Tuntuu että täällä palstalla pyörii aika nuoria ujoja ihmisiä. Semmosia, joista yleensä "aikuset" ihmiset ajattelee, että ujous karisee iän myötä. Ikävä kyllä mulla se ei paljoa ole karissut. Olen tullut hieman itsevarmemmaksi asioidessani kaupoissa, liikkeissä, toimistoissa ym, joskus jopa saatan vaikuttaa ns. "normaalilta" ventovieraiden seurassa, mutta tuttujen seurassa olen todella ujo, hiljainen ja arka. Vieläkin! En haluaisi millään osallistua ns. kahvipöytäkeskusteluihin, ja minulle on kauhistus, jos minun mielipidettä kysytään yht`äkkiä ja kaikki tuijottavat minua. Tunnen itseni silloin ihan murrosikäiseksi, joka ei tiedä asiasta mitään. Ja vaikka tietäisinkin, en osaa sanoa muuta kuin pari höpsöä sanaa. Pahinta on, jos joudun kertomaan jotain itsestäni.
Olisi kiva kuulla 50-60-70 vuotiaitten ujojen kokemuksia, miten ujous vähenee kun ikää alkaa tulla niinkin paljon, onko täällä palstalla niinkin iäkkäitä lukijoita?
Olisi kiva kuulla 50-60-70 vuotiaitten ujojen kokemuksia, miten ujous vähenee kun ikää alkaa tulla niinkin paljon, onko täällä palstalla niinkin iäkkäitä lukijoita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä yksi iäkäs ujo:50v (nainen). Minulla on aivan samankaltaisia tuntemuksia ja kokemuksia kuin sinulla. Ei ikä ole paljoakaan auttanut ujouteen, ja uskon että säilyn samanlaisena aina hautaan asti. Menen aivan lukkoon, jos joudun puhumaan tai juttelemaan tuttujenkin ihmisten kanssa pitempään. Ajatukset kaikkoaa päästä ja tunnen itseni todella tyhmäksi ja tyhjäksi. Kaikki energia menee kasassa pysymiseen muiden edessä.
Häpeän ujouttani nykyisin, lasketaanhan se enempi nuorten vaivaksi.
Minä olen 45-vuotias ja ujous ja jännitys ovat vain lisääntyneet iän myötä. Ilman Propralia en pärjäisi. Itse asiassa olen ujouteni takia ns. alisuoriutuja. Olen suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ja jämähtänyt 17 vuodeksi kotiäidiksi, koska en uskalla ottaa työelämän haasteita vastaan. Varmaan hoidan lopun elämäni lapsia, kun en enää omiani, niin sitten vieraitten. Lastenhoito tuntuu olevan ainut asia, jossa pärjään ja menestyn, mutta oikeasti kyllä siitä hommasta eniten pidänkin. Lasten kanssa voin olla rento ja oma itseni, vieraitten aikuisten kanssa menen ihan lukkoon.
On siis hyvin mahdollista että joudun kärsimään ja riutumaan tässä olotilassa koko loppuelämäni! VOI EI!
ujouteen, on ainakin minulla auttanut. Nuorena olin hyvin ujo ja ensimmäisissä työpaikoissa pelkäsin vanhoja toimistohirmuja naisia. Silloin jopa pelotti avata huoneeni ovi ja lähteä käytävälle. Mutta kyllä vanhetessa ujous on karissut melko lailla ja olen nyt hyvinkin rohkea - tosin ikää on jo 58 vuotta, mutta varmaan tuossa n. 30-vuotiaana muistan rohkeuteni kasvaneen ja siitä sitten pikku hiljaa lisääntyneen. Naimisiinmenon jälkeen varmuus lisääntyi huomattavasti. Tsemppiä sinulle toivottaa nuorekas vanhus.