Jos valtio olisi tukenut säästämistä ahnehtimisen ja velkaantumisen sijaan,olisi tällainen lama voitu hoitaa säästöillä joita kansalla olisi pahojen päivien varalle. niillä ostettaisiin halpenia tavaroita . Näin talous korjaisi itse itsensä. Nyt elämme EUn valtaklikin armoilla ja se syytää säästöjämme johonkin biljoonia kuten jo 9 vuotta. Näin on pyöritetty jatkuvaa inflaatiota joka on syönyt säästöt niin ettei niitä enää paljon ole. Luuleeko joku että EU ja puolueväki on viisaampi kuin kansa joka ajattelee tulevaisuuttaan? EUssa tyhmimmät ja ahneimmat johtavat rahapolitiikkaa ja taloutta.Nyt se nähdään miten kalliiksi tulee ahneus kaikille. Kysymyshän on vain parista kuukaudesta. Nyt olisi ollut hyvä aika lomailla ja lakkoilla.
EKPn järjetön inflaatiopolitiikka tuhosi talouden tylysti. Suomessakin työnnettiin miljardeja ihmisille jotka ei ole missään vastuussa rahoista joita on jaettu puoluekirjan ja kaveruuden perusteella.Siksi hinnat ovat jäissä eikä kukaan puhu niiden sopeutumisesta tuloihin. 30-luvun laman hoito oli epäonnistunutta,miksi sitä nyt vielä kehutaan?Tämä talouden hoito pitkittää ja mutkistaa lamaa ja vain rikolliset hyötyvät valtavista tukiaisista. Eikö koskaan opita?
Näin asiat olisi kunnossa
23
98
Vastaukset
- Anonyymi
Paljonkas se vuosittainen inflaatio onkaan ollut?
EU- ja euro-aikana se on ollut vuosittain välillä -2 (todella, MIINUS) ja 4, enimmäkseen todella vähn siis. Ennen EU- ja euro-aikaa inflaatio oli paljon enemmän.
https://findikaattori.fi/fi/1
Joten jälleen kerran näemme millaisissa harhoissa ipulit elävät.- Anonyymi
Poju voi vapaasti uskoa Liikasen findikaattoriin.Mulla on Liikasesta kokemukset 70-luvulta lähtien ja tiedän pelin.Tällaisia käyriä voi kukin tehdä vapaasti. Niissä ei ole mitään järkeä varsinkin jos kyseessä on EU ja sen rahan vertaaminen USAn taalaan. Nehän on käytännössä sidottu toisiinsa.Menee kymmeniä vuosia ennenkuin voidaan laskea oikeat luvut. Voimme kuitenkin saada kuvan totuudesta laskemalla paljonko saamme tavaraa vuosittain ostettua samalla summalla rahaa kun jätetään pois kiinarihkama jota ei voi arvostaa mitenkään.Hyvän kuvan inflaatiosta saa kun ostaa kahvikupin. Sen hinta on kallistunut n kymmenkertaiseksi parissakymmenessä vuodessa.Laske siitä prosentit. Näyttää aika erilaiselta kuin liikasen käppyrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Mitä tekemistä Liikasella on Tilastokeskuksen kanssa? Ei niin yhtään mitään.
"Kahvikuppi-indeksi" ... heh heh, Tällä kerrot ettet ymmärrä indekseistä tai inflaatiosta yhtään mitään.
Indeksit perustuvat suureen joukkoon tavaroita ja palveluita, ei pelkästään yhteen yksittäiseen tuotteeseen.
- Anonyymi
"EKPn järjetön inflaatiopolitiikka" pitäisi vaihtaa käsitteeseen arvokkaan euron politiikka, niin oltaisiin lähempänä tositapahtumaa.
Kiinteä - ei kelluva - euro on vaikeuttanut vientiteollisuuttamme sekä laskenut lainojen korot luvattoman alhaalle, jotta vippiyhtiötkin ovat päässeet voiton makuun aiheuttaen maksuhäiriömerkintöjä ym. ylivelkaantumisia. Sen sijaan kelluva Ruotsin kruunu on parantanut vientiteollisuutta ja valtiontaloutta.Juuri niinhän tässä on käynyt, että vaikka euro periaatteessa on kelluva valuutta, niin meidän suomalaisten, Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta. Kyllä meidän vientiteollisuutemme kärsii tilanteesta. Ja Ruotsi sen kun porskuttaa. Olisi sitten oman messunsa kiinnostava aihe, jotta olisiko meidän valtiojohdollamme tietoa ja taitoa huolehtia finanssataloudesta oman kelluvan valuutan, esim. markan, aikana? Kun tarkastellaan meidän vallanpitäjiemme taustoja, niin monellako ministerillämme ja kansanedustajallamme on akateemisissa loppututkinnoissaan mukana taloustieteellistä arvosanaa "pro gradu"-tasoisena? Oikeastaan valtiovarainministeriltämme pitäisi edellyttää semmoinen taloustietämys niin kuin vastaavasti oikeusministerin olisi oltava aina juristi koulutukseltaan.
Sinänsä nykyisen korkojen alhaisuuden ansiosta velanotto on edullista. Usein kuultu puhe siitä, että velkojen maksamisen ajan tullen olisimme suunnattomissa vaikeuksissa, niin valtion velkojen kohdalla se tilanne on suhteellinen ja toisenmoinen kuin yksityistalouden ja yritysten puolella. Valtion velat voivat jatkua pitkälle tulevaisuuteen varsinkin, kun velkaantuminen ei karkaa kovin korkealle ja nykyiselläänkään Marinin hallituksen velanoton myötä sitä velkaantumisen taivaisiin karkaamista ei ole vielä tapahtumassa. Totta kai kohtuullisuus myös valtion velanotossa on kyllä hyve. Kriisi on silti kriisi ja sen hoidossa valtion velanotto on kelvollinen konsti, kunhan sitä ei sitten jatketa kriisin jälkeisenä aikana.- Anonyymi
Leiriniekka kirjoitti:
Juuri niinhän tässä on käynyt, että vaikka euro periaatteessa on kelluva valuutta, niin meidän suomalaisten, Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta. Kyllä meidän vientiteollisuutemme kärsii tilanteesta. Ja Ruotsi sen kun porskuttaa. Olisi sitten oman messunsa kiinnostava aihe, jotta olisiko meidän valtiojohdollamme tietoa ja taitoa huolehtia finanssataloudesta oman kelluvan valuutan, esim. markan, aikana? Kun tarkastellaan meidän vallanpitäjiemme taustoja, niin monellako ministerillämme ja kansanedustajallamme on akateemisissa loppututkinnoissaan mukana taloustieteellistä arvosanaa "pro gradu"-tasoisena? Oikeastaan valtiovarainministeriltämme pitäisi edellyttää semmoinen taloustietämys niin kuin vastaavasti oikeusministerin olisi oltava aina juristi koulutukseltaan.
Sinänsä nykyisen korkojen alhaisuuden ansiosta velanotto on edullista. Usein kuultu puhe siitä, että velkojen maksamisen ajan tullen olisimme suunnattomissa vaikeuksissa, niin valtion velkojen kohdalla se tilanne on suhteellinen ja toisenmoinen kuin yksityistalouden ja yritysten puolella. Valtion velat voivat jatkua pitkälle tulevaisuuteen varsinkin, kun velkaantuminen ei karkaa kovin korkealle ja nykyiselläänkään Marinin hallituksen velanoton myötä sitä velkaantumisen taivaisiin karkaamista ei ole vielä tapahtumassa. Totta kai kohtuullisuus myös valtion velanotossa on kyllä hyve. Kriisi on silti kriisi ja sen hoidossa valtion velanotto on kelvollinen konsti, kunhan sitä ei sitten jatketa kriisin jälkeisenä aikana.EUn inflaatiopoitiikka on ollut taloudelle huono ratkaisu.Vaikka ei ole mitään syytä inflaatioon ,niin EKP tuhoaa säästöjämme joka pari prosenttia ja huonoina vuosina paljon enemmän .Keskiarvona ehkä 4 prosenttia koska 2008 inlaatio oli n 10% ja nyt seuraavina vuosina kymmeniä prosentteja kun innostuttiin tukemaan järjettömästi yrityksiä vaikka ongelmana oli pääasiassa sairaanhoito.
EKPn kyky hoitaa kansantaloutta on onnetonta hapuilua jos päämääränä on parin prosentin inflaatio. Kun vuosia talous on ollut jumissa niin EKP on pyrkinyt pitämään inflaatiota yllä biljoonan vuotuisella elvytysrahalla jolla on saatu se aikaiseksi. Tämä merkitsee sitä että velkaa on otettu kun korko on nollassa ja pankissa raha mätänee.Tässä ei ole mitään järkeä koska säästöjä ei synny eikä siten investointeja omalla rahalla.Nyt nähdään konkreettisesti mihin johtaa sosialismi jota kaikki puolueet ovat harjoittaneet koko EU ajan.Raha kerääntyy niille jotka keinottelevat,eivätkä tee työtä. Lisäksi pitää myös ajatella mitä työtä pitää tehdä. Ei tällainen kännykkä vouhotus johda hyvään tulokseen.Työ valuu hukkaan. Viennin tukeminen onkin pilannut kansantalouden pohjan ja nyt siitä maksetaan kova lasku. Lopuksi velka nousee yli maksukyvyn ja valtio menettää toimitakyvyn.Tästä on vaikea enää selvitä. Nyt pitää yksilön itse keksiä konstit kun yhteiskunta hajoaa tyystin. - Anonyymi
Leiriniekka kirjoitti:
Juuri niinhän tässä on käynyt, että vaikka euro periaatteessa on kelluva valuutta, niin meidän suomalaisten, Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta. Kyllä meidän vientiteollisuutemme kärsii tilanteesta. Ja Ruotsi sen kun porskuttaa. Olisi sitten oman messunsa kiinnostava aihe, jotta olisiko meidän valtiojohdollamme tietoa ja taitoa huolehtia finanssataloudesta oman kelluvan valuutan, esim. markan, aikana? Kun tarkastellaan meidän vallanpitäjiemme taustoja, niin monellako ministerillämme ja kansanedustajallamme on akateemisissa loppututkinnoissaan mukana taloustieteellistä arvosanaa "pro gradu"-tasoisena? Oikeastaan valtiovarainministeriltämme pitäisi edellyttää semmoinen taloustietämys niin kuin vastaavasti oikeusministerin olisi oltava aina juristi koulutukseltaan.
Sinänsä nykyisen korkojen alhaisuuden ansiosta velanotto on edullista. Usein kuultu puhe siitä, että velkojen maksamisen ajan tullen olisimme suunnattomissa vaikeuksissa, niin valtion velkojen kohdalla se tilanne on suhteellinen ja toisenmoinen kuin yksityistalouden ja yritysten puolella. Valtion velat voivat jatkua pitkälle tulevaisuuteen varsinkin, kun velkaantuminen ei karkaa kovin korkealle ja nykyiselläänkään Marinin hallituksen velanoton myötä sitä velkaantumisen taivaisiin karkaamista ei ole vielä tapahtumassa. Totta kai kohtuullisuus myös valtion velanotossa on kyllä hyve. Kriisi on silti kriisi ja sen hoidossa valtion velanotto on kelvollinen konsti, kunhan sitä ei sitten jatketa kriisin jälkeisenä aikana.IPUssa on ollut ongelmana aina vasemmistolaisuus jossa hyväksytään valtion holtiton rahan käyttö.Mitä hyötyä nytkin on nollakorosta ihmisille jotka ei pysty ottamaan velkaa tai keinottelemaan osakkeilla? Tämä on pelkkää rosvoamista pienituloisilta suurituloisille. Mitä hyötyä on viennistä jota valtio tukee holtittomasti? Olisi paljon parempi tukea kotimaisuutta koska siitä hyötyvät suomalaiset. Tuella tarkoita tietysti lakeja ja sääntöjä enkä rahatukiaisia koska ne joudutaan aina maksamaan veroista.Paidanpesuyhteiskunta on surkeinta mitä politiikassa voi olla.Se on aina johtanut valtavaan korruptioon ja sitä kautta ongelmiin. Voi suoralta kädeltä sanoa että koronaepidemia on peräisin viennin tukemisesta joka johti valtavaan turismisumaan ympäri maailmaa.
- Anonyymi
Inflaatio on aina pahasta koska sillä rangaistaan niitä jotka yrittävät toimia talouden säästöjen mukaan. Päämääränä pitää olla vakaa raha ja valuuttakeinottelun estäminen. Se tuskin koskaan onnistuu koska valtioilla on omat rahat. Useimmat uskovat hyötyvänsä inflaatiosta vaikkeivat pääse ikinä valtaan järjestelemään kursseja omaksi edukseen kuten mm Hitler ja Stalin.He olivat rosvoja. Erikoista on Kiinan rahapolitiikka jossa rahan surkealla arvolla teetetään orjatyöllä koko maailmalle rihkamaa jolla ei ole mitään arvoa myynnin jälkeen. Samalla aiheutetaan maailmanlaajuine ympäristöongelma kun jätteistä tehdään raaka-aineita. Tämän vuoksi syntyi koronaepidemiakin.
- Anonyymi
Kannattaa katsoa paljonko euroilla saa tavaraa joka ei ole kiinalaista.Saa oikea kuvan inflaatiosta ja rahan arvosta. Siksi viennin tukeminen veroilla ja maksuilla on sulaa hulluutta. Vientitulot menevät pörssiin tulattavaksi ja ´köyhä joutuu pelin maksajaksi. Vanha ja oikea talouoppi ei nyt päde lainkaan koska valtaa pitävät pörssikeinottelija lahjomiensa puolueiden kanssa.Näin Suomi tuhotaan ja kohta totuus nähdään. Eikä syynä ole korona vaan tähän ajauduttiin EUn takia.
- Anonyymi
Leiriniekka kirjoitti:
Juuri niinhän tässä on käynyt, että vaikka euro periaatteessa on kelluva valuutta, niin meidän suomalaisten, Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta. Kyllä meidän vientiteollisuutemme kärsii tilanteesta. Ja Ruotsi sen kun porskuttaa. Olisi sitten oman messunsa kiinnostava aihe, jotta olisiko meidän valtiojohdollamme tietoa ja taitoa huolehtia finanssataloudesta oman kelluvan valuutan, esim. markan, aikana? Kun tarkastellaan meidän vallanpitäjiemme taustoja, niin monellako ministerillämme ja kansanedustajallamme on akateemisissa loppututkinnoissaan mukana taloustieteellistä arvosanaa "pro gradu"-tasoisena? Oikeastaan valtiovarainministeriltämme pitäisi edellyttää semmoinen taloustietämys niin kuin vastaavasti oikeusministerin olisi oltava aina juristi koulutukseltaan.
Sinänsä nykyisen korkojen alhaisuuden ansiosta velanotto on edullista. Usein kuultu puhe siitä, että velkojen maksamisen ajan tullen olisimme suunnattomissa vaikeuksissa, niin valtion velkojen kohdalla se tilanne on suhteellinen ja toisenmoinen kuin yksityistalouden ja yritysten puolella. Valtion velat voivat jatkua pitkälle tulevaisuuteen varsinkin, kun velkaantuminen ei karkaa kovin korkealle ja nykyiselläänkään Marinin hallituksen velanoton myötä sitä velkaantumisen taivaisiin karkaamista ei ole vielä tapahtumassa. Totta kai kohtuullisuus myös valtion velanotossa on kyllä hyve. Kriisi on silti kriisi ja sen hoidossa valtion velanotto on kelvollinen konsti, kunhan sitä ei sitten jatketa kriisin jälkeisenä aikana."Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta".
Juurihan tuossa edellä yksi ipuli väittää että euro on menettänyt arvoaan rajusti.
Koettakaa nyt edes päättää mitä te oikein väitätte. Nyt tulee täysin päinvastaisia väitteitä samaankin keskusteluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Suomen kannalta euro on tosiaankin jäykkä ja joustamaton valuutta".
Juurihan tuossa edellä yksi ipuli väittää että euro on menettänyt arvoaan rajusti.
Koettakaa nyt edes päättää mitä te oikein väitätte. Nyt tulee täysin päinvastaisia väitteitä samaankin keskusteluun.Inflaatio merkitsee rahan arvon romahtamista ja kansan köyhtymistä.Meitä on moneksi. IPUlla ei valitettavasti ole omaa poliittista käsitystä rahasta.Valitettavasti tämä vasemmistolaisuus näkyy politiikassa negatiivisesti.Joidenkin mielestä inflaatiokin on hyvästä. tämähän on vain keskustelua.me emme päätä asioista,vielä.
- Anonyymi
Kyllä olis maallamme rahaa jos ei tämä ÄÄRIOIKEISTOLAINEN luihu PUOLUE KOKOOMUS olisi ollut jo MELK.30 vuotta ollut vallassa ja lahjoittamassa valtion rahoja HUIJAREILLE ja sipilöille
- Anonyymi
Kokoomus aloitti tuhotyönsä Holkerin hallituksesta 1987 eikä loppua näy.
- Anonyymi
Minä kyllä tykkään eurosta ja Unionista kuten enemmistö suomalaisista. :)
Asetelmilla on puolensa ja toisensa. Periaatteessa eli Tami Tammisen terminologiaa lainatakseni myönteisenä prinsiippinä pidän omaa Suomen valuuttaa, joka kelluisi globaalien talousmarkkinoitten mainingeilla. Omaa innostustani kuitenkin laimentaa tuo jo edellä mainitsemani suomalaisten päätöksentekijöitten yleinen taloudellinen ja ennen muuta finanssipoliittinen tietämättömyys, kansantalouden kokonaisuuden ymmärtämättömyys. Oma valuutta edellyttäisi sen verran viisasta vallanpitoa, että rohkenen epäillä semmoisen viisauden löytymistä Suomesta ja varsinkin vallanpitäjiemme keskuudessa ilmenee vakavaa talosasioitten tajuamattomuutta. Valtiovarainministeriksikin saattaa nousta melkein kuka tahansa jonkin puolueen nokkahenkilö riippumatta kelpoisuudesta valtion eli meidän yhteisten talousasioitten hoitamiseen.
Varoittavana esimerkkinä tässä on pakko mainita 1980-luvulla tehty rahamarkkinoitten vapauttaminen, jossa yhteydessä ei laitettu Suomen markkaa kellumaan. Päin vastoin valtiojohtomme noudatti yksipuolista "kovan markan" politiikkaa. Kun ulkomaan kappamme taseet menivät kuralle ja markkamme menetti arvoaan, niin kovan markan politiikka vei sekä valtion talouden että kansantalouden kestämättömään tilanteeseen, minkä ratkaisuksi tuli sitten pakkodevalvaatio kaikkine karmeine seurauksineen. Erityisesti velkaantuminen ulkomaille johti kestämättömiin tilanteisiin. Konkurssit olivat arkipäivää ja pankinjohtajan titteli muodostui erityisen inhoamisen merkiksi.
Kun valuuttamme, oma markkamme, oli devalvoitu, niin samalla valuuttamme oli pantu kellumaan. Siitä alkoi erittäin voimakas talousnousu, jonka yhtenä keskeisenä elementtinä oli Nokian rakettimainen menestys. Kun nykyisin ajatusten vaihtamisissa kauhistellaan 90-luvun lamaa, niin lieneekö tahallista vai sattumaa, että siinä ajatusten vaihdossa yleensä aina jätetään huomioimatta 90-luvun aikana alkanut talousnousu. Tilanne muuttui, kun Suomi Lipposen-Niinistön toimesta liittyi euroraha-alueeseen ja menetimme taloutemme olennaisen joustavuustekijän eli kelluvan Suomen markan. Ja kun sitten tulivat huonommat ajat, niin euroraha osoitautuikin taakaksi ja jäykän joustamattomaksi Suomen talouden kannalta todettuna juuri niin kuin tämän ketjun aloittaja toteaa.- Anonyymi
Luuletko tasissasi että Italian liiramies Draghi osaa hoitaa paremmin rahapolitiikkaa kuin minä suomalainen? On se vaan kauheaa että suomalaiset ovat vieläkin noin huonossa hapessa vaikka kaikki ongelmat ovat muualta peräisin. Meillähän oli aikaisemmin paras koulutus mutta vasemmisto senkin tuhosi. Mutta on vielä paljon väkeä joilla on oikea käsitys taloudesta. He ovat nyt tosin koronan armoilla, Eikä heitä ole päästetty edes ääneen kekkosen jälken. Tämä on Suomen tragedia.

Synkältä ellei peräti näköalattomalta näyttää Suomen tulevaisuus taloudellisesta vinkkelistä katseltuna. Syy pessimismiin on ylikansallisuuden ihannointi ja siihen niittautuminen suorastaan ideologisesti. Niin tekee vihervasemmisto ja niin tekee Kokoomus yhdessä ruotsalaisen puolueemme kanssa. Keskusta puolestaan peesailee Brysseliin kumartelijoita ja sillä notkeudella puolue yleensä on päässyt mukaan hallituskokoonpanoihin. Pääministeripuolueena Kesksuta taas systemaattisesti "joutuu" noudattamaan EU-uskovaisten ryhmien tahtoa, sillä muulla tavalla menettelemällä puolue menettäisi pääministeripuolueen asemansa.
EU-kriittisyys on eduskunnassa ennen muuta Perussuomalaisten varassa. Muitakin rekisteröityjä eurokriittisiä puolueita on eduskunnan ulkopuolella, mutta kovin vaikeaa sieltä marginaalista on parlamenttimme jakarandatuoleille nousta. Tämä tilanne merkitsee käytännössä sitä, että mitään mainittavaa myönteistä rakennemuutosta kansantaloutemme pärjäämisen ulkoisiin raameihin ei ole tulossa edes pitkän päälle arvioituna. Ruotsi ei lähtenyt euroraha-alueeseen mukaan sen enempää kuin Tanskakaan. Ja Norja ei ole edes EU-jäsenmaa. Islanti peruutti EU-jäsenyyshakemuksensa. Kaikilla noilla pohjoismaisilla ystävyysmaillamme menee taloudellisesti paremmin kuin Suomella. Sveitsi on sekin pysyttäytynyt EU:n ulkopuolella. UK (Iso-Britannia ja Ulster) on juuri irtaantumassa EU-jäsenyydestä eli neuvottelut ovat vielä lopullista hiontaa vailla.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko tasissasi että Italian liiramies Draghi osaa hoitaa paremmin rahapolitiikkaa kuin minä suomalainen? On se vaan kauheaa että suomalaiset ovat vieläkin noin huonossa hapessa vaikka kaikki ongelmat ovat muualta peräisin. Meillähän oli aikaisemmin paras koulutus mutta vasemmisto senkin tuhosi. Mutta on vielä paljon väkeä joilla on oikea käsitys taloudesta. He ovat nyt tosin koronan armoilla, Eikä heitä ole päästetty edes ääneen kekkosen jälken. Tämä on Suomen tragedia.
