Joko Pöytyällä on vanhainkodissa esiintynyt koronaa, aika monessa paikassa jo on
Vanhainkoti ja korona
2
143
Vastaukset
- Anonyymi
Hoitajat ei ainakaan ole koronan tartuttajia.
Olisivat muuten itsekkyyttään tappaneet monta vanhusta lähiaikoina.
Koronan tuoma ongelma alkaa kärjistymään toukokuussa, ennusteiden mukaan.
Suurin ongelma on sairaiden tehohoidossa vaikka koronaan ei olekaan mitään lääkettä.
Onhan meillä koronan päälle tallella normaalit sairaudet ja niiden hoito.
On suuri huoli siitä miten silloin todella tärkeä hoitohenkilökunta pysyy terveenä.
Tarvitaan rekkakuormittain suojaimia, sairaaloissa on järjettömät rajoitukset. Hoitajat suojaavat itseään ja on isoja ongelmia kohdatessa koronaa kantavia ja koska ei tiedä kuka kantaa koronaa, niin kaikkien kanssa on toimittava aivan kuin heillä olisi korona. Kaikki tuo on pois hoitotyöltä.
Todella hankalaa, kömpelöä, turhauttavaa ja sairaita tappavaa. Silti osa hoitohenkilökuntaa altistuu/sairastuu ja he kavereineen poistuvat kotiinsa karanteeniin ja ovat pois hoitotyöstä pitkään.
Onneksi hoitohenkilökunta on ihan ajattelevaa porukkaa. Siellä onkin tajuttu, että jos koronan sairastaa nyt, niin on vastustuskykyisenä ja valmiina- ilman erittäin hankalaa ja rajoittavaa suojainsotaa -kohtaamaan koronasairaat sitten kun heitä on todella paljon.
Hoitohenkilöt (perushoitajat, sairaanhoitajat, lääkärit ym.) ovat ilmoittaneet halunsa saada koronatartunta nyt hallitusti ja ensimmäinen ryhmä lienee jo sairastettu.
ISO KIITOS TEILLE HOITSUT ÄLYN KÄYTÖSTÄ
se tuli todellakin ihan viime hetkellä . Olisi voinut käydä toisinkin :) - Anonyymi
Maalis- huhtikuussa ainakin Riihikodissa oli muutamina päivinä lippu puolitangossa, sittemmin kai lopetettiin liputukset ja vaiettiin asia maanrakoon. Myös tk-vuodeosastolla ruumisauto kävi muutamia kertoja.
Toki vanhuksia, joten saattaa olla luonnollisia poistumisia. Koronan oireita kyllä ollut mutta näytteet negatiivisia. Näin useimmin tapahtuu jos oireet edenneet alkuvaiheesta.
Tilastoissa ei juurikaan näy tartuntoja pöytyällä ( -5) joten on taitaneet mennä positiiviset varsinaissuomen sairaanhoitopiirin tilastoon, Turkuun jossa näytteet tiettävästi analysoidaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka832475- 671435
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww811311EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111192- 79905
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19890- 54763
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta100749Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe30743- 30696