Olisiko viisasta vaan luovuttaa?

Anonyymi

Olen alkanut miettiä että olisiko yksinkertaisesti vain viisainta pidättäytyä ja aloittaa ihan pitkäaikainen selibaatti koska ns. "panetusta" esiintyy nykyään enää vain noin. yhtenä päivänä kymmenestä. Kiusalliseksi asian tekee se, koska haluthan ei oo kokonaan kadonneet vaan saattavat tulla enää nykyään vain ihan yksittäisinä päivinä, ja tuon jälkeen voi mennä jopa viikkoo ettei saa yhtään millään mitään eloa. Toisinkun ennen että teki mieli jatkuvasti. Edellisistä suhteestani on vierähtänyt kohta 5 vuotta aikaa. Tämän jälkeen olenkin vain tapaillut ihan vain joitain yksittäisiä naisia mutta fiilis kenenkään tapaamiseen enää on alkanut mennä juuri oman epävarmuuteni takia. Kaikkea on kokeiltu, mm. sildenafilia sekä muutamia luontaistuotevalmisteita sekä jopa yleiskunnon nosto kuuria jonka avulla painokin pudonnut muutamia kiloja mutta mikään ei auta.

Eli, niinkuin alussa jo mainitsin että olisiko viisainta vain luovuttaa ja aloittaa selibaatti? Toivoisin viisaita mielipiteitä ja kysymyksiä kiitos.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        14836
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3049
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3045
      4. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3044
      5. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3040
      6. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3035
      7. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3035
      8. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3034
      9. Jennifer Mitchell

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Joensuu
        0
        3029
      10. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3026
      Aihe