Olet kyllä oikeassa siinä, että tuo usean sheriffin valitseminen ja toiminta saattaisi olla hankalaa. Mutta se kuitenkin helpottaisi asioita ja palstoista tulisi varmasti siistimpiä. Tai ainakin olisi hyvä jos jokaisella sheriffillä olisi varasheriffi, eli jos virallinen sheriffi ei pysty hoitamaan töitään esimerkiksi sairauden tai matkan tai muun syyn vuoksi, niin hän voisi siksi aikaa antaa ohjat tälle varasheriffille.
Itse olen palstalla lähettänyt tänäänkin useita poistopyyntöjä, kuten myös alkuviikolla ja kyseiset viestit eivät silti ole poistuneet, kuten tämä grosso ja suuren häirikön kikin viestit siinä keskustelussa.
Tämä bannaus on muutenkin melko monimutkaista, eikä siihen kannatakaan ryhtyä aivan heppoisin perustein, mutta nimimerkin bannaus olisi jo hieman helpompaa. Tosin jos sheriffeille tälläiset oikeudet annettaisiin, niin väärinkäytöksiä varmasti syntyisi valitettavasti.
Ja itse ainakin sheriffinä kiertelen paljon palstoja suomi24:lla, ja aina kun asiattomuuksia näen, niin lähetän viestin asiattomasta viestistä, koska sheriffinä tiedän sen helpottavan valtavasti sheriffien toimia.
Ja mitä tuohon sheriffien arvostelemiseen tulee, niin mielestäni pieni kritiikki on joskus paikallaan. Ja tällä palstalla on erityisesti rutistu ja valitettu sheriffin toiminnasta, tai pikemminkin siitä, että sheriffi ei toimi. Toisinaan Mimmu on kyllä paras mahdollinen sheriffi, eli toisinaan viestit katoavat jo ennenkuin niistä ehtii ilmoittaakaan, mutta toisinaan kestää hieman turhan kauan ennenkuin viestit poistuvat, kuten tällä kertaa. Viesti on nyt ollut palstalla useita päiviä ja uskon, että se on saanut kymmeniä poistopyyntöjä (mahtaa mimmun sähköposti olla täynnä) mutta siltikään viesti ei ole poistunut. Voihan tietysti olla, että sheriffi ei ole nähnyt siinä mitään asiatonta, mutta useat palstalaiset ovat.
rauha sakuli rauha
8
471
Vastaukset 8
- "rauha"
Tämä Mimmu on sitten ollut jo kauan sairaana tai matkoilla???
- sudenkorento75
odottelen tosiaan tuon kikin kommenttien poistoa...mutta turhaan :-(
Mielestäni seriffiä saa ja pitääkin arvostella jos asiat ei hoidu, tietysti asiallisesti.
No toivokaamme,että asioihin tulee parannus. (tuo varaseriffi idea ei ole ollenkaan huono.) Hetkonen hetkonen, mites tämä nyt tähän on tullut. En ole tätä ainakaan itse tähän laittanut, mutta koska nimeni on rekisteröity, kenenkään ei pitäisi pystyä sitä käyttämään. Ehkä sitten Mimmu on sen tähän siirtänyt, tai sitten kiki on onnistunut kirjoittamaan minun nimimerkilläni.
- sudenkorento75
kun luulin että se olit sinä! Nimimerkkihän ei olekkaan sama koska siinä on yksi välilyönti ennen r kirjainta, arg!
sudenkorento75 kirjoitti:
kun luulin että se olit sinä! Nimimerkkihän ei olekkaan sama koska siinä on yksi välilyönti ennen r kirjainta, arg!
Tosin itse en kyllä onnistunut kirjoittamaan tuon välimerkin kanssakaan hämy-riinana, kun koitin tehdä eräälle palstalle testiä. Mutta kiki on ennenkin onnistunut huijaamaan ihmisiä ja hän osaa tietotekniikan melko hyvin. Jos se sheriffi nyt joskus palailee niin hän voisi poistaa tämänkin tekstin.
riina00 kirjoitti:
Tosin itse en kyllä onnistunut kirjoittamaan tuon välimerkin kanssakaan hämy-riinana, kun koitin tehdä eräälle palstalle testiä. Mutta kiki on ennenkin onnistunut huijaamaan ihmisiä ja hän osaa tietotekniikan melko hyvin. Jos se sheriffi nyt joskus palailee niin hän voisi poistaa tämänkin tekstin.
pysty antamaan tuolle Kikille porttikieltoa näille palstoille? Ei luulisi olevan vaikeaa nykytekniikalla selvittää kuka tuo henkilö on ja lähettää henkilökohtaista postia hänelle.
- issu56
merkillistä arvelinkin hommassa olevan. Ensinnäkin kuori puuttui ja tosiaan se yksi välilyönti. Tuli toisinsanoen väkisinkin mieleen, että onkohan meistä kukaan enää "turvassa" rekistetöidyn nickinsä takana, kun tämmöistä voi joku pässinpää räätälöidä ihan mielensä mukaan?
Eiköhän tässä nyt jo pitäisi ylläpidon ruveta tositoimiin moisen häiriköinnin poissaattamiseksi!! - Nuokkuhelmikkä
issu56 kirjoitti:
merkillistä arvelinkin hommassa olevan. Ensinnäkin kuori puuttui ja tosiaan se yksi välilyönti. Tuli toisinsanoen väkisinkin mieleen, että onkohan meistä kukaan enää "turvassa" rekistetöidyn nickinsä takana, kun tämmöistä voi joku pässinpää räätälöidä ihan mielensä mukaan?
Eiköhän tässä nyt jo pitäisi ylläpidon ruveta tositoimiin moisen häiriköinnin poissaattamiseksi!!Olisi ihan kiva jos ylläpito joskus esittäytyisi. Millaisia ihmisiä siellä ylläpidossa on töissä? he voivat kirjoitella tännekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va792024Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661249Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251072- 1411038
- 93759
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa122740- 45707
- 59665
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60634