Hallitus saa tukea

Viimeinen galluptutkimus kertoo hallituksen tuen lisääntyneen.
Oppositiossa oleva Perussuomalainen puolue jatkaa puolestaan kannatuksensa laskua.
2392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat
Aloittaja

https://yle.fi/uutiset/3-11298139
SDP ja Vasemmistoliitto lisäsivät kannatusta. Perussuomalaiset menettivät sitä roimasti. SDP menee seuraavassa mittauksessa Perussuomalaisten edelle.
Kokoomuskin on noussut hieman ja luultavasti Perussuomalaisten kustannuksella.

Äänestä
Aloittaja

Vahva näkemys PS-puolueen alamäkeen on sen ihmisvastaiset ohjelmat, mm. periaateohjelma ja kulttuuriohjelma. Sanalla sanoen ylimielisyys suomalaista tervettä järkeä kohtaan. Nyt puolue on kehittänyt sananvapaudesta näkemykset; politiikassa saa tarkoituksellisesti loukata muita mutta ei perussuomalaista puoletta.
Toiseksi PS-puolueen tolkuton valhemediointi virusepidemian suhteen. Vain he olisivat osaanneet kaiken oikein ja että hallitus olisi tehnyt kaiken väärin. Tässä PS-puolue halveksi kansan tietoisuustasoa.
Työväestön muistissa on Sipilän hallitus, jossa Perussuomalaiset olivat päällepäsmärinä työväestön elinetujen alentamisessa.

Virusepidemiassa PS-puolue on esiintynyt pelkästään paraamisrollissa. Mitään merkittävää apua sen puolesta ei ole tullut.
PS-puolue ei voi muuttaa ohjelmiaan. Se ei silloin olisi entinen. Näillä ohjelmilla sen kannatus tulee laskemaan vielä roimasti eikä nouse uusissa vaaleissa enää.

Äänestä
  • Vihreitten alamäki on alkanut myös. Vihreille ei voi ainakaan suositella kotimaisuuden puolustamiseta joutsen tai suomenlippumerkkiä.

    Äänestä

Niin kauan kuin hallituspuolueet noudattavat perussuomalaista politiikkaa jossa suomalaiset ovat keskiössä niin niiden kannatus tulee pysymään korkealla.

Siinä vaiheessa kun vihervasemmisto taas palaa omalle uralleen mm. ilmastoöyhötyksellä, halpatyövoimalla, pakolaisten hyysäämisellä jne. tulee tilanne taas muuttumaan.

Tosin, jos vasurit nyt järkiintyvät ja pitävät suomalaisuuden keskiössä jatkossakin niin mikäs siinä, kyllä se mulle kelpaa!

Äänestä
  • Kriisiiaikoina suomalaiset ovat aina osanneet toimia yhdessä puoluekannasta riippumatta.Esim. talvisota, jatkosodan aikana kansa ei ollut enään niin yhtenäinen.Molemmat äärilaidat ovat hyötyneet, vihreitä varmaankin lämmittää, että ilmastopäästöt ovat vähentyneet ja persuja se ,että turvapaikkahakemusten määrän on pudonnut nollaan.

    Äänestä

Perussuomalaiset mokasivat epidemiassa. Lähtivät parjauslinjalle ja kannatus laskee.
Mikäli Perussuomalaiset palaavat matu- ja homoparjausllinjalle eli perinteiseen parjauspolitiikkaan, sen kannatus hupenee silmissä.
Perussuomalaisten uskottavuus on mennyt. Uskonollinen äärioikeisto saa isän kädestä pahoista töistään. Perussuomalaiset osoittautuivat isänmaan etujen vastaiseksi liikkeeksi.

Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-11297927

Perussuomalaiset parjasivat koronassa THL terveysjärjestöä sekä YK:n alaista terveysjärjestöä WHO:ta.
Nyt Trump aikoo vähentää WHO:lle menevää jäsenmaksua. PS-puolueen toive toteutuu. YK:n tulisi reagoida nopeasti. Yhteistä järjestöä ei saa lakkauttaa. Joko löytyy muualta rahoitusta tai on jatkettava pienemmällä budjetilla.
Asian yhteydessä Trump kertoo jopa muunneltua totuutta (persumaista totuutta).

Äänestä
  • Arvostelu on ollut persuilta ihan asiallista, molemmat WHO, sekä THL ovat toimineet hitaanpuoleisesti pandemiakrisiin alkumetreillä.Trump taas on ollut, kuin tuuliviiri, tapansa mukaisesti.

    Äänestä

Valtion huoltovarmuusvirasto on muninut. Katsotaan, uskaltaako PS-puolue lähteä tästä syyttämään hallitusta. Vastuunalaisia ovat huoltovarmuusviraston johtajat.

Valtio osti Kiinasta 5 milj. eurolla hengityssuojia mutta jotka eivät täytä sairaalanormeja. Suojien myynnissä on esiintynyt entinen talousrikollinen Tiina Jylhä ja rahat on maksettu Belgiaan ulosotossa olevan rikollisen tilille (Onni Sarmaste).
Vastuunalainen ministeri on pyytänyt virastolta selontekoa.
Epäiltävissä on sisäpiirin kauppa ja huijauskohteena Suomen valtio.
Konnat ehtivät joka rakoon.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hjallis-harkimo/liike-nytilta-kirjallinen-kysymys-hallitukselle-huoltovarmuuskeskuksen-toiminnasta-johon-liittyy-myos-tiina-jylha/
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/teresammallahti/miksi-valtio-kay-suojainkauppaa-talousrikollisten-kanssa/

Äänestä
  • Hallahan otti kantaa jo ennen sinun kommentointiasi, etkö uutisia seuraa...
    Mutta vain vaaleissa mitattavalla kannatuksella on jotain merkitystä, niihin on aikaa!

    Äänestä

  • Lisätietoa maskiostosta.
    Kauneusyrittäjä Tiina Jylhän mukaan hänen yhtiönsä hieroi kauppoja Suomen valtion kanssa jo maaliskuun 2020 lopulla. Jylhä oli löytänyt kumppanikseen pikavippiyrittäjä Onni Sarmasteen, joka oli maininnut tuntevansa hyvin erään Huoltovarmuuskeskuksen johtajan.
    Haisee...haisee pahalta.

    On tietoa, että persut aloittelivat tästä parjauskampanjaa mutta peruuttivat viestejään konnien nimien tultua ilmi. Olivatkohan konnat perussuomalaisten kannattajia!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisätietoa maskiostosta.
    Kauneusyrittäjä Tiina Jylhän mukaan hänen yhtiönsä hieroi kauppoja Suomen valtion kanssa jo maaliskuun 2020 lopulla. Jylhä oli löytänyt kumppanikseen pikavippiyrittäjä Onni Sarmasteen, joka oli maininnut tuntevansa hyvin erään Huoltovarmuuskeskuksen johtajan.
    Haisee...haisee pahalta.

    On tietoa, että persut aloittelivat tästä parjauskampanjaa mutta peruuttivat viestejään konnien nimien tultua ilmi. Olivatkohan konnat perussuomalaisten kannattajia!!!!!

    Helsingin Sanomat:
    "Kauneusalan yrittäjä Tiina Jylhä sanoo, että tilauksen oli määrä olla hänen yrityksensä Look Medical Caren toimittama. Jylhän mukaan liikemies nimeltä Onni Sarmaste ilmestyi kuitenkin mukaan kauppaan ja onnistui vaikuttamaan tilaukseen sekä huijaamaan siitä maksetut rahat omalle tililleen. Sarmasteen mukaan taas Jylhä on yrittänyt varastaa häneltä rahaa."
    Konnat keskenään riidoissa. Soppa on syntynyt. Rikospoliisi joutuu luultavasti selvittämään konnuudet.

