SDP saisi ottaa jos itseään niskasta kiinni

" Työehtosopimus sisältää myös Jos työmarkkinoilla tehdään
yleisiä palkanalennuksia, työajan
pidennyksiä tai muita työnantajien
kustannuksia alentavia toimia, alalla
toteutetaan vastaavat sopimusmuutokset
kaikilla työehtosopimusaloilla."

Lakot oli sieltä jostain..Ay-johtajat tappeli keskenään monin paikoin, ensin Postissa Teollisuuliito tuli ja teki sopimuksen PAU jäsenistä, Pkettien käsittelijöistä-LAKKOILTIIN SIITÄKIN PITKÄÄN.
Sitten Sähköliitossa luottamusmihestä oli Ay-johtajilla kismaa, kun Teollisuusliitto ei antanut Sähköliiton edustaa luottamusmiestä, sekin lakko oli yli 2 kuukautta.
Paperitehtaat ja sahat oli lakossa 4 viikkoa ja 6 päivää, Suomen viennin ykkönen, menetettiin miljardi tolkulla euroja, lakoissa ylipäätään vielä enemmän.
Paperitehdaslaiset ei saavuttaneet mitään, yhdestä 6 minuutista kauhea parku, jolla ei mihinkään mitään merkitystä. 6 minuuttinen päivää kohti muutti vain tektiä, se edelleen voimassa yksinkertaisella lisätyönä, samoin sunnuntai ym lisät poistettiin, työanantaja saa sopimuksen mukaan määrät loma-ajat paremmin sopiviksi, jotta tuotanto pyörii keskeyttämättä myös joulun, juhannuksen ym juhjapyhien aikana.
-siinä ei enää ole paperitehtaissa ym katkoksia. Paperitehtaitten käynnistäminen vie päivistä viikkoon.

Ay-liitot saisi jo vihdoin palata tähän aikaan, ja soveltaa toimintansa pois politiikasta, sitä häiriten, keskittyä työmiesten ja naisten asioihin, siellä on aina paranneltavaa.
Eduskunta ja hallitus on politiikaa varten ei SAK aikä Ay-liitot.
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

" Työehtosopimus sisältää myös Jos työmarkkinoilla tehdään
yleisiä palkanalennuksia, työajan
pidennyksiä tai muita työnantajien
kustannuksia alentavia toimia, alalla
toteutetaan vastaavat sopimusmuutokset
kaikilla työehtosopimusaloilla."

Lakot oli sieltä jostain..Ay-johtajat tappeli keskenään monin paikoin, ensin Postissa Teollisuuliito tuli ja teki sopimuksen PAU jäsenistä, Pkettien käsittelijöistä-LAKKOILTIIN SIITÄKIN PITKÄÄN.
Sitten Sähköliitossa luottamusmihestä oli Ay-johtajilla kismaa, kun Teollisuusliitto ei antanut Sähköliiton edustaa luottamusmiestä, sekin lakko oli yli 2 kuukautta.
Paperitehtaat ja sahat oli lakossa 4 viikkoa ja 6 päivää, Suomen viennin ykkönen, menetettiin miljardi tolkulla euroja, lakoissa ylipäätään vielä enemmän.
Paperitehdaslaiset ei saavuttaneet mitään, yhdestä 6 minuutista kauhea parku, jolla ei mihinkään mitään merkitystä. 6 minuuttinen päivää kohti muutti vain tektiä, se edelleen voimassa yksinkertaisella lisätyönä, samoin sunnuntai ym lisät poistettiin, työanantaja saa sopimuksen mukaan määrät loma-ajat paremmin sopiviksi, jotta tuotanto pyörii keskeyttämättä myös joulun, juhannuksen ym juhjapyhien aikana.
-siinä ei enää ole paperitehtaissa ym katkoksia. Paperitehtaitten käynnistäminen vie päivistä viikkoon.

Ay-liitot saisi jo vihdoin palata tähän aikaan, ja soveltaa toimintansa pois politiikasta, sitä häiriten, keskittyä työmiesten ja naisten asioihin, siellä on aina paranneltavaa.
Eduskunta ja hallitus on politiikaa varten ei SAK aikä Ay-liitot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu