Joskus 70 luvulla ihminen joka asioi sosiaalitoimistossa niin kyllä sai sellaisen leiman otsaan, juopot ja älyllisesti vajaavaiset ihmiset jotka eivät tajua rahankäytöstä hölkäsenpöläystä. Nykypäivänä ihmiset jopa reteilee sillä kun kelasossuasiakas huh huh saa sitä ja tätä.
Kuka kävi -70 luvulla sosiaalitoimistossa.
32
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Sosiaalitoimisto?Mikä se on ???
- Anonyymi
Sillä nimellä oli 80 luvullakin. Antoivat silloin rahaa 3 kuukauden verran Hesariin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä nimellä oli 80 luvullakin. Antoivat silloin rahaa 3 kuukauden verran Hesariin.
Mulla oli -80-luvulla sokea lenkkikaveri. Sillä oli avustajana opaskoira. Oli muuten uskomattoman hienoa seurata koiran ja sokean yhteistyötä. He liikkuivat junissa ja busseissa luontevasti. Meidän koirat tuli hyvin juttuun ja kuljeksittiin päivittäin pitkin ja poikin yhdessä.
Tämä kaveri alkoi yhtenä päivänä puhumaan, että hänellä olisi mahdollisuus saada sellaisia kasetille luettuja lehtiä ja muuta mielnkiintoista maailmalla tapahtuvaa tietoa. Mentiin sitten paikalliseen sos.toimistoon ja esitettiin asia. Arvatkaapa, että mitä siellä sanottiin? Tälle sokealle sanottiin, että he eivät voi tuollaista palvelua antaa, mutta he voivat tilata hänelle Etelä-Suomen-Sanomat luettavaksi. Eivät lukijaa sitten kuitenkaan antaneet.
- Anonyymi
Pienemmillä paikkakunnilla tuon leiman saa yhä jos ei pärjää kelan perustoimeentulotuella vaan joutuu lisäksi asioimaan sosiaalitoimistossa.
Moni siksi sinnitteleekin perusosalla eikä hae täydentävää tukea ettei mene maine kuntalaisten silmissä ja kummin kaima kunnantalolla näe että se kävi sossussa pyytämässä rahaa.- Anonyymi
Eipä siitä leimasta monet välittäneet tai välitä vieläkään. Naapurit rakensi uuden talon silloin aikoinaan, isäntä pisti pihalta räkätinpelottimelta vaatteet päälleen ja kävi hakemassa sosiaalitoimistosta rahaa. Tietty samoilla vaatteilla valtionlaina-asioita hoitavan virkamiehen juttusilla kunnantalolla, lainoihin lyhennysvapaat ja muut maksuhelpotukset. Aina on niitä, joilla pokka pitää!

Ei se sossurahan saanti ole vaatteiden kunnosta tai esitetyistä valheista kiinni. Laissa ei lue, että pitää antaa rahaa, jos on huonot vaatteet päällä. Rahaa saa, jos on siihen tarvetta. Tarve todennetaan virallisilla papereilla: verotiedot, tulot, menot. Asia oli näin myös 1970-luvulla. Tietysti ei ollut tietokoneita, mutta silloinkin kaikki meni papereiden perusteella.

Vielä suunnilleen 2010 vuoteen saakka sossuun meni läpi tökerösti väärennetyt tiliotteet ja väärennetyt vuokrasopimukset johon olin laittanut maksimivuokran ja 2-kuukauden vuokravakuuden, vuokranantajalle keksitty nimi ja saajana oma toinen tilinumero.
Parhaimmillaan sain perusosan ja vuokran sekä vuokravakuuden kolmen eri paikkakunnan sossusta saman kuukauden aikana kun sanoin että oon muuttamassa muualta ja tarviin vakuuden ja vuokrarahan.
Rahat tuli sossusta tilille yli 4-tonnia kuukaudessa. harmi vaan että nykyään ei enää onnistuisi kun tuet maksaa kela ja tarkistavat tietokoneelta kaikki tiedot niin jäis heti kiinni.
- Anonyymi
En käyny ja en olisi edes kehdannut, vaikka olisi ollut millainen hätä. Sossun luukulla käyminen olisi ollut häpeä koko suvulle.
- Anonyymi
Toiset kehtaa ja toiset ei. Kaveri oli 70-luvun lopulla erään suurehkon kaupungin sossussa töissä nuorena ja uutena "keltanokkana" , häneltä kävivät monet paikalliset vedättämässä rahaa. Vanhemmat luottamushenkilöt pitivät kaverille puhuttelun, että käy katsomassa niissä osoitteissa, mihin olet rahaa jakanut. kaveri kävi ja yhdessäkin osoitteessa oli äykeä uusi tiilitalo ja pari Mersua pihalla. Omistajat olivat kuitenkin vedättäneet häntä niin surkealla tarinalla, että hän oli itsekin siinä nessutellut heidän kurjuuttaan. Sittemin kaveri tuli huomattavasti kyynisemmäksi asiakkaidensa suhteen.

Valehtelet.
Ei se sossurahan saanti ole vaatteiden kunnosta tai esitetyistä valheista kiinni. Laissa ei lue, että pitää antaa rahaa, jos on huonot vaatteet päällä. Rahaa saa, jos on siihen tarvetta. Tarve todennetaan virallisilla papereilla: verotiedot, tulot, menot. Asia oli näin myös 1970-luvulla. Tietysti ei ollut tietokoneita, mutta silloinkin kaikki meni papereiden perusteella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet.
Ei se sossurahan saanti ole vaatteiden kunnosta tai esitetyistä valheista kiinni. Laissa ei lue, että pitää antaa rahaa, jos on huonot vaatteet päällä. Rahaa saa, jos on siihen tarvetta. Tarve todennetaan virallisilla papereilla: verotiedot, tulot, menot. Asia oli näin myös 1970-luvulla. Tietysti ei ollut tietokoneita, mutta silloinkin kaikki meni papereiden perusteella.Ja bula bula taasen! Mistäs niitä tuloja olisi, jos niitä ei ole, kun verosuunnittelua on voinnut tehdä. Menoja taasen kyllä löytyy vaikka toisille jakaa. Tiedän yhdenkin rikkaan, joka sai säälistä ruokaakin, kun oli niin vaatimattoman näköinen ja vanhan polkupyörän kanssa. No, siinä ei ruokaa antaneet katsoneet verotietoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja bula bula taasen! Mistäs niitä tuloja olisi, jos niitä ei ole, kun verosuunnittelua on voinnut tehdä. Menoja taasen kyllä löytyy vaikka toisille jakaa. Tiedän yhdenkin rikkaan, joka sai säälistä ruokaakin, kun oli niin vaatimattoman näköinen ja vanhan polkupyörän kanssa. No, siinä ei ruokaa antaneet katsoneet verotietoja.
Kunnan tai valtion virkamies ei voi jaella rahoja noin vain. Joka päätöksessä pitää olla perustelut ja tietty pykälä, miksi jotain myönnetään tai ei myönnetä.
Sellaisilla jutuilla ei ole mitään todistusarvoa kun väitetään, että serkunkumminkaimakin sai niinjaniinpaljon rahaa, kunhan vähän valitti sossussa rahanpuutettaan.
Jostain syystä ihmisten pitää juttuja keksiä päästään. Tässä ketjussa väitetään kyllä harvinaisempaan suuntaan kuin normaalisti.
Normaalistihan jutut menee täällä niin, että väitetään, että ei olla muka saatu rahaa, vaikka olisi pitänyt saada. Sitten niihin juttuihin vastataan selvillä lakipykälillä, että kyllä tuossa tilanteessa ja noilla tuloilla ja menoilla ihan varmasti saa X määrä tukea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiset kehtaa ja toiset ei. Kaveri oli 70-luvun lopulla erään suurehkon kaupungin sossussa töissä nuorena ja uutena "keltanokkana" , häneltä kävivät monet paikalliset vedättämässä rahaa. Vanhemmat luottamushenkilöt pitivät kaverille puhuttelun, että käy katsomassa niissä osoitteissa, mihin olet rahaa jakanut. kaveri kävi ja yhdessäkin osoitteessa oli äykeä uusi tiilitalo ja pari Mersua pihalla. Omistajat olivat kuitenkin vedättäneet häntä niin surkealla tarinalla, että hän oli itsekin siinä nessutellut heidän kurjuuttaan. Sittemin kaveri tuli huomattavasti kyynisemmäksi asiakkaidensa suhteen.
Nessutellut??? Tarkoittanet surkutellut..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan tai valtion virkamies ei voi jaella rahoja noin vain. Joka päätöksessä pitää olla perustelut ja tietty pykälä, miksi jotain myönnetään tai ei myönnetä.
Sellaisilla jutuilla ei ole mitään todistusarvoa kun väitetään, että serkunkumminkaimakin sai niinjaniinpaljon rahaa, kunhan vähän valitti sossussa rahanpuutettaan.
Jostain syystä ihmisten pitää juttuja keksiä päästään. Tässä ketjussa väitetään kyllä harvinaisempaan suuntaan kuin normaalisti.
Normaalistihan jutut menee täällä niin, että väitetään, että ei olla muka saatu rahaa, vaikka olisi pitänyt saada. Sitten niihin juttuihin vastataan selvillä lakipykälillä, että kyllä tuossa tilanteessa ja noilla tuloilla ja menoilla ihan varmasti saa X määrä tukea.Kyllä sitä on sossusta jaettu rahaa, jopa "pörräysrahan" nimellä! Ja monenlaisia tilanteita on sossussa, joten siellä pitää olla aina työntekijöillä pakoreittikin valmiina, eli nopea pakotie huoneesta, jota ei tarvitse olla esim. rakennustarkastajan työtiloista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sitä on sossusta jaettu rahaa, jopa "pörräysrahan" nimellä! Ja monenlaisia tilanteita on sossussa, joten siellä pitää olla aina työntekijöillä pakoreittikin valmiina, eli nopea pakotie huoneesta, jota ei tarvitse olla esim. rakennustarkastajan työtiloista.
Olin n. 10 v sitten sossussa toimistosihteerinä. Heti ekana työpäivänä pomo näytti mulle pakoreittiä ulos niistä toimistotiloista. Hirmu tarkkaan selosti niitä juttuja, jota vähän ihmettelinkin. Ja vasta sitten alkoi perehdytys työhön!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin n. 10 v sitten sossussa toimistosihteerinä. Heti ekana työpäivänä pomo näytti mulle pakoreittiä ulos niistä toimistotiloista. Hirmu tarkkaan selosti niitä juttuja, jota vähän ihmettelinkin. Ja vasta sitten alkoi perehdytys työhön!
Joo, ei ole helppo rasti olla niissä sossun hommissa! Joskus olen katsonut niitä tilanteita myös tuolla seurakunnan diakonien puolella, että huhhuh!
https://yle.fi/uutiset/3-10025529 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan tai valtion virkamies ei voi jaella rahoja noin vain. Joka päätöksessä pitää olla perustelut ja tietty pykälä, miksi jotain myönnetään tai ei myönnetä.
Sellaisilla jutuilla ei ole mitään todistusarvoa kun väitetään, että serkunkumminkaimakin sai niinjaniinpaljon rahaa, kunhan vähän valitti sossussa rahanpuutettaan.
Jostain syystä ihmisten pitää juttuja keksiä päästään. Tässä ketjussa väitetään kyllä harvinaisempaan suuntaan kuin normaalisti.
Normaalistihan jutut menee täällä niin, että väitetään, että ei olla muka saatu rahaa, vaikka olisi pitänyt saada. Sitten niihin juttuihin vastataan selvillä lakipykälillä, että kyllä tuossa tilanteessa ja noilla tuloilla ja menoilla ihan varmasti saa X määrä tukea.Ei tuolloin -70-luvulla joutunut näyttämään mitään dokumenttejä. Silloin ihmisen sanaan uskottiin ja riitti, kun kertoi hätänsä sossussa. Tuolloin mentiin vasta todellisessa hädässä sossuun ja se oli häpeällistä. Kukaan ei sinne mennyt nolaamaan itseään kovinkaan helposti. Nyykyään, kun loiset hakevat ilmaista rahaa sossusta, niin pakkohan se on tarkistaa jokainen huijarin sana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nessutellut??? Tarkoittanet surkutellut..
Nessuttelut on samaa, kun itketään ja kaivetaan nenäliina taskusta. Nessuttelu ihan yleisnimi sille, kun herkistytään itkuun, voi se nenäliina olla Serlaa ym. Nessuttelu on vaan tullut kansan kieleen ja varmaan ymmärrettävin.
Sossusta jaettiin 70-luvulla rahaa ja jaetaan vieläkin. Järjestin viime vuoden puolella yhdelle kaverille näitä Kelan ja sossun juttuja. Sossu maksaa melkoisesti kaverille laskuja ja antaa rahaakin ihan käyttöön, tosin vain 20€ viikossa.
- Anonyymi
Työkkärissä piti ennen käydä kerran viikossa tunnin kuulusteltavana, nykyään tuskin ollenkaan.Ja jos kieltäytyy niin saa siitä huolimatta rahaa.
Liian helposti saa aivan ilmaista rahaa nykyisin muutamalla hiirenklikkauksella sohvanpohjalta käsin.
Ennen piti myös käydä sossussakin kuulusteltavana ja ne oli kuin Gestapo kuulusteluja!
Virkailija käveli tuolilla istuvaa hakijaa kädet puuskassa ympäri, kysellen monenlaisia asioita tuima ilme kasvoillaan, kengän korot kopisten.
Kaikki paperit oli oltava, jotkin kolmena kappaleena, muuten hylky!
Pahinta oli jonottaminen aamulla ahtaassa haisevassa tilassa mustalaisten , "elintasopakolaisten" alkoholistien, narkkareiden, huutavien kakaroiden kanssa seisoen, tuijottaen tyhjyyteen.
(älyluureja ja nettiä ei ollut, jonottamalla hoidettiin jokaikinen asia muuallakin)
Helpolla pääsee nykypävän lusmut!
Ulkomaita myöten tullaan iki-eläteiksi valmiiseen pöytään!- Anonyymi
No ei tuohon aikaan ollut "elintasopakolaisia".
- Anonyymi
Suomalaiset lähti 70-luvulla itse elintasopakolaisiksi Australiaan, Länsi-Saksaan, Ruotsiin jne. Jopa etninen suomalainen vähemmistö lähti Ruotsiin TÖIHIN!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset lähti 70-luvulla itse elintasopakolaisiksi Australiaan, Länsi-Saksaan, Ruotsiin jne. Jopa etninen suomalainen vähemmistö lähti Ruotsiin TÖIHIN!
Elintasoa nostamaan kyllä ja työttömyyttä pakoon, mutta työtä tekemällä. Slussenin sissit sitten erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elintasoa nostamaan kyllä ja työttömyyttä pakoon, mutta työtä tekemällä. Slussenin sissit sitten erikseen.
Oli siinä muutakin monella suomalaisella, kun lähdettiin töihin ulkomaille, työttömyys oli vain yksi syy. Siinä oli myös syynä täydellinen "kasvojen menetys", vaikka sellaista termiä ei suomalaisessa kulttuurissa kovin paljoa tunneta. Varmaan tuostakin aiheesta voisi joku vielä väitöskirjan väsätä.
