Alkaako pelottaa ?

Olemme nyt kusessa jokaikinen. Me tätä yhteiskuntaa työnteolla pönkittäneet ja ihmisiksi eläneet olemme nyt loppupeleissä kaikkien kusetusten jälkeen vielä nousemaan jaksaneina viimeinkin tasavertaisia teikäläisten vallassa roikkuvien kiemurtelijoiden kanssa. Tuntuuko nyt kivalta kun teikäläisiäkin odottaa sama kohtalo? Vuosikymmeniä olette meille kunnollista elämää yrittäneille monttua kaivaneet.No alkoihan se lopulta teikäläisiltä onnistuakkin mutta samaan monttuun te itsekkin vajoatte ja se on nyt väistämätöntä. Kirjoitan tätä nyt melkein 40 asteen kuumeessa koronan oirehtiessa. Nyt ollaan kaikki "samalla viivalla" olipa rahaa taikka ei. En sano pahasti vaan HYVÄSTI.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kovin mutkikasta tuntuu olevan edes pääsy tutkittavaksi. Kait tässä sittenkin joku niinsanottu arvojärjestys on riippuen tottakai varallisuudesta sun muusta vaikutusvaltaisuudesta. Meitä pettyneitä ja vihaisia on nyt paljon tässä maassa.

Äänestä

Viha kasvaa koko ajan loppua odotellessa. Te vallanpitäjät ministereinenne, kansanedustajininne ja virkamiehinänne olette siinä samassa kusessa mihin me muutkin jouduimme nimenomaan teikäläisten töppäilyjen työntäminä. Ette tekään toivu tästä ikinä.

Äänestä

Reippaina käymme rekkain alle ja niin edelleen.

Äänestä

Reippaina käymme rekkain alle ja niin edelleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olemme nyt kusessa jokaikinen. Me tätä yhteiskuntaa työnteolla pönkittäneet ja ihmisiksi eläneet olemme nyt loppupeleissä kaikkien kusetusten jälkeen vielä nousemaan jaksaneina viimeinkin tasavertaisia teikäläisten vallassa roikkuvien kiemurtelijoiden kanssa. Tuntuuko nyt kivalta kun teikäläisiäkin odottaa sama kohtalo? Vuosikymmeniä olette meille kunnollista elämää yrittäneille monttua kaivaneet.No alkoihan se lopulta teikäläisiltä onnistuakkin mutta samaan monttuun te itsekkin vajoatte ja se on nyt väistämätöntä. Kirjoitan tätä nyt melkein 40 asteen kuumeessa koronan oirehtiessa. Nyt ollaan kaikki "samalla viivalla" olipa rahaa taikka ei. En sano pahasti vaan HYVÄSTI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu