me jotka ollaa päästy jollain tavalla helpommalla ei ehkä osata ottaa huomioon.

Itse olen koko elämäni ollut erilailla päähän potkittu, kuitenkin yritän löytää muista hyvää, se on myös heikkouteni, olen liian hyvä tahtoinen
. Eli tiivistettynä elän yksin koska se on helpointa, en halua tulla enään telotuksi.

Terveisin Tampereen mies 45v.

Aloituksesta ei käy ilmi oletko kokenut traumaattisia tapahtumia vai "ainoastaan" yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Meditaatio voi olla keino vahvistaa omaa minäkuvaansa ja tämä edesauttaa myös jaksamista yksinäisyydessä. Toki terapia auttanee lapsuuden traumojen käsittelyssä. Maailman raadollisuus näkyy lapsuuden traumoissa hyvin kohtalokkaasti. Itsekin niitä kokeneena todettava ettei moni hyvän lapsuuden kokenut ymmärrä tunnetasolla mitä on kun menee lapsena rikki. Voimia sinulle!