Kyllä Heinäluoma varmasti on paras, riippuu vain siitä, mihin verrataan.
Mutta onko jollakulla mitään tietoa Heinäluoman kannasta tämän hetken suuriin kansallisiin kysymyksiin, esimerkiksi nopeantoiminnanjoukkojen mandaatista ja NATO-liitoksesta. Entä suhtautuminen EU-perustuslakiin ja siitä järjestettävään kansanäänestykseen?
Palveludirektiivin vesityksessä Suomi luopui omista eduistaan ja tyytyi suurten saneluun perustuslakimyönteisyyden saamiseksi suurissa EU-maissa. Mitä sanoo Eero Heinäluoma siitä?
Minulle on kyllä selvinnyt Heinäluoman asenne porvaripuolueiden yhteistyöhankkeisiin, mutta sehän onkin itsestäänselvyys omien valtapyrkimysten ajamiseksi. Mutta ostetaanko nyt "sikaa säkissä"?
Heinäluoman kannanottoja Suomen asemasta esiteltiin "Sunnuntaidebattista" Helsingin Sanomista 26.3.05.
Minun on tunnustettava ymmärryskykyni rajallisuus, sillä tuosta kirjoituksesta en löytänyt hänen kantaansa nopeantoiminnanjoukkojen mandaattiin enkä NATO-liitokseen.
Joukkojen mandaatista Heinäluoma toteaa vain, että "periaatteiden linjaaminen tultaneen ratkaisemaan Suomen EU-puheenjohtajakaudella". Mystiseksi jää myös lausunto puolustusvoimain resurssiratkaisuista: "huolehdittava, että omaa turvallisuuttamme suoraan tukeva kansainvälinen osallistuminen on mahdollista".
Heinäluoman suhtautuminen EU-perustuslakiin ja siitä järjestettävään kansanäänestykseen jäi myös epäselväksi. Tosin se on ainakin ilmeinen: Arja Alhon lakialoitteessa kansanäänestyksen järjestämiseksi on vain kolmen muuta sdp-läistä allekirjoittajaa (Hurskainen, Jaakonsaari, Elo). Heinäluoman lisäksi esimerkiksi jyväskyläläisistä puuttuvat Huovinen, Laitinen, Olin, Paloniemi, Pekkarinen ja Vielma.
Heinäluoman mukaan EU-perustuslaki lisää läpinäkyvyyttä. Toisenlaisiakin arvioita on esitetty ja perusteltu. Lisäksi se tuo mukanaan enemmistöpäätökset, joista PeV:n puheenjohtaja Kimmo Sasi sanoi suuren valiokunnan eräässä neuvottelussa, että jos tämä malli toteutuu, niin Suomen on kaadettava koko perustuslakihanke.
Suomen päätösoikeus omista asioistaan vähintäänkin pienenee; niistä päätetään etusijassa suurissa EU-maissa. Minä olen ymmärtänyt suomalaisten etujen ajamisen aivan toisella tavalla.
Heinäluoman käsitys palveludirektiivistäkin oli vähintäänkin kummallinen. Sehän vesitettiin ja PM Vanhanenkin jopa pahoitteli, kuinka Suomi joutui luopumaan tärkeästä tavoitteestaan. Suomi siis luopui omista eduistaan ja tyytyi suurten saneluun perustuslakimyönteisyyden saamiseksi suurissa EU-maissa.
Jompikumpi meistä on ymmärtänyt vakaussopimuksenkin väärin. Heinäluoman mukaan sovitusta kolmen prosentin alijäämärajasta voi poiketa vain tilapäisesti. Minä käsitin, että suurten EU-maiden surutta rikkoma sopimus heitettiin romukoppaan; tarvitsee vain selittää poikkeama EU-yhdentymisestä johtuvaksi. Saman lehden kolumnissa Paavo Rautio totesi, että vakaussopimus törmäsi kovaan maahan ja kuoli.
Siinä Heinäluoma on kanssani samaa mieltä, että myös tutkimus- ja kehittämisinvestoinnit saavat aiheuttaa "sallittua suuremman" alijäämän. Nähtäväksi jää, mitä se vaikuttaa korkoihin ja Heinäluomankin tärkeänä pitämään uskottavuuteen.Olenko kovinkaan väärässä, jos väitä, että siinäkin suuret veivät ja suomipoika vikisi?
Entä mitä pitäisi ajatella Heinäluoman toivomusluontoisesta ehdotuksesta, että "olisi eduksi, jos EU-parlamentin suomalaisjäsenille voitaisiin antaa erityisistunnoissa puhemahdollisuus"?
Voi Hyvät Hyssykät! Paavo Lipponen vei meidät "kaikkiin niihin pöytiin, joissa päätökset tehdään", ja nyt vasta toivotaan, että saataisiin siellä puhemahdollisuus.
Tuoko oli se Lipposen "valtiomiesteko", ja kohotetaanko Heinäluomakin "valtiomieheksi" jos hän saa hankittua tuon kaivatun puhemahdollisuuden?

Vastaukset 3
Vanhimmat
porvaripuolueet yhdistävät voimiaan.
Keskustelut porvarihallituksesta ovat
varmasti myrkkyä Heinäluomalle, päätellen
miehen kiusaantumisesta jo näissä presidenttikoukeroissa.
Ei kai Heinäluomalla mitään hätää ole. Sak:n bolseviikki- ja anarkistihenkiset ryhtyvät lyömään persettä penkkiin muodossa tai toisessa.
Ja kepusta ei ole porvariyhteistyöhön, koska se pelkää sak:ta kuin ruttoa. Kepu tekee yhteistyötä sossujen kanssa - presidenttiasiassa nyt vaan yrittää näytellä porvaria.
Koska olette kuulleet kepujohtajan nimittävän puoluettaan porvaripuolueeksi?
Niinistö hakkaa Vanhasen, niin siitä petos alkaa!