Uudenmaan eristystä ei vielä voi purkaa

Suomen koronakäppyrä on alkanut tasaantua ja muualla maassa on jo laskusuunnassa. Ihmiset pysyvät paremmin kotona ja tartuntaketjuja on saatu jäljitettyä. Jos nyt Uusimaa avataan, sieltä ryöhähtää maakuntiin uusi tautiaalto. Sitä emme maakunnissa toivo!
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Maakunnissa ovat rajoitukset purreet, koska epidemia oli niin alussa rajoitusten alkaessa. Kunpa myös Uudellamaalla olisi saatu rajoitukset aiemmin voimaan. Tarpeen on pitää erilaista taktiikkaa siellä, koska tauti vielä jyllää. Väki singahtaa hyvin äkkiä ympäri Suomea mökeille, jos raja avataan.

Äänestä
  • Rajoituksia ei voi pitää yllä liian heppoisin perustein, perustuslaissa on vapaa liikkuvuus aika ehdotonta.

    Äänestä

Voi olla, et jatketaan osittain vielä rajojen kiinnipitoa.

Äänestä

Kävi niin että hallitus purki rajoituksen ennen aikojaan. Ja saman tien toivoo, etteivät uusmaalaiset ryntäisi mökeille. Arvatkaapa miten käy.

Äänestä

Olen ajatellut että aiemmin ihmiset haukkuivat ja sättivät hallitusta kun sulkivat rajat.
Jotenkin tuntuu että lähitulevaisuudessa pääsevät haukkumaan siitä että rajat avattiin liian aikaisin.
Miten päin lienee parempi, onneksi ei tarvitse itse päättää.
Monet ovat kuitenkin sellaisia että pelkät suositukset eivät riitä, täytyy näyttää muille että minuahan ei määräillä. On varmaan jonkintyyppinen luonnevika.
Mutta kesän mittaan vasta selviää kuinka tulee käymään.

Äänestä
  • Suurin osa varmaan käyttäytyy järkevästi, emmehän enää kaikki ole aivan persuja!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurin osa varmaan käyttäytyy järkevästi, emmehän enää kaikki ole aivan persuja!

    Outoja ovat jotkut persut, huutavat vain 'mestaria' samoin kuin ennen huudettiin Saksassa johtajalle.

    Äänestä

Tässä näkee sossuin järjenjuoksun Jätetään ruotsinraja aukiTorniossa ja ihmetellään kun koronatapaukset nousee

Äänestä
  • Järjen juoksua ei ole tuossa Uudenmaan avaamisessa.
    Mutta kyllä vuoden järki äijäksi voidaan huoletta nimittää tämä pikkuvippi kauppias , osti Kiinasta BBC sekunda erän maskeja ja Suomen valtion hankinta keskus osti häneltä tämän erän priimana , osti ,ehkä n.2 miljoonalla ja möi Suomen valtion hankinta keskukselle n. 5 miljoonalla !

    Nyt seiska kertoo ,on ostanut 2 autoa kalliiman hinta 500000 €. Toinen muutaman satatuhatta!

    Hullut ostaa ( siis virkamiehet joita valvoo Suomrn hallituksen nais ministeri Haatainen ) järkimies myy ?

    Tämän vihervasemmiston keskustan hallituksen talouden holtiton toiminta ,oli jo ennustettavissa alku vaiheessa .
    Oli Korpilampi jampotre ja butjetti palaverit joissa viini ja muu ruokailu karkkia ja muuta mukavaa oli riittävästi.

    Samoin kun palkattiin 19 ministerin avuksi 15 alivaltiosihteeriä ja 70 erikoisavustajaa ,eli on touhu ollut sellaista ,että rahaa palaa toiminta pitäisi olla priimaa mutta tulee vaan sekuntaa ?
    Kaiken huipuksi kanssa ei tätä tajua , on kuin satu kuningas uudet vaatteet, Valitettavasti!

    Äänestä

  • Ruotsin raja ei ole tietenkään auki, siellä on kova kontrolli ollut jo kauan, vain hoitohenkilöstö päästetään läpi.

    Äänestä

Aina vedotaan perustuslakiin. Jos tulis sota pitäisi tietenkin kysyä mitä perustuslaki sanoo. Nyt avataan Uudenmaan rajat liian aikaisin kun katsoo tautitapauksia. Ministerien puheet on pelkkää puheen helinää. Älkää matkustako. Tauti leviää rähähdysmäisesti ja syöksymme kohti -30 luvun lamaa.

Äänestä
  • Samaa mieltä puheet puuta heinää , osaavat sen ovat Rinteen hallituksen jatkajia !
    Paperi lukeminen kyllä tyydyttävä jopa esittäminen selkeää ,mutta toiminta huonoa .
    Ei edes tämä suuri määrä avustajia pelasta ,tätä toiminnan heikkoutta.
    Kyllä 19 ministeriä ,15 alivaltiosihteeriä ja 70 erikoisavustajaa,sekä koko ministerien virkamies kunta pitäisi toimia paremmin nyt se on ryhditöntä.
    Kuten osoittaa lentokenttä vastaanotto tarkistuksen hoitamisen epäonnistuminen .
    Sekä tämä pikku vippi kauppiaan , onnistunut miljoona rahastus. Valitettavasti !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä puheet puuta heinää , osaavat sen ovat Rinteen hallituksen jatkajia !
    Paperi lukeminen kyllä tyydyttävä jopa esittäminen selkeää ,mutta toiminta huonoa .
    Ei edes tämä suuri määrä avustajia pelasta ,tätä toiminnan heikkoutta.
    Kyllä 19 ministeriä ,15 alivaltiosihteeriä ja 70 erikoisavustajaa,sekä koko ministerien virkamies kunta pitäisi toimia paremmin nyt se on ryhditöntä.
    Kuten osoittaa lentokenttä vastaanotto tarkistuksen hoitamisen epäonnistuminen .
    Sekä tämä pikku vippi kauppiaan , onnistunut miljoona rahastus. Valitettavasti !

    Mahtaakohan nämä avustajat mahtua edes samaan rakennukseen etteivät tartuta toisiaan?Vai pitikö vuokrata lisätilaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mahtaakohan nämä avustajat mahtua edes samaan rakennukseen etteivät tartuta toisiaan?Vai pitikö vuokrata lisätilaa?

    Oppositio itkee ja valittaa kun hallitus tekee hyvää työtä. Teille nauretaan, hei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oppositio itkee ja valittaa kun hallitus tekee hyvää työtä. Teille nauretaan, hei.

    Missä nauretaan? Laki on aika tulkinnan varainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä nauretaan? Laki on aika tulkinnan varainen.

    Kannattaa voittaa vaalit, ja olla yhteistyöhakuinen hallitusneuvotteluissa, jos ei kestä oloa oppositiossa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mahtaakohan nämä avustajat mahtua edes samaan rakennukseen etteivät tartuta toisiaan?Vai pitikö vuokrata lisätilaa?

    Niille avustajille tarvitaan omaa haliintokoneistoa joka kasvaa kuin lumipallo

    Äänestä

Jos ei lakia noudateta niin ois ihmisillä aihetta huuta, ja sen ne tekee siitä huolimatta.Teet niin tai näin niin aina väärinpäin.

Äänestä

Hallitus päätti antaa koronan levitä tasapuolisesti koko maahan.

Äänestä
  • Olet väärässä pahoin, Ruotsi teki niin ja siellä jo yli 1000 kuollutta, täällä alle 100.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väärässä pahoin, Ruotsi teki niin ja siellä jo yli 1000 kuollutta, täällä alle 100.

    Ärkko ainakin haluaa seurata Ruotsia kaikessa puretaan kaikki rajoitukset antaa kaiken velloa valtoimenaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ärkko ainakin haluaa seurata Ruotsia kaikessa puretaan kaikki rajoitukset antaa kaiken velloa valtoimenaan

    Missä tämä 'ärkko' on sanonut noin? Kerro?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Missä tämä 'ärkko' on sanonut noin? Kerro?

    Ainakin ärkkon ministeri oli kaikkein vastahakoisin millekään rajoituksille sitä näytettiin useaan kertaan televisiossa sen marinaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin ärkkon ministeri oli kaikkein vastahakoisin millekään rajoituksille sitä näytettiin useaan kertaan televisiossa sen marinaa

    Miksi kukaan muu ei kuullut mitään marinaa?

    Äänestä

Rajat auki ja laivat kulkemaan että pääsen risteilylle :)

Äänestä
  • Jaag måste ha snoooosss

    Äänestä

Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lopettaa rajoitus ja poistaa tiesulut. Ei Suomi ole Pohjoiskorea.

Äänestä

Helsingin yliopiston terveysoikeuden professoria ja HUS:n diagnostiikkajohtajan mielestä Uudenmaan eristämisen jatkaminen olisi ollut helpostikin perusteltavissa epidemiologiaan nojaten myös oikeudellisesti.

– Kaikkialla muualla Suomessa tartuntaketjut pystytään yhä jäljittämään ja katkaisemaan. Uudellamaalla se ei ole onnistunut pitkään aikaan.

Seuraava mahdollinen epidemiapiikki on edessä vapun jälkeen.

– Jos Uudenmaan oireettomat asukkaat juhlivat ensin vapun porukassa tukevasti ja lähtevät sitten äitienpäiväksi maalle isoäitiä katsomaan, jälki on rumaa.

Äänestä

Eipä oikeudellisuuden perusteita sanottu ääneen. Hallitus vain halusi purkaa rajoituksen. Nyt tuli pitkä miinus Marinille ja Henrikssonille. Välttämättömyys on monen mielestä edelleen helposti perusteltavissa. Marin haluaa sittenkin ns. laumasuojan. Vanhuksia tulee kaatumaan koko maassa.

Äänestä
  • Ehkä näin selvitään eläkepommista?

    Äänestä

  • Sanottiin ääneen, etkö kuullut?

    Äänestä

Kirstukauppiaat takovat rahaa.

Äänestä

Kiuru syyllisti yksittäisten hoivakotien hoitajat, joilla ei ollut riitävästi suojia? Ei ollut kanttia syyllistää Vantaan lentokentän koronavirus torjunta turvallisuus toimintaa ja Levin pilettäjiä.

Äänestä
  • Voi kuule kun tänä päivänäkään ei ole hengityssuojaimia käytössä syöpäsairaan ihmisen hoidossa. Siis tilanteessa kun hoitaja aloittaa suonihoidon / sytöstaatti.

    Ajattele - ryhmä, jota tulisi suojella kaikin mahdolisi keinoin. Iältää kaiken ikäisiä ja onasti elämä edes ja valtava toivominen sen kokemisesta.

    m.l

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen koronakäppyrä on alkanut tasaantua ja muualla maassa on jo laskusuunnassa. Ihmiset pysyvät paremmin kotona ja tartuntaketjuja on saatu jäljitettyä. Jos nyt Uusimaa avataan, sieltä ryöhähtää maakuntiin uusi tautiaalto. Sitä emme maakunnissa toivo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu