Skitsofreniarasitteiseen sukuun kuuluva mielenterveysongelmainen juoppo pahoinpitelee poikansa mielisairaaksi ja syyttää lopulta huumeita kaikesta. Sen jälkeen kuppaa vero- ja lahjoitusvaroja muutaman miljoonan ja ajelee ympäri Suomea 20 vuotta kertomassa itsekeksimiään "faktoja" huumeista, kunnes saa lahvalahon takia itse potkut perustamastaan järjestöstä.
Huumevalistuksen synty Suomessa
26
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tuon juttusi on aivan kuin alkoholin alaisuudessa kirjoitettu..Paljonko olet vetänyt ravintola-annoksina naamariin nyt pääsiäisen aikana ja oletko vetänyt jotain muuta, liimaa?
- Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
"Saitte tänään käsityksen Raakkunan faijasta, Joka on aina mua sortanut, mun teini iästä asti. Kun ei edes hyvästä yrityksestäni huolimatta, voinut ÄIJÄ koskaan olla asiallinen ja mukava. Vaan koitti mun omia ajatuksia muuttaa omiensa kaltaiseksi, ja valtaansa aina mun yli pommittaa. Sitä on kestänyt pojat kuulkaa näihin päiviin asti, vaikka ikää on mulla about 50v. Ja lopulta se tais tajuta, minkälainen HÖLMÖ se on asenteessaan ollutkaan. Kun ainoaa Esikois poikaa on ainoastaan valtansa alle sovittaa. Vai voinko iloita tästäkään. Sillä vähän käy sääliks jo äijää, vaikka vieläkin se nyrkit pystyssä mun edessä heristelee, ja olis tosi tyytyväinen jos poliisit sai syyn mut pidättää. SAASTA!"
- Anonyymi
liimaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liimaa?
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liimaa?
Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
Surullista sellainen perheväkivalta.
- Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Et ole esitellyt vielä yhtäkään sellaista improvisaatiota, jossa soitetaan oikean musiikin mukana improvisaatiota. Miksi et halua esitellä mielestäsi parasta improvisaatiota? Etkö tajua selkeää kysymystä, vai eikö mikään kelpaa sinulle, vai eikö vaan löydy mitään?
Ammattilaiset eivät sellaista osanneet esitellä, joten nyt sinulla on hyvä paikka osoittaa, että tiedät improvisaatioasiat paremmin kuin musiikin ammattilaiset ympäri maailman. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole esitellyt vielä yhtäkään sellaista improvisaatiota, jossa soitetaan oikean musiikin mukana improvisaatiota. Miksi et halua esitellä mielestäsi parasta improvisaatiota? Etkö tajua selkeää kysymystä, vai eikö mikään kelpaa sinulle, vai eikö vaan löydy mitään?
Ammattilaiset eivät sellaista osanneet esitellä, joten nyt sinulla on hyvä paikka osoittaa, että tiedät improvisaatioasiat paremmin kuin musiikin ammattilaiset ympäri maailman.Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita , joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole esitellyt vielä yhtäkään sellaista improvisaatiota, jossa soitetaan oikean musiikin mukana improvisaatiota. Miksi et halua esitellä mielestäsi parasta improvisaatiota? Etkö tajua selkeää kysymystä, vai eikö mikään kelpaa sinulle, vai eikö vaan löydy mitään?
Ammattilaiset eivät sellaista osanneet esitellä, joten nyt sinulla on hyvä paikka osoittaa, että tiedät improvisaatioasiat paremmin kuin musiikin ammattilaiset ympäri maailman.Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille minkälaista paras improvisaatio on mielestäsi? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään improvisaatiota vieläkään vaan esittelemään, ja niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Tarkoitatko, että sinulle pitäisi etsiä muiden soittovideoilta sarvipäisiä soittajia ja kun niitä ei löydy, niin se todistaa sinun sarvet?? Sairasta..
- Anonyymi
Miten omia viestejä voi poistella ja missä ne sarvenkuvat viipyy??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten omia viestejä voi poistella ja missä ne sarvenkuvat viipyy??
Laitatko vähitellen jo esille minkälaista paras improvisaatio on omasta mielestäsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten omia viestejä voi poistella ja missä ne sarvenkuvat viipyy??
Laitatko vähitellen jo esille minkälaista paras improvisaatio on mielestäsi? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia ja poistattelet viestejä, mutta et kykene yhtäkään improvisaatiota vieläkään vaan esittelemään, ja niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten omia viestejä voi poistella ja missä ne sarvenkuvat viipyy??
Laitatko vähitellen jo esille minkälaista paras improvisaatio on mielestäsi? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia ja poistattelet viestejä, mutta et kykene yhtäkään improvisaatiota vieläkään vaan esittelemään, ja niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten omia viestejä voi poistella ja missä ne sarvenkuvat viipyy??
Laitatko vähitellen jo esille minkälaista paras improvisaatio on mielestäsi? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia ja poistattelet viestejä, mutta et kykene yhtäkään improvisaatiota vieläkään vaan esittelemään, ja niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita , joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
Eli sinulle pitäisi löytää jotain sarvipäisiä soittajia, koska improvisointi on mielestäsi kolistelua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinulle pitäisi löytää jotain sarvipäisiä soittajia, koska improvisointi on mielestäsi kolistelua?
Laitatko esille kuka omasta mielestäsi on tämän hetken paras rumpali improvisaatiossa, ja miksi? Eli millä näytöillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli sinulle pitäisi löytää jotain sarvipäisiä soittajia, koska improvisointi on mielestäsi kolistelua?
Eli jollain pikkulapsellakin on siis paljon enemmän näyttöjä improvisaatiosta kuin muusikko.netin ammattilaisilla?
Very funny!
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124110MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822111Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216951Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848