Joko humanitaariset ovat rynnänneet maatiloille

Onko maatiloilla humanitaaristen ryntäys meneillään koht'sillään par'aikaa

"Monet maatalousyrittäjät ovat olleet huolissaan työvoiman saatavuudesta ensi kesänä, kun kausityöntekijöitä ei liikkumisrajoitusten vuoksi todennäköisesti saada kolmansista maista. Marjat uhkaavat jäädä poimimatta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on ratkaisu ongelmaan.

– Huomautan, että riippumatta muusta työllisyystilanteesta Suomessa on huomattava, täysin käyttämätön työvoimareservi, joka sopii maatalouden tarpeisiin kuin nyrkki naamaan: humanitaarisin perustein saapuneet maahanmuuttajat, Jussi Halla-aho ehdottaa.

Median mukaan työhaluista väkeä

uomessa oli viime vuonna esimerkiksi yli 30 000 arabiankielistä, yli 20 000 somalinkielistä ja yli 15 000 kurdinkielistä henkilöä. Määrät ovat kaikissa ryhmissä vähintään kaksinkertaistuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana.

– Näissä väestöryhmissä työllisyysaste on hyvin matala, ja työllistyneistäkin suuri osa toimii tehtävissä, jotka liittyvät suoraan maahanmuuttoon ja kotouttamiseen ja joita ei näin ollen olisi olemassa ilman maahanmuuttoa. Tällaisten julkisrahoitteisten tehtävien määrää tuskin voidaan pitää ennallaan tai kasvattaa, kun julkinen kassa on tulevina aikoina muutenkin koetuksella.

– Olen lehdistä lukenut, että kyseisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat työhaluista väkeä. He ovat suurelta osin myös parhaassa työiässä. Monissa puheenvuoroissa heitä on näistä syistä pidetty ratkaisuna Suomen huoltosuhdeongelmiin. Edelleen olen lukenut, että matala työllisyysaste johtuu lähinnä työmarkkinoilla muhivasta rakenteellisesta syrjinnästä. Työtä pidetään yleisesti parhaana kotouttajana, Halla-aho muistuttaa."
suomenuutiset.fi
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Persut pottupellolle, 7€ tunti, 60 tuntia viikko, 6-päivää viikossa parin viikon ajan, asuminen parakeissa ja sitten moro.
Palkka voi tosin mennä kuluihin, kun nykykämpän vuoraakaan ei makseta, tietenkään.

Mikä on kun ei työ kelpaa.

ps maajussit ei huoli suomalaisia, kun me ollaan kuulemma liian laiskoja

Äänestä
  • Nyt peruSShumalaiset lähtevät maatiloille makoilemaan ja noudattamaan perujen ohjetta nro 1 -tehkööt muut, he ovat syyllisä kaikkeen, me persut kesitymme v.....lemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt peruSShumalaiset lähtevät maatiloille makoilemaan ja noudattamaan perujen ohjetta nro 1 -tehkööt muut, he ovat syyllisä kaikkeen, me persut kesitymme v.....lemaan.

    Voi hyvänen aika!
    satasen akka peruSS

    Äänestä

Kummallista persuilua. Ensin ei haluta antaa työlupia ja nyt huudetaan pakkotyön puolesta.

Äänestä

Cityvihreillä nyt hieno tilaisuus raskaisiin maatöihin!

Äänestä

perussuomalaiset on niin vatsakkaita, että ei ne mitään pysty tekemään.

Äänestä

Minä taasen olen kuulut että PS:et vaatii ensin pitää työllistää somalaiset työttömät, sen jälkeen jos tavitaan lisää työntekijöitä niin otetaan ulkomaalasia töihin.

Äänestä

Eikös PS vaadi maataloustukia alas? Silloin joutuisi isännät itse töihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko maatiloilla humanitaaristen ryntäys meneillään koht'sillään par'aikaa

"Monet maatalousyrittäjät ovat olleet huolissaan työvoiman saatavuudesta ensi kesänä, kun kausityöntekijöitä ei liikkumisrajoitusten vuoksi todennäköisesti saada kolmansista maista. Marjat uhkaavat jäädä poimimatta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aholla on ratkaisu ongelmaan.

– Huomautan, että riippumatta muusta työllisyystilanteesta Suomessa on huomattava, täysin käyttämätön työvoimareservi, joka sopii maatalouden tarpeisiin kuin nyrkki naamaan: humanitaarisin perustein saapuneet maahanmuuttajat, Jussi Halla-aho ehdottaa.

Median mukaan työhaluista väkeä

uomessa oli viime vuonna esimerkiksi yli 30 000 arabiankielistä, yli 20 000 somalinkielistä ja yli 15 000 kurdinkielistä henkilöä. Määrät ovat kaikissa ryhmissä vähintään kaksinkertaistuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana.

– Näissä väestöryhmissä työllisyysaste on hyvin matala, ja työllistyneistäkin suuri osa toimii tehtävissä, jotka liittyvät suoraan maahanmuuttoon ja kotouttamiseen ja joita ei näin ollen olisi olemassa ilman maahanmuuttoa. Tällaisten julkisrahoitteisten tehtävien määrää tuskin voidaan pitää ennallaan tai kasvattaa, kun julkinen kassa on tulevina aikoina muutenkin koetuksella.

– Olen lehdistä lukenut, että kyseisiin ryhmiin kuuluvat ihmiset ovat työhaluista väkeä. He ovat suurelta osin myös parhaassa työiässä. Monissa puheenvuoroissa heitä on näistä syistä pidetty ratkaisuna Suomen huoltosuhdeongelmiin. Edelleen olen lukenut, että matala työllisyysaste johtuu lähinnä työmarkkinoilla muhivasta rakenteellisesta syrjinnästä. Työtä pidetään yleisesti parhaana kotouttajana, Halla-aho muistuttaa."
suomenuutiset.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu