Hei, on jälleen todella ahdistunut olo ja pahin tilanne on nyt kestänyt noin vuoden. Olen hiukan päälle pari kymmentä. Isäni persoonallisuus on muuttunut. Kylmän ja manipuloivan, rakkaudettoman ihmisen johdosta, jota isäni tapailee ajoittain ja on aina sen jälkeen ikävämmän tuntuinen. Asun isäni kanssa ja on myös yhteinen firmakin.
Viimeisen vuoden ajan asiat ovat menneet ylös alas kuin vuoristorata. Viime kevään jälkeen asiat alkoivat menemään pahasti pieleen isän alettua tapailemaan uudelleen tätä ystäväänsä. Välille on sattunut monenlaista ja välit siskoonkin ovat isällä menneet koska sisko oli huolissaan ja yritti puhua ja auttaa veljeään. En ole paljoa uskaltanut isäni kanssa keskustella mistään asioista, koska pelkään häntä jonkin verran. Viimeksi tänään isäni syytti ja väitti, että suoritan häntä kohtaan henkistä väkivaltaa kun tämä hänen ystävä oli pihassamme käymässä auton keväisiä toimenpiteitä varten. Olin sulkenut kaihtimet, olin pimeässä talossa, koska en halunnut, että tämä hänen ystävä voisi minua nähdä valon paistaessa ikkunasta ja en ollut tajunnut tehdä puukattilaan tulia, koska olin niin shokissa tilanteesta enkä halunnut mennä pihalle kun en tiennyt jos vaikka joutuisin näkemään tämän henkilön josta en todellakaan pidä. Koska näen, ettei hänen seura tee isälleni hyvää. Isäni uhkaili, että tiedät kyllä miten tässä käy jos tällainen ei lopu. Jompi kumpi lähtee talosta. Kerroin, että pelkään häntä ja koen oloni todella turvattomaksi. Hän vastasi, että no jo on syytäkin pelätä.
Hän syytti, että kiusaan häntä enkä ole puupannuun tehnyt tulia, koskaan silloin kun hän on vaikkapa tavannut tätä ystäväänsä. Se ei pidä paikkaansa vaan olen tehnyt tulet 99% aina jotta saamme lämmintä vettä silloinkin kun hän ei ole paikalla. Muiden lämmitysmuotojen ollessa tällä hetkellä epäkunnossa.
Kuitenkin aina ärsytettynä olen kyennyt sanomaan omiakin mielipiteitä vaikka isä luuleekin, että siskonsa on minut aivopessyt, mutta ei tunnista omaa muutostaan. Hänet on aivopesty. Puolestani isäni saisi tavata ketä lystää ja miten vaan, mutta huoli on suuri siitä, että näen isäni olevan jatkuvasti ahdistunut ja kireä. Hän ei ole enää se mukava ja lempeä isä jonka tunsin. Hänen seurassaan on erittäin ahdistavaa ja raskasta olla pääpiirteittäin, koska tuntuu etten uskalla sanoa vääriä sanoja tai etten saa näyttää negatiivisia tunteita. Koska hän tulkitsisi ne olevan vihaa häntä vastaan. En ole saanut näyttää tunteitani kunnolla koko lapsuudessa tai nuoruudessa. Vaan minua on ohjelmoitu nielemään ikävät asiat sisälle ja sitä rataa. Mutta en ole kuitenkaan jämähtänyt siihen vaan olen pystynyt keskustelemaan asiasta tätini kanssa joka on tuntenut veljensä koko elämän ajan. Tuntuu, että olo on niin turvaton ja olen yksin tässä isossa pienessä maailmassa. Tuntuu, että haluaisin turvautua jokaiseen vastaantulijaan ulkonakin ja pyytää apua ja kertoa tilanteen. Olen pyytänyt apua esimerkiksi tukinetistä ja käynyt psykologilla. Tuntuu, että on pakko hakeutua myös psykiatrille sillä tällainen elämä on erittäin raskasta eikä säännöllisyydestä ole juuri tietoakaan. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta suunta näyttää olevan erittäin huono. Olen hätää kärsimässä vaikka ulkopuolisten silmistä ei siltä varmasti näytäkään. Talon sisäisistä asioista ei isä haluaisi kenenkään ulkopuolisen tietävän. Isä ei piittaa tai usko kuinka paha olo minulla on. Hän vain kysyy johtuuko se hänestä. Kun kerron tilanteen ja mitä koen mitään ei tapahdu eikä vika ole hänen toiminnassaan vaan aina muiden. Isä väittää, että yritän hallita häntä ja, että hän stressaantuu käytöksestäni. Oma ahdistukseni on kuitenkin lähtöisin siitä, että näen isäni kireänä ja ahdistuneena. Olen huolissani hänestä. Hän ei vain halua myöntää sitä ennen kuin sen jälkeen vasta kun se on tarttunut minuun ja huomaa sen. Hampaistani on kohta kiillekin lähtenyt kun stressi tiloista on jäänyt päälle ikäviä narskutteluja, pureskelua ym. oireita. Tuntuu, että olen kuin sotamies tikun nenässä, jonka ei sovi tehdä virheitä tai kyseenalaistaa kenraalia. Vaan olla mahdollisimman neutraali ja pistää kaikki ikävät asiat sisälle. Valitettavasti se ei vaan ole mahdollista. Viha tuppaa purkautumaan ajoittain voimakkaasti jolloin hakkaan seiniä ja viskelen tyynyjä tai tavaroita. Yleensä se helpottaa hetkeksi aikaa. Olen myös kova pitämään huolta vaikkapa autoistamme ja pidän pestä ja puunata niitä usein. Isän mielestä olen pakkomielteinen perfektionisti. Todennäköisesti pääni ollessa näinkin sekaisin pyrin hakemaan jotakin rauhaa ja puhtautta tuollaisista asioista. Kuitenkin senkin ollessa isän mielestä väärää.
Isä on väittänyt minulle erään aiemmankin episodin aikaan, että olen mukamas ottanut huomattavasti valtaa talossa viime aikoina. Kerroin olevani järkyttynyt hänen puheistaan ja sanoin, että tällainen ei pidä paikkaansa vaan joku muu laittaa sanoja hänen suuhun. Hän totesi, että ei vaan se hänen sisko laittaa sanoja sinun suuhusi
Olen henkisesti ja fyysisesti aivan väsynyt ja loppu
Viimeisen vuoden ajan asiat ovat menneet ylös alas kuin vuoristorata. Viime kevään jälkeen asiat alkoivat menemään pahasti pieleen isän alettua tapailemaan uudelleen tätä ystäväänsä. Välille on sattunut monenlaista ja välit siskoonkin ovat isällä menneet koska sisko oli huolissaan ja yritti puhua ja auttaa veljeään. En ole paljoa uskaltanut isäni kanssa keskustella mistään asioista, koska pelkään häntä jonkin verran. Viimeksi tänään isäni syytti ja väitti, että suoritan häntä kohtaan henkistä väkivaltaa kun tämä hänen ystävä oli pihassamme käymässä auton keväisiä toimenpiteitä varten. Olin sulkenut kaihtimet, olin pimeässä talossa, koska en halunnut, että tämä hänen ystävä voisi minua nähdä valon paistaessa ikkunasta ja en ollut tajunnut tehdä puukattilaan tulia, koska olin niin shokissa tilanteesta enkä halunnut mennä pihalle kun en tiennyt jos vaikka joutuisin näkemään tämän henkilön josta en todellakaan pidä. Koska näen, ettei hänen seura tee isälleni hyvää. Isäni uhkaili, että tiedät kyllä miten tässä käy jos tällainen ei lopu. Jompi kumpi lähtee talosta. Kerroin, että pelkään häntä ja koen oloni todella turvattomaksi. Hän vastasi, että no jo on syytäkin pelätä.
Hän syytti, että kiusaan häntä enkä ole puupannuun tehnyt tulia, koskaan silloin kun hän on vaikkapa tavannut tätä ystäväänsä. Se ei pidä paikkaansa vaan olen tehnyt tulet 99% aina jotta saamme lämmintä vettä silloinkin kun hän ei ole paikalla. Muiden lämmitysmuotojen ollessa tällä hetkellä epäkunnossa.
Kuitenkin aina ärsytettynä olen kyennyt sanomaan omiakin mielipiteitä vaikka isä luuleekin, että siskonsa on minut aivopessyt, mutta ei tunnista omaa muutostaan. Hänet on aivopesty. Puolestani isäni saisi tavata ketä lystää ja miten vaan, mutta huoli on suuri siitä, että näen isäni olevan jatkuvasti ahdistunut ja kireä. Hän ei ole enää se mukava ja lempeä isä jonka tunsin. Hänen seurassaan on erittäin ahdistavaa ja raskasta olla pääpiirteittäin, koska tuntuu etten uskalla sanoa vääriä sanoja tai etten saa näyttää negatiivisia tunteita. Koska hän tulkitsisi ne olevan vihaa häntä vastaan. En ole saanut näyttää tunteitani kunnolla koko lapsuudessa tai nuoruudessa. Vaan minua on ohjelmoitu nielemään ikävät asiat sisälle ja sitä rataa. Mutta en ole kuitenkaan jämähtänyt siihen vaan olen pystynyt keskustelemaan asiasta tätini kanssa joka on tuntenut veljensä koko elämän ajan. Tuntuu, että olo on niin turvaton ja olen yksin tässä isossa pienessä maailmassa. Tuntuu, että haluaisin turvautua jokaiseen vastaantulijaan ulkonakin ja pyytää apua ja kertoa tilanteen. Olen pyytänyt apua esimerkiksi tukinetistä ja käynyt psykologilla. Tuntuu, että on pakko hakeutua myös psykiatrille sillä tällainen elämä on erittäin raskasta eikä säännöllisyydestä ole juuri tietoakaan. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta suunta näyttää olevan erittäin huono. Olen hätää kärsimässä vaikka ulkopuolisten silmistä ei siltä varmasti näytäkään. Talon sisäisistä asioista ei isä haluaisi kenenkään ulkopuolisen tietävän. Isä ei piittaa tai usko kuinka paha olo minulla on. Hän vain kysyy johtuuko se hänestä. Kun kerron tilanteen ja mitä koen mitään ei tapahdu eikä vika ole hänen toiminnassaan vaan aina muiden. Isä väittää, että yritän hallita häntä ja, että hän stressaantuu käytöksestäni. Oma ahdistukseni on kuitenkin lähtöisin siitä, että näen isäni kireänä ja ahdistuneena. Olen huolissani hänestä. Hän ei vain halua myöntää sitä ennen kuin sen jälkeen vasta kun se on tarttunut minuun ja huomaa sen. Hampaistani on kohta kiillekin lähtenyt kun stressi tiloista on jäänyt päälle ikäviä narskutteluja, pureskelua ym. oireita. Tuntuu, että olen kuin sotamies tikun nenässä, jonka ei sovi tehdä virheitä tai kyseenalaistaa kenraalia. Vaan olla mahdollisimman neutraali ja pistää kaikki ikävät asiat sisälle. Valitettavasti se ei vaan ole mahdollista. Viha tuppaa purkautumaan ajoittain voimakkaasti jolloin hakkaan seiniä ja viskelen tyynyjä tai tavaroita. Yleensä se helpottaa hetkeksi aikaa. Olen myös kova pitämään huolta vaikkapa autoistamme ja pidän pestä ja puunata niitä usein. Isän mielestä olen pakkomielteinen perfektionisti. Todennäköisesti pääni ollessa näinkin sekaisin pyrin hakemaan jotakin rauhaa ja puhtautta tuollaisista asioista. Kuitenkin senkin ollessa isän mielestä väärää.
Isä on väittänyt minulle erään aiemmankin episodin aikaan, että olen mukamas ottanut huomattavasti valtaa talossa viime aikoina. Kerroin olevani järkyttynyt hänen puheistaan ja sanoin, että tällainen ei pidä paikkaansa vaan joku muu laittaa sanoja hänen suuhun. Hän totesi, että ei vaan se hänen sisko laittaa sanoja sinun suuhusi
Olen henkisesti ja fyysisesti aivan väsynyt ja loppu
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oli vaikea lukea juttuasi ilman kappalejakoa, se olisi selkeyttänyt lukemista.
Oletko vain töissä perhefirmassa vai onko sinulla siitä velkaa tms? En tiedä itse yrittäjyydestä. Eli mietin, miten helposti pääset siitä eroon.
Tiedän hanklista perhesuhteista, koska oma äitini vetää minusta kaikki energiat pihalle. Välttämättä perhesuhteiden kierous ei ole mitään kovin selkeää ja näkyvää. Jokin vain on vialla, ja perheestä ei saa voimaa, sen sijan itse silpoutuu henkisesti säpäleiksi. Pientä manipulaatiota, läheisriippuvuutta, toisen käyttämistä likapyykkikorina tai ovimattona.
Tällä hetkellä henkistä apua on vaikea saada. Erilaiset netti- ja puhelinpalvelut toimivat. Itse suosittelen täydellistä irtiottoa. Lähde muualle. Olet vielä nuori. Jos pystyt, älä edes kerro. Hae asuntoa jostain mahdollisimman kaukaa. Ota salaiset yhteystiedot. Rakenna elämäsi alusta. Kesän pärjää vaikka teltassa.
Valinta on omissa käsissäsi. Jos päätät jäädä, päätös on sinun oma. Et pääse lähtemällä kaikista ongelmista, mutta pääset muutamasta korventavasta sukulaissuhteesta eroon, ja ehkä säilytät mielenterveytesi. Jatkuva stressi vie ajan myötä myös fyysisen terveyden.
Oletko ikinä miettinyt että lähtisit pois kotoa, omillesi?
Toki tuo yhteinen firma muodostaa hankaluuksia lähtemiseen mutta eihän tuo ole mitään kunnon elämää kun lukee kirjoittamaasi.
Elämä on yleensä valintoja täynnä, on helpompia ja vaikeampia. Mutta täytyy kuunnella omaa itseään asioissa ja miettiä tätäkö haluaa, vai olisiko ehkä jotain muuta vaihtoehtoa.
Vaikuttaa sen verran hankalalta tilanteelta että varmaankaan kukaan ei pysty sanomaan suoraan kuinka pitäisi toimia, ja mun mielestä ei edes saisi sanoa.
Aikuinen ihminen tekee omat päätöksensä, kukaan toinen ei voi päättää toisen puolesta.
Oletko yrittänyt isäsi kanssa keskustella siitä miten koet hänen käytöksensä muuttuvan tuon ystävänsä kanssa viettämän ajan jälkeen?
Jos hän ei itse huomaa muutoksia itsessään ja käytöksessään, tai sitten vain ei halua huomata.
Et myöskään avannut yhtään sitä miksi et pidä hänen ystävästään. Eihän se edes muille kyllä kuulu mutta sinunkin suhtautumisensa voi johtua jostain sellaisesta mistä et itse pidä.
Vaikea juttu, mutta yritä jaksella, voimia sinulle.