Tutkimukset: Tupakointi ei lisää koronan riskiä

Anonyymi

Viime päivinä mediassa on levitetty kansanterveyden nimissä väitettä, että tupakointi pahentaisi koronan oireita. Lähteenä on käytetty vanhentunutta kiinalaista tutkimusta jossa otanta oli vain 5 (!) tupakoitsijaa. Sairastumisriskin on arveltu olevan suurempi koska riski muihinkin hengitystieinfektioihin on suurempi tupakoitsijoilla.

Sen sijaan mediassa ei ole kerrottu tupakoitsijoiden osuutta koronaviruspotilaista sairaalassa. Tämä johtuu siitä, että tupakoitsijoita on ollut sairaaloissa huomattavan vähän sekä Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Yhdysvalloissa CDC:n tilastojen mukaan 1.3% (kun USAn väestöstä 14% tupakoi):

https://www.cdc.gov/mmwr/volumes/69/wr/mm6913e2.htm#T1_down

13 tutkimuksen metatutkimus toteaa, että tupakointi ei lisää koronan riskiä ja nikotiini saattaa ehkäistä viruksen leviämistä keuhkoissa, johtuen sen vaikutuksista ACE2-reseptoreihin joiden kautta Sars-Cov-2-virus leviää:

https://www.qeios.com/read/article/561

Myös Ranskan COVID-19 ryhmän johtaja on kertonut, että nikotiini saattaa suojata virukselta ja tupakoitsijat näyttävät olevan aliedustettuina koronapotilaissa myös Ranskassa:
https://www.moroccoworldnews.com/2020/04/299012/french-doctor-suggests-smoking-may-protect-against-covid-19-infection/

https://fr.le360.ma/monde/coronavirus-la-nicotine-protegerait-elle-du-virus-les-scientifiques-sinterrogent-212800

European Journal of Internal Medicinen julkaiseman tutkimuksen mukaan ei ole näyttöä siitä, että tupakointi pahentaisi oireita:
https://www.healio.com/primary-care/pulmonology/news/online/{d0d5c5ab-7c2f-48e5-afb9-54c04fab73c3}/smoking-not-linked-to-covid-19-severity

Lisää tutkimuksia tässä twitter-ketjussa:
https://mobile.twitter.com/cjsnowdon/status/1249275032599216128

Tupakointi on epäterveellistä, mutta ei silti kannata purematta niellä kaikkia Pekka Puskien tai iltapäivälehtien väitteitä, joihin ei anneta oikeaa tutkimusta lähteeksi.

17

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No niin. Tupakoija löysi itselleen mieleisiä tutkimustuloksia. Pössyttelijät ovat käyttäneet samaa strategiaa jo kauan. Samoin rasvakarppaajat ("kolesteroliteoria ei pidä paikkaansa"jne).

      Nyt voidaan varmaan samalla todeta, että muutkin ilmansaasteet kuin tupakka ovat itse asiassa elimistölle hyödyllisiä ja jopa tarpeellisia aineita.

      Seuraavaksi varmaan ylipainoiset löytävät tutkimustuloksia, joiden mukaan keskivartalorasva on hyödyllistä. Samoin diabeetikot, että itse asiassa korkeasta verensokerista on hyötyä. Ja ravinnon ja kosmetiikan lisäaineet säilyttävät elimistöä tai vähintäänkin balsamoivat sen, joten niiden käyttöä on syytä lisätä.

      Missä ovat tutkimustulokset, jotka todistavat liikunnan tarpeettomaksi? Nekin olisivat ajankohtaisia ja tarpeellisia tutkimuksia. Ihmiset pysyisivät tiiviisti sisällä.

    • Anonyymi

      Onhan se selvää vaikka ei olisi lääketieteestä mitään hajua että meillä tupakoitsijoilla on keuhkot jo valmiiksi huonommassa kunnossa. Ja se aiheuttaa sen että korona voi olla kohtalokkaampi tai pahempioireinen jos kohdalle sattuu.
      Toki voi olla poikkeuksiakin ettei löisi päälle pahana.

    • Anonyymi

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006474895.html

      "Tutkijat yllättyivät myös siitä, kuinka harva sairaalahoitoon joutuneista lukeutui tupakoitsijoihin. Tupakointia on pidetty tähän saakka yhtenä merkittävänä riskitekijänä koronaviruksen aiheuttamaan vakavaan tautiin sairastumiselle. Tuoreen tutkimuksen mukaan tutkituista, sairaalahoitoon joutuneista potilaista oli tupakoitsijoita vain murto-osa – viisi prosenttia koko otoksesta."

      • Anonyymi

        Ai jaaha, löytyi siis lisää tukea ettei vaan tarvitse lopettaa tupakointia. Niin onhan se mainiota että tupakoitsijat tuottaa valtiolle ahkerasti veroja ja vieläpä nyt enemmän kun tax-freetuonti on poikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakointi voi todellakin suojata viruksilta. Tästähän on tehty useita tutkimuksia jotka ovat yllättäneet itse tutkijatkin. Ylipaino on ylivoimaisesti suurin yhteinen tekijä näissä korona tapauksissa.

    • Anonyymi

      Tupakointi näyttäisi suojaavan koronatartunnalta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyllä terveellistä on tää röökaaminen! Tarttis vaan olla vahvempia tupakoita saatavilla!

      • Anonyymi

        Kasvata kessua!

    • Anonyymi

      https://www.qeios.com/read/article/561

      Lisää tutkimuksia, jotka kertovat tupakoitsijoiden koronariskin olevan pienempi. Ranskassa tutkijat alkavat testata nikotiinilaastareita koronaviruspotilailla:

      https://www.theguardian.com/world/2020/apr/22/french-study-suggests-smokers-at-lower-risk-of-getting-coronavirus

      Samaan aikaan WHO väittää kaikkien tilastojen ja tutkimusten olevan tupakkateollisuuden salajuoni... noh, väittihän WHO ja THL aluksi myös, että maskit eivät suojaa koronalta.

      https://mobile.twitter.com/WHO/status/1252891352167219201

    • Anonyymi

      Onpahan oljenkorsi mihin tarttua ja saada tupakoinnilleen terveysvaikutus, lähinnä paskan jauhantaa,,,,

    • Anonyymi

      Tupakoimattomat kuuluvat koronan riskiryhmään ja heidän tulisi pysytellä kotona eristyksissä. Tupakoitsijoilla sen sijaan ei ole vaaraa, ja voivat käydä huolettomasti kaupassa ja töissä.

      • Anonyymi

        Tupakoitsija joka sairastuu koronaan on monikertaisessa vaarassa kuolla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakoitsija joka sairastuu koronaan on monikertaisessa vaarassa kuolla

        Etkö lukenut aloitusviestin tutkimuksia?
        Tupakoitsijoilla koronaflunssa on lievä, vain 1,3% sairaalahoitoa tarvitsevista on tupakoitsijoita.
        Tehohoito-osastot sen sijaan täyttyvät tupakoimattomista, joilla koronatartunta on paljon ärhäkämpi ja johtaa usein kuolemaan. 98,7% potilaista on niitä jotka eivät tupakoi ja tällä tavoin vaarantavat oman terveytensä ja tuhlaavat yhteiskunnan varat.

        Myös talouskriisi yksinomaan on tupakoimattomien aiheuttama. Jos kaikki polttaisivat tupakkaa, koronavirus ei sairastuttaisi juuri ketään, eikä olisi talouskriisiäkään eikä pandemiaa.

        Ensinnäkin jos lopettaa tupakoinnin, niin onkin viikon päästä jo tupakoimaton.
        Mikään ei todista sitä vastaan että tupakointi tuhoaa ihmisen elämän ja myös
        hänen perheensä elämän. Nikotiiniriippuvuus on vaikea riippuvuus ja se voi alkaa
        sikiönä kohdussa, jos odottava äiti on tupakoitsija. Vaikea ards kehityy niille tekoälyn perusteella, joilla on

        - hieman kohonneet ALT-arvot (ALT on maksassa syntyvä ja maksasairauksista viestivä entsyymi)

        - kova lihassärky

        - korkea hemoglobiini (happea ja hiilidioksidia veressä kuljettava proteiini)

        ....

        En ole asiantuntija mutta korkea hemoglobiini viittaa tupakointiin. Tupakoitsijoilla hemoglobiini arvot on koholla koska hapen saanti on vaikeutunut. Sama ilmiö vaikuttaa vuoristo-oloissa vähähappisessa ilmanalassa oleskeminen, vapaasukellusharrastus jne.

        Jostakin muualta olen lukenut että metabolinen oireyhtymä: heikentynyt insuliiniresistanssi, koholla oleva verenpaine ja LDL kolesteroli on tupakoinnista johtuvaa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tekoaly-nimesi-kolme-oiretta-jotka-ennustavat-vakavaa-koronatautia-tulos-yllatti-tutkijatkin/7789006#gs.57urg1

        Kyselyt, joissa potilailta itseltään kysellään, ei ole luotettavia. Passiivinen tupakointi on yhtä vaarallista kuin aktiivinen ja nikotiiniriippuvuus alkaa helposti sillä tavoin.

        "Kyselyt, joissa potilailta itseltään kysellään, ei ole luotettavia."

        Miksi sitten luotat passiivista tupakointia koskeviin tutkimuksiin? Ne perustuvat juuri haastatteluihin, koska todellista altistusta ei voida kunnolla mitata. Vaikuttaa siltä, että luotat niihin tutkimuksiin jotka sopivat jo ennalta päättämiisi mielipiteisiin.

        https://www.independent.co.uk/life-style/health-and-families/health-news/study-finds-no-clear-link-between-lung-cancer-and-second-hand-smoke-9004077.html

        Toki osataan sitä lakaista tutkimuksia maton alle myös WHOssa. "Väärin tutkittu"
        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/brittilehti-who-pimitti-raportin-passiivisesta-tupakoinnista/5468750

        Hyvää viikon jatkoa kaikille ja te jotka ette tupakoi, muistakaa pysyä karanteenissa. Tupakoimattomilla 4-5 kertainen riski joutua sairaalaan mm. imuunijärjestelmän ylireagoinnin eli sytokiinimyrskyn takia.

        https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7192087/#__ffn_sectitle
        https://www.webmd.com/lung/news/20200430/smokers-hospitalized-less-often-for-covid-19

    • Anonyymi

      Joskus me kaikki kuollaan kuitenkin, jotkut aiemmin jotkut myöhemmin, tekijöitä on niin paljon että on aivan turhaa pureutua niihin kaikkiin yhtäaikaa, koska ne eivät kuitenkaan tule samalla kertaa....menikö liian vaikeaksi... no elä ja anna toistenkin elää. Mutta tärkeintä tässä kaikessa on että et kuitenkaan häiritse muita.
      t. nimimerkki:Jo 2x yliajalla .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oulaisten vaalit, hyvä alku mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus
      Oulainen
      6
      4205
    2. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      115
      2536
    3. Jos tapaisimme uudelleen?

      niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J
      Ikävä
      68
      1068
    4. Mies pyysi rahaa

      Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?
      Ikävä
      198
      984
    5. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      39
      942
    6. Mites nyt suu pannaan

      Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va
      Sysmä
      38
      901
    7. Hän on niin

      Hyvännäköinen. Vaikea vastustaa
      Ikävä
      47
      884
    8. 36
      846
    9. Taas Lieksassa tyritty

      Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke
      Lieksa
      119
      825
    10. Nähdäänkö ensi viikolla

      paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.
      Ikävä
      35
      802
    Aihe