Draghi jätti työnsä ja valitsi Lagarden tilalle.
https://www.ecb.europa.eu/home/html/index.en.html - Anonyymi
Tottakai devalvoinnista joku hyötyy. Suurin osa köyhtyy.91 markan arvon puolittuminen johti tietysti viennin valtavaan nousuun. Siitä hyöty meni suureksi osaksi ulkomaille,yrityksille jotka alkoivat tuottaa tavaroita Suomessa kuten Nokia jonka omistivat USAn väki.Suomalaiset pääsivät töihin pienemmin palkoin mutta pörssikeinottelijat hyötyivät ja kansa alkoi köyhtyä. Yhtä huonoa talouspolitiikkaa kuin kehitysmaissa joissa myös tehdään orjatyöllä työt.Kansantalous nousee mutta asiat menee mönkään. Ei voi kiistää että euro on vakauttanut jonkin verran taloutta mutta huonompaan suuntaan koko ajan.EKP on inflatoorisella politiikallaan tuhonnut kansan rahat ja säästöt.Nythän kukaan ei pysty edes arvioimaan kuinka tässä lopulta käy. Veikkaan hyvin,huonosti.

Murheelliseen jamaan jouduimme 1990-luvun alussa markkamme devalvoitumisen seurauksena. Tarvinneeko sitä luetella edes osittain? Pankkijärjestelmässämme tapahtui suuri myllerrys ja säästöpankkien tuhoutumisen jälkeen ruotsalaiset kaappasivat vielä liikepankkimmekin. Typerryttävää oli se, että porvaritahon liikepankit osoittautuivat huonosti hoidetuiksi ja edelleen se, että myös Työväen säästöpankki ei ollut sekään osannut asioitaan hoitaa kelvollisesti. Poliittisella puolella SKDL:n perilliset olivat saaneet haltuunsa suoranaisena kultamunana paljon omaisuutta, mutta senkin puolueen omat "ekspertit" saivat hukatuksi. Yleinen talousosaamattomuus oli todella laaja-alaista. Lieneekö taloudellisten viisaittemme osaamisen taso nykyisin tuon kummempaa. Ainakaan politiikan puolella henkilökohtaisessa taloustietämyksessä ei ole erityistä hurraamista.
Suomen markan kellutus olisi pelastunut taloutemma paljolta 90-luvun alkupuolella. Jos joku olisi katsonut aiheelliseksi ottaa velkaa ulkomaisena valuuttana, niin kaiken aikaa joustavasti muuttunut eli silloin alenemaan päin liikkumaan taipuvainen markan arvo olisi nopeasti osoittanut ulkomaisen velan olleen vähemmän viisasta. Se asteittaisuus olisi ollut kohtalaisen helppoa hoitaa, mutta 40-prosenttinen devalvaatio aiheutti katastrofin. Kelluvan valuutan aikana ei valtiovarainministerinkään olisi tarvinnut edes viran puolesta puhua epätotuutta vastoin omaa tietämystään eli että ei Suomen markkaa devalvoida.- Anonyymi
Leiriniekka kirjoitti:
Murheelliseen jamaan jouduimme 1990-luvun alussa markkamme devalvoitumisen seurauksena. Tarvinneeko sitä luetella edes osittain? Pankkijärjestelmässämme tapahtui suuri myllerrys ja säästöpankkien tuhoutumisen jälkeen ruotsalaiset kaappasivat vielä liikepankkimmekin. Typerryttävää oli se, että porvaritahon liikepankit osoittautuivat huonosti hoidetuiksi ja edelleen se, että myös Työväen säästöpankki ei ollut sekään osannut asioitaan hoitaa kelvollisesti. Poliittisella puolella SKDL:n perilliset olivat saaneet haltuunsa suoranaisena kultamunana paljon omaisuutta, mutta senkin puolueen omat "ekspertit" saivat hukatuksi. Yleinen talousosaamattomuus oli todella laaja-alaista. Lieneekö taloudellisten viisaittemme osaamisen taso nykyisin tuon kummempaa. Ainakaan politiikan puolella henkilökohtaisessa taloustietämyksessä ei ole erityistä hurraamista.