    Äänestä

Perussuomalaiset ovat syyllistyneet anteeksiantamattomaan syntiin tytöttelemällä hallitusta. Tällaista tekstiä puoluejohdosta ”Huulipunahallitus, kynsilakkahallitus, tytöt …” – Pahinta mahdollista sovinismia naisten taistellessa koronakriisin eturintamassa.
Voiko Persusuomalaisten johdon sivistystaso nousta? Ei, koska silloin johtoporukka tulisi ajaa pihalle. Pikkulapset pelaavat koronaa Perussuomalaisissa.

Äänestä

Perussuomalaiset kiristävät edelleen narua moraalin suhteen.
Johtoporukkaan kuuluva Simo Gröönroos tviittailee, ettei virusepidemiasta saa tiedottaa ulkomaiden kielellä.!!!!!! Järjetöntä.
Arabiankieliset kuuelma menkööt arabiaan ja sitä rataa.

Voi olettaa että PS-puolueen Ajatuspadan johtajalla olisi hieman sivistystä mutta ei.
Kummat ovat sivityneempiä; johtajat vai äänestäjät.

Äänestä

Huoltovarmuuskeskus, HVK, on valtiollinen osakeyhtiö. Sen johtoon palkattu toimitusjohtaja ja muut johtajat.
Mikäli tutkinta tulee, se tutkii yhtiön toimintaa. Luonnollisesti on mahdollisuus, että joku ministeri olisi painostanut mainittuun virheelliseen ostoon. Sellaisesta ei kuitenkaan ole tietoa.

Äänestä

Se oli eilen, nyt tilanne on toinen syynä hengitysmaskiskandaali. Haatainen on omasta mielestään syytön, vaikka on korkein viranhaltija koko keississä.Korona on mielenkiintoinen, että päivän politiikka joutuu elämään sen ehdoilla.

Äänestä
  • Syytönhän Haatainen onkin. Kyllä näillä HVK-johtajillallakin pitää olla vastuu omista töistään, koska siitä vastuusta sen korkean palkkansakkin saavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syytönhän Haatainen onkin. Kyllä näillä HVK-johtajillallakin pitää olla vastuu omista töistään, koska siitä vastuusta sen korkean palkkansakkin saavat.

    Ministerillä on avustajia "pilvinpimein", silti hän saa tietonsa ongelmista lukemalla Suomen Kuvalehteä. Näille avustajamarioneteille jotka ovat saanet hommansa palkintona, uppoa huomattavasti veronmaksajien rahoja.

    Äänestä

Aloittaja

Perussuomalaiset jatkavat sittenkin epäisänmaallista toimintaansa. Ministerin eroa vaaditaan ja jopa hallituksen lähtöä HVK jutussa.
Konnaporukka näyttää olleen HVK:n johdossa. Jylhä/Sarmaste rahastajat riitelevät rahasaaliista. Jopa Helvetin Enkelien muskelimiehillä uhkaillaan toisiaan.
Persujen alamäki on taattu. Kukaan ei kuuntele enää teologijohtoista hörösakkia.

Äänestä

Huoltovarmuuskeskuksessa on hyllytetty pari johtajatason kaveria.
Haiskahtaa korruptiotukimukselta. Mukana ehkä persuroistojakin.

Äänestä
  • Taitaa jäljet ja haju johtaa demaripiiriin.

    Äänestä

HVK jutussa haisee korruptio. Toisarvoista on mitä puoluetta toimijat siinä edustavat.
Poliisi ottaa luultavasti jutun tutkittavaksi.

Äänestä

Nythän on näin. Korruputiota ja sisäpiirin kauppoja ei tehdä julkisesti. Niistä jäädään kiinni, jos jäädään, myöhemmin. Eivät konnat tule sanomaan, että tienaamme laittomasti valtion kustannuksella.
Olipa ministerinä vaikka persu, ei hänkään ole heti jyvällä konnuuksista. Ja jos tietääkin niin onko halua paljastaa ne verekseltään. Perussuomalaisia jää kiinni tämän tästä jos jostain röhlömistä. Puoluekannasta riipumatta konna on konna.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Partacus kirjoitti:

Viimeinen galluptutkimus kertoo hallituksen tuen lisääntyneen.
Oppositiossa oleva Perussuomalainen puolue jatkaa puolestaan kannatuksensa laskua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu