Asetuspiste teoria (set point theory)
Asetuspiste-teorian eli set point teorian mukaan meillä olisi keskushermostossa eräänlainen rasvatermostaatti, eli systeemi, joka pitäisi rasvan määrän vakiona kehossamme. Keskushermosto saa tietoa siitä, kuinka paljon rasvaa kehossamme on leptiinihormonin kautta. Leptiinihormonin määrä veressä riippuu siitä, kuinka paljon meillä on rasvakudosta. Jos leptiinin määrä veressä laskee alle asetusarvon (set point), keskushermosto lisää ruokahalun määrää, joka johtaa runsaampaan syömiseen. Asetuspiste määräisi siis painomme, sillä jos paino laskee alle asetuspisteen ruokahalu kasvaa sietämättömäksi. Lihavan ei siis ole mahdollista laihtua alle asetuspisteen, jollei keksitä keinoa vaikuttaa asetuspisteeseen. Tällaista keinoa ei ole vielä löydetty, joskin Shangri La –dieetin kehittänyt psykologi Seth Roberts väittää kehittäneensä ruokavalion, joka vaikuttaa asetuspisteeseen. Asetuspiste voi eräiden tutkijoiden mukaan nousta elämän kuluessa, ja tämä johtuisi hermosolujen solukuolemista, jolloin asetuspisteen nousu olisi pysyvää. Tämä näkemys painottaisi sitä, että lihavuuden torjunnassa pitäisi keskittyä ennaltaehkäisyyn, etenkin lasten ja nuorten liikalihavuuden hoidossa.
Lisää pysyvän laihdutuksen mahdottomuudesta
http://vinkki.tv/ravitsemustiede/htmlsivut/energiatasapaino.html
Asetuspisteteoria selittää miksi et laihdu pysyvästi
2
175
Vastaukset
- Anonyymi
Eiköhän kysymys ole ihan siitä, että keskushermostomme säätelee syömistämme, ja jos keskushermostossa on jokin häiriö, syöminen häiriintyy.
- Anonyymi
Paljon on elimistössä sellaista jota ei hyvin tunneta.
Alla ole abstraktin on käännetty tästä: 'Adipose tissue hormones, Guerre-Millo; NCBI
Nyt on yleisesti hyväksytty, että valkoinen rasvakudos (WAT) erittää useita peptidihormoneja, mukaan lukien leptiini, useat sytokiinit, adipsiini ja asylaatiota stimuloiva proteiini (ASP), angiotensinogeeni, plasminogeeniaktivaattorin estäjä-1 (PAI-1), adiponektiini, resistiini jne., ja tuottaa myös steroidihormoneja. Tämä äskettäin löydetty erittymistoiminto on muuttanut näkemystämme WAT: sta, jota ei enää pidetä pelkästään energian varastointikudoksena, vaan tärkeänä endokriinisenä elimenä, monimutkaisen verkoston ytimessä, joka vaikuttaa energian homeostaasiin, glukoosin ja lipidien metaboliaan, verisuonten homeostaasiin, immuunivasteeseen ja jopa lisääntyminen.
Tässä katsauksessa käsitellään rasvaerityksen fysiologista merkitystä keskittymällä proteiini- ja steroidihormoneihin. WAT-erityksen säätelemistä tärkeimmistä adiposyytteihin vaikuttavista säätelytekijöistä, ts. Insuliinista, glukokortikoideista, katekoliamiineista ja tiatsolidiinidioneista (TZD), käsitellään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739