Suomen markan kellutus olisi pelastunut taloutemma paljolta 90-luvun alkupuolella. Jos joku olisi katsonut aiheelliseksi ottaa velkaa ulkomaisena valuuttana, niin kaiken aikaa joustavasti muuttunut eli silloin alenemaan päin liikkumaan taipuvainen markan arvo olisi nopeasti osoittanut ulkomaisen velan olleen vähemmän viisasta. Se asteittaisuus olisi ollut kohtalaisen helppoa hoitaa, mutta 40-prosenttinen devalvaatio aiheutti katastrofin. Kelluvan valuutan aikana ei valtiovarainministerinkään olisi tarvinnut edes viran puolesta puhua epätotuutta vastoin omaa tietämystään eli että ei Suomen markkaa devalvoida.Valuutan kellutus ei auta muita kuin valuuttakeinottelijoita joihin tietysti myös vientiyritykset kuuluvat.Kansa maksaa kuitenkin työllään viulut. Pitää myös huomata miten EU-EKP on toiminut. Sen inflatorinen elvytys on perustunut pitkään kansan säästöjen varastamiseen. Siksi kansa on köyhtynyt pörssipelureiden johdosta. Pörssi johtaa puolueita joille yritykset työntävät vaalirahoja siksi että saavat valtaa ja sitä kautta rahaa. Tätä kutsutaan korruptioksi joka Suomessa on vieläkin sallittua kuten siis EUssakin. Tämän vuoksi Suomen hallitus ja puolueet eivät kykene hoitamaan taloupolitiikkaa joka olisi tasapuolista. Suuryritykset päättävät EUssa ja pienyritykset kunnissa.Näillä johtajilla ei ole mitään häpyä kun asioista päätetään. Parhaiten tuon kieron rahapolitiikan huomaavat säästäjät joiden säästöt hupenevat tasaisen varmasti kohti nollaa jollei korona lopeta kaikkea joka tietysti on velkaporukan suurin toive.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valuutan kellutus ei auta muita kuin valuuttakeinottelijoita joihin tietysti myös vientiyritykset kuuluvat.Kansa maksaa kuitenkin työllään viulut. Pitää myös huomata miten EU-EKP on toiminut. Sen inflatorinen elvytys on perustunut pitkään kansan säästöjen varastamiseen. Siksi kansa on köyhtynyt pörssipelureiden johdosta. Pörssi johtaa puolueita joille yritykset työntävät vaalirahoja siksi että saavat valtaa ja sitä kautta rahaa. Tätä kutsutaan korruptioksi joka Suomessa on vieläkin sallittua kuten siis EUssakin. Tämän vuoksi Suomen hallitus ja puolueet eivät kykene hoitamaan taloupolitiikkaa joka olisi tasapuolista. Suuryritykset päättävät EUssa ja pienyritykset kunnissa.Näillä johtajilla ei ole mitään häpyä kun asioista päätetään. Parhaiten tuon kieron rahapolitiikan huomaavat säästäjät joiden säästöt hupenevat tasaisen varmasti kohti nollaa jollei korona lopeta kaikkea joka tietysti on velkaporukan suurin toive.
Se kansa on kylläkin vaurastunut. Ja inflaatio on pysynyt erittäin matalana, jopa liiankin matalana.
Jälleen huomaamme miten ipulin puheet eivät vastaa tosiasioita. Trumpismia suorastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kansa on kylläkin vaurastunut. Ja inflaatio on pysynyt erittäin matalana, jopa liiankin matalana.
Jälleen huomaamme miten ipulin puheet eivät vastaa tosiasioita. Trumpismia suorastaan.Deflaatioaikana ei ole inflaatiota.Rahan arvo nousee.EKP toimet pitävät yllä keinotekoista inflaatiota joka tehdään varastamalla ihmisten rahoja pankkitileiltä tuohon biljoonaelvytykseen josta hyötyvät velkaiset ja yritykset joille raha annetaan.Negatiivinen korko osoittaa deflaation ja tekee säästämisen mahdottomaksi. Tämä tuhoaa talouden pohjan jossa säästäminen on tärkein asia.Sitä nämä EKPn kommunistijohtajat ei käsitä eikä hyväksy. Lopputulos on että kansa köyhtyy ja korruptiolla pörssipelurit rikastuvat.Kansa on pakotettu häviämään rahansa pankkilakien takia.Ja nyt suunnitellaan EKPssä lopullista ratkaisua muuttamalla eurot digisonnaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768