Löydätte sosiaalituesta vain ne ääritapaukset ja uskon, että haluatte löytää kaiken negatiivisen ihmisten tuista. Sosiaalituilla eläminen ei ole mitenkään hauskaa ja tien löytäminen ulos siitä voi olla todella vaikeaa. Sentään saat rahaa jostain ja ei tarvitse elää kadulla, mutta valtaosa mieluummin eläisi jotenkin muuten kuin tukien avulla.
- Anonyymi
"valtaosa mieluummin eläisi jotenkin muuten kuin tukien avulla."
Valtaosa elää tänäpäivänä niin että tekee joko mitä kela taikka työnantaja käskee ja saa siittä sitten jonkun nimellisen korvauksen.
Se että kelan tukia kutsutaan Palkaksi ja Työnantajan maksamia Sosiaaliavustuksiksi ei muuta tilannetta rahaa joko tulee riittävästi taikka ei.... Anonyymi kirjoitti:
"valtaosa mieluummin eläisi jotenkin muuten kuin tukien avulla."
Valtaosa elää tänäpäivänä niin että tekee joko mitä kela taikka työnantaja käskee ja saa siittä sitten jonkun nimellisen korvauksen.
Se että kelan tukia kutsutaan Palkaksi ja Työnantajan maksamia Sosiaaliavustuksiksi ei muuta tilannetta rahaa joko tulee riittävästi taikka ei....Tarkoitin nimen omaan niitä, joilla ei ole mitään töitä. Varmaan joku 20-30% töissäkäyvistä joutuu myös nostamaan tukia, koska palkka ei riitä. Se on vähän eri asia ja toisen keskustelun paikka. Eihän sekään ihan täydellistä ole ettei oma palkka riitä elämiseen millään tavalla, mutta useimmiten parempi tilanne kuin täysi työttömyys.
- Anonyymi
Esbo79 kirjoitti:
Tarkoitin nimen omaan niitä, joilla ei ole mitään töitä. Varmaan joku 20-30% töissäkäyvistä joutuu myös nostamaan tukia, koska palkka ei riitä. Se on vähän eri asia ja toisen keskustelun paikka. Eihän sekään ihan täydellistä ole ettei oma palkka riitä elämiseen millään tavalla, mutta useimmiten parempi tilanne kuin täysi työttömyys.
On myös paljon työttömiä, jotka ei hae mitään tukia ja pärjäävät hyvin! Eli joillakin ei vaan ole talous lainkaan hanskassa, vaikka oltas töissäkin ja vielä hyvä palkkaisissa töissä.

En tiedä. Kuulostaa keksityltä. Miten paljon niitä työttömiä on, jotka pärjää nollalla eurolla kuu?
- Anonyymi
Niin no 70 luvulla afrikalaisia kuitenkin kutsuttiin hmmmm... ÄNNÄLLÄ alkavalla sanalla eikä edes koitettu väittää että ne on ihmisii?
Pummit oli pummeja ja n-------------- n:tä- Anonyymi
Suomeen tuli Chilestä pakolaisia 70-luvulla, ei tullut juuri Afrikan maista muita, kuin yliopistoihin opiskelijoita. Aivan 70-luvun lopulla tuli Vietnamista niitä venepakolaisia, jotka olivat tosi ahkeria ja integroituivat suomalaiseen yhteiskuntaa hyvin.
- Anonyymi
Sivistyneistöllä nyt ei edelleenkään ole muuta epäiltävää, kuin syyttää juopottelusta, elämäntavoista ja mielenterveydestä. Nuo ei ole juurikaan muiden elämistä menneet eteenpäin.
- Anonyymi
Sama vaikka kävisi leikkimässä nöyrää jonkun työnomistajan pakeilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1213839Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142001Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471767- 1041677
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4381626Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21600Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321474Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431250MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar511189Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4041129