EI-EEC.....YYA-KYLLÄ

EI EEC / YYA KYLLÄ

Näitä kylttejä kannettiin niissä vappukulkueissa missä Paavo Lipponenki marssi -70 luvulla.
Silti Paavo Lipponen oli viemässä suomea EU:n.
Takki kääntyi siis jossaki välissä.

(nuorille tiedoksi, EEC on nykynimeltä EU)
5314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lipposen ja kumppaneiden mieli kääntyi jo kauan sitten, mutta nykyinen pääministeri Vanhanen vastusti EU:ta vielä kymmenen vuotta sitten.

Vielä pääministeriksi tultuaankin hän ilmaisi skeptisen asenteensa EU:ta kohtaan, siksipä Suomi onkin joutunut sivuraiteelle EU:ssa!

Äänestä
  • otsikossa kaikki

    Äänestä

  • Nyt kun ollaan EU:ssa Vanhanen elää sen mukaan että ollaan EU:ssa.
    Ei hän ole eroamista vaatimassa. Kun ollaan liitytty nii etota ei voi.

    Turha enää kyykistyä ku paskat on jo housussa. (vanha viidakon sanonta)

    Äänestä

  • Että kehtaakin olla mannereurooppalaiseen tyyliin jopa hieman epäileväinen EU:ta kohtaan.
    Tällainen on aivan kauheaa uus-suomettuneessa rähmälandiassa nimeltä Suomi.
    Kyllä kai nyt sentään joku on kertonut pääministerille, että MINKÄÄNLAISTA kritiikkiä eikä muutakaan epäilyä EU:ta kohtaan ei saa esittää.

    Äänestä

  • Matti Vanhanen kaatoi kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Kääriäisen ydinvoimahankkeen ja myöhästytti viidennen voimalan valmistumista 15 vuotta eli suunnilleen Tanja Karpelan ja Matti Vanhasen opiskeluajan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


-70 luvulla kirjoitti:

EI EEC / YYA KYLLÄ

Näitä kylttejä kannettiin niissä vappukulkueissa missä Paavo Lipponenki marssi -70 luvulla.
Silti Paavo Lipponen oli viemässä suomea EU:n.
Takki kääntyi siis jossaki välissä.

(nuorille tiedoksi, EEC on nykynimeltä EU)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu