Rakkaus on kuin hiljaisuus
kuin itse kärsivällisyys,
se jaksaa odottaa odotettuaan,
matkaa jatkaa matkattuaan.
Kun tulen vesilähteelle
joudun sinusta etäälle.
Muistan ja unohdan
laskeudun makuulle ja nukahdan.
Jonotan jotakin syötävää
pikareissa tarjotaan piristävää.
On lakka-, mustikka- ja juolukkapikarit,
mulle ajateltu joulukkainen, viimeiset.
Ryhmäni viimeisenä,
ehkä unohdettuna.
Etuillaan vielä.
Mulle tuleekin lakkapikari siellä.
Kärsivällinen odotus palkitaan,
mutta soratiellä juostaan.
Täytyy paeta jotakin,
sitä mieti sinäkin.
Kolahdus ja rasahdus,
niin juoksen kovempaa, huohahdus.
Kengät paljon juostut,
silti huiput.
Aina ne ovat kantaneet,
askeleet helpottuneet.
Ei ketään perässä,
piilossa jo metsässä.
Muistat varmaan päivän helteisen,
pitkän pyörämatkan ja minut janoisen.
Ehket muista, ei haittaa.
En mäkään kunnolla, mut ruoka maittaa.
Makuaisti ei ole mennyt,
Aika on nopsaan juossut.
Mietit, vanhukset katsovat ikkunasta.
Maailmanmenoa vilinäistä.
Liian vaikean vastapainoksi kevyttä,
mielenmaailman siirtoa lyhyttä.
Hetki tätä
ja sitten tuota.
Etkö tiennyt, että aika vie
ja aika tuo?
Menin menojani
sinä myös kuljit teitäsi.
Ja ne erkaalle vei,
mä nyt sanon sulle lukijalleni, hei!
Nuorna suupielissäni heilui
heinä timotei.
Tuntematon runotaiteilija
kuin itse kärsivällisyys,
se jaksaa odottaa odotettuaan,
matkaa jatkaa matkattuaan.
Kun tulen vesilähteelle
joudun sinusta etäälle.
Muistan ja unohdan
laskeudun makuulle ja nukahdan.
Jonotan jotakin syötävää
pikareissa tarjotaan piristävää.
On lakka-, mustikka- ja juolukkapikarit,
mulle ajateltu joulukkainen, viimeiset.
Ryhmäni viimeisenä,
ehkä unohdettuna.
Etuillaan vielä.
Mulle tuleekin lakkapikari siellä.
Kärsivällinen odotus palkitaan,
mutta soratiellä juostaan.
Täytyy paeta jotakin,
sitä mieti sinäkin.
Kolahdus ja rasahdus,
niin juoksen kovempaa, huohahdus.
Kengät paljon juostut,
silti huiput.
Aina ne ovat kantaneet,
askeleet helpottuneet.
Ei ketään perässä,
piilossa jo metsässä.
Muistat varmaan päivän helteisen,
pitkän pyörämatkan ja minut janoisen.
Ehket muista, ei haittaa.
En mäkään kunnolla, mut ruoka maittaa.
Makuaisti ei ole mennyt,
Aika on nopsaan juossut.
Mietit, vanhukset katsovat ikkunasta.
Maailmanmenoa vilinäistä.
Liian vaikean vastapainoksi kevyttä,
mielenmaailman siirtoa lyhyttä.
Hetki tätä
ja sitten tuota.
Etkö tiennyt, että aika vie
ja aika tuo?
Menin menojani
sinä myös kuljit teitäsi.
Ja ne erkaalle vei,
mä nyt sanon sulle lukijalleni, hei!
Nuorna suupielissäni heilui
heinä timotei.
Tuntematon runotaiteilija
Vastaukset 11
Vanhimmat
Laitan päivän sanani tälle. Siis aivan ihana🤗
Lähtee liikkeelle aika syvämietteisenä ja päätyy heippoihin☺️ Minusta aivan ihana ja oikea asenne, ja tätäpä ei ole siirretty pöytälaatikosta, kyllä näen että teksti on ohimennen näpytelty ja on silti joiltain säkeistöiltä melkoisen loistava ☺️
Ja koronakin mukana. Annan arvosanaksi kympin, mikäli teksti syntyi heittämällä editoimatta.
Kirjoittaisin oman vaatimattoman runomitan tähän perään, mutta mielikuvitus riittää nyt vain luontoteemaan, eikä se edes ole osaamisaluettani.
Kiitos, jos pidit.
Sitten ei heippoja sanotakaan, jos jatkankin lisää tässä joskus.
Ja kylläpä aika lailla heittämällä syntyi.
Mulla runot lähtee monesti siitä, että syntyy ensin muutaman säkeen verran mieleen lauseenpätkiä... Täytyihän se kuitenkin kirjoittaa päiväkirjaani ylös, ensin siis koneelle näpyttelin.
Pidin tuosta toisesta runosta:) Vaikka olikin aika moneen kertaan.. Kiitos! Kevät ja rakkaus tekee runoilijan?
Mieli kulkee niinkuin sää
Jo tietää tilan vaihtuvan
Synkähköstä poutasäähään
Ja kevään talven peittävän
Hyvä voittaa aina pahan
Se sääntö kiertokulun’ on
Siis elä eloos ja tee parhaas
Se huoneentaulu varhain on
Metsälintu vapauteen tarkoitettu,
ei häkkiin sullottava.
