Sodankylän elokuvajuhlillakin nähty Pohjolan rautamies -elokuva on nyt vapaasti katsottavissa netissä: www.ironmanofthenorth.com.
Sodankylän elokuvajuhlien 2018 esite: “Sasu Kermanin palkittu lyhytdokumentti Pohjolan rautamies saattaa hyvinkin olla tämän vuoden mieleenpainuvin ja omituisin elokuva. Vuosina 2015–2016 kuvatun teoksen päähenkilö on kuvataiteilija Carpar Corander. Tämä mies lopetti työskentelyn kymmenisen vuotta sitten ja muutti erakoksi pieneen syrjäkylään. Ihmisten kanssa hän ei asioi, mutta luonnossa Coranderin on mahdollista muodostaa syvä yhteys ympäristöön ja kalevalalaiseen menneisyyteemme. Dokumentti tarkastelee miehen eristäytynyttä elämää ja antaa sen puhua puolestaan.
Corander ei säästele mielipiteitään ja henkilökuvasta kasvaa häkellyttävä matka hänen ajatuksiinsa ja persoonaansa. Halki filmin tarjoaa ohjaaja myös visuaalisesti unohtumattomia kuvia ruraalista pohjoisesta ja syrjäseutujen karusta kauneudesta. Pohjolan rautamies on elokuva täynnä rujoa karismaa ja vastakulttuurista voimaa. Se muodostaa hilpeän ja ainutlaatuisen kuvan yksilönvapaudesta äärirajoilla sekä kunnioittavan kiteytyksen elämästä, josta itsessään on tullut taideteos.”
Pohjolan rautamies -elokuva on nyt vapaasti netissä
Anonyymi
0
103
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2133259- 582756
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172409Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I192396- 2442367
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2602085Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve621855Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841820Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161769