Kuin rakkaus arvostettu,
ei piinattava.
Et sä karsi silloin ihmisiä,
et tarkkaile, et kyylää,
oi ihminen. Kärsit kyllä toisia,
kylmä tekee kuuraa.
Mä lämpimästä tykkään,
arvostan aurinkoista.
Puserosta nypyn nyppään.
Pidän mansikoista ja mustikoista.
Lämmin sää lepuutti,
monesti niin rantaa autiota,
sen jäätä sulatti
ja kuivatti liian kosteata.
Päivä yks tipuutti pilvi
lunta koleaan kevääseen.
Mi tuli ilmi,
oksaan kuin itkuiseen.
Pisaroi oksalla kimmeleet,
vesipisaroita,
kuin kosteat pyöreät kyyneleet,
yllättäen tulleita.
Mikä avaruustuuli,
niin ymmyrkäisenä huuli.
Mitä sä teet
ja mihinkä meet?
Mut lämpimän hetken muistan,
päivän kuin eilisen.
En muista, mut kuitenkin mietiskelen.
Aurinko tekee aivoista hiljaisen.
Ed. ap:ltä.
Ajetaan pientä tietä, pilvisessä illan,
Siellä näkyy sähkölangoilla lintuja.
katselen kyyhkystä,
kohta näen teeren.
Toisena päivänä kuovi huutelee
ja joutsenpari lammella seilaa,
lokit liitelevät näytöslentoja yllä.
Hieman näkyy lintuja kyllä.
Silti sen autio ranta on käynyt hiljaiseksi,
lintujen äänet vaimenneet.
Sekin tekee aatokset miettiväksi.
Kova tuuli, mutta monet linnut kaikonneet.
Varis lentää ylle ja vaaraa huutaa,
Mitä varoittelee?
Lentää sitten puitten taa.
Vaara-huutoa ja lentelyä, sitä ne tekee.
Eikö ne ole vielä tulleet?
Vai muualleko ovat menneet?
Tintti ja peipponen muistavat laulaa,
Näen kurkiparin sorjaa kaulaa.
Joku yksinäinen ihminen jossain odottaa,
toinen sulhoa toinen morsiantaan.
Kyselee, missähän pari viipyy.
Ei pääse kohta liikkumaan sijoiltaan.
Kenties jollakulla odotus on mennyt pitkälle,
epäonnistuneita yrityksiä.
Ehkä kulta on mennyt etäälle?
Turhautuneita virityksiä.
Mutta onko hällä odotus toiveikas
ja periksiantamaton?
Kyllä sieltä vielä saapuu onnekas
- sitkeä, luovuttamaton?
Mietitkö kenties tätä,
vai jotakin muuta?
Jos sinulla jo kultakin lie,
teillä jo yhteinen tie.
Tai joko leskeksi jouduitkin,
elämä hiljeni kummasti.
Ehkä uusi keinustuolista löytyikin.
Jos ei, elämä jatkuu siltikin.
Edelliset runot:
Ap=alkuperäinen. Tuntematon runotaitelija (muttei nimikirjaimet kuitenkaan ap, teksti aloitus alkuperäinen ketjun aloittaja.)
Sähkölangoilla linnut istumassa.
Sepelkyyhky toisella puolen tietä,
vähän matkan päässä katselemassa,
teeri toisen puolen tietä.
Maailmanmenoa seuratessa
ilmiöitä sen huomatessa
näen ajan taas muuttuneen.
Ehkä muutaman niin rasittuneen?
Väsyneiden polvi ei jaksa enää nousta,
takaisinko petiin lösähtää?
Jalkakaan jos ei jousta
enää askeleen keveään.
Viimeisen viestin aallonrantako tuo,
mitkä on joutseneet nuo?
Eilenkö ilakoit, nauroit niin,
silloin ei päättynyt päiväsi kyyneliin?
Tuntematon runotaitelija, alkuperäinen
Sähkölangoilla linnut istumassa.
Sepelkyyhky toisella puolen tietä,
vähän matkan päässä katselemassa,
teeri toisen puolen tietä.
Maailmanmenoa seuratessa
ilmiöitä sen huomatessa
näen ajan taas muuttuneen.
Ehkä muutaman niin rasittuneen?
Väsyneiden polvi ei jaksa enää nousta,
takaisinko petiin lösähtää?
Jalkakaan jos ei jousta
enää askeleen keveään.
Viimeisen viestin aallonrantako tuo,
mitkä on joutseneet nuo?
Eilenkö ilakoit, nauroit niin,
silloin ei päättynyt päiväsi kyyneliin?
Tuntematon runotaitelija, alkuperäinen
Jos itkit ja nauroitkin,
samana päivänä kumpaakin.
Ilon ja surun vaihtelua,
elämän virrassa seilailua.
Aallokko pieksi kuivaa rantaa,
mitä elämä sinulle antaa?
Ehkä aurinko kohta paistaa kirkkaammin,
näet asiat selkeemmin.
Suolaisen kirkkaan kyyneleen,
siitä pienen säkeen teet.
Juoksee tekemättä,
tulee puristamatta.
Viheriöikö peltoniityt kohta,
yltyvätkö leivoset laulamaan?
Sinivuokot puhkeavat kukkimaan,
josko kesä alkaa koittamaan?
Tuntematon runotaitelija