Jalopuisen rakennuksen jalostaminen Chiang Mai.

Nyt korona-aikana kun ihmiskohtaloita koetellaan monella tavalla, kuten matkailupalstakirjoituksistakin voi todeta, että heikoimmat sortuu elontiellä, selviytymiseen vaikean ajan yli on monta keinoa kun sen oikein oivaltaa.

Yksi linnoittautunut kotiinsa vaimonsa, vauvansa ja anoppinsa kanssa, se on yksi tapa.
Toinen suomalainen todellinen sankari sen sijaan, että etsisi valokuva-arkistoistaan vanhan varvaskuvan hotellin altaalta, ryhtyi hoitamaan ruokahuoltoa Pattayalla.

Me täällä Chian Maissa olemme jo vuosikausia suuren ryhmämme kanssa ilman mainostamista tai paikallisisten lehtien sivuilla hymysuin valokuvissa esiintyneet toiminnastamme, auttaneet apua tarvitsevia.

Koronan johdosta kuten kaikki joilla ei kassa laula, sai kokea konkurssitsunamin turhan monen sen viedessä mennessään ja lisää kohtaloita joka päivälle lisää.

Me olemme oman liiketoimintamme osalta tehneet vakavia tulevaisuuden päätöksiä.

Nyt kuitenkin elämme tätä päivää duunareita ollen runsainmäärin yhdeksi varsinmielenkiintoiseksi työksi, joista kaikki on innoissaan, ostimme landelta ison autioksi jääneen jalopuisen asuinrakennuksen.

Puramme sitä jo ja puutavarasta jalostamme erinäisiä tuotteita, eli pienoinen puusepän verstaskin rakenteilla.
Tuotteiden muuttamisesta rahaksi on sitten myöhemmän ajan asia.

Tiedä vaikka jokunen Kuksa tulisi markkinoille.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rauhalinen itsehillintä on paniikkihäiriön vastakohta.

      • Anonyymi

        Menipä kauan ennen kuin maltoit olla vastaamatta omaan aloitukseesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menipä kauan ennen kuin maltoit olla vastaamatta omaan aloitukseesi.

        Tyypillistä tälle "senseille" joka salakyttäillee ja piilottelee katkarapua kellohameen alla.

      Miksi et myy tukialustasi siitä saisi ainakin miljardin.

      • Anonyymi

        Herra Hellakoukku tarvitsee tukialusta, että Helläkoukku voi telakoitua ufollansa., sitten he tukialuksen kannella hinttifillaroivat ainaskin jänskästi 20 kiloa vex vex vaan ja menevät koteihinsa soutelemaan soutulaitteilla kotoisasti.

        Rakkaiden heikoin lenkki ei kovasti tuota rakkaiden kastitasoa nostata, siis alakastia parhaimmillaan.
        Poju on jysähtänyt elämässään kartoittamaan Numbaa joka ikinen päivä.
        On sillä elämä voi hyvänen aika sentään mikä kahjo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herra Hellakoukku tarvitsee tukialusta, että Helläkoukku voi telakoitua ufollansa., sitten he tukialuksen kannella hinttifillaroivat ainaskin jänskästi 20 kiloa vex vex vaan ja menevät koteihinsa soutelemaan soutulaitteilla kotoisasti.

        8 min.

    • Anonyymi

      Tuntuu surulliselta, miten nyt käy Chiang Main veljen vaimojen siskojen ravintolakonsernin viidelletoista tarjoilijalle ostetuille omakotitaloille? Käykö kukkatarhassakaan kauppa nyt? Pääseekö edes yksityiskoneella lentämään Paraisiin miljoonahuvilalle ja saareen lakaisemaan kevään tomut kuistilta ja uimahyppytornista?
      Jäät on jo lähteneet joten thaivaimojen uimahypyt sinänsä kyllä jo onnistuu. Souturetkelle ei mokomia kannata päästää, sillä saattavat ostaa miljoonasaaren siinä soudellessa. Espanjan huvilalle saa varmaan edullisesti paikallisen huoltomiehen?

      Nyt on hyvää aikaa karatemestarilla tuulettaa keuhkojaan raikkaassa Chiang Main ilmastossa, vaikkapa moottoripyöräillen laatumoottoripyörillä peräkanaa siten että rouva edellä, isäntä keskellä ja poika viimeisenä polvi maassa vastaohjaten.
      Ei ole pois suljettua kaiketi että ajelette nostalgisesti Moparilla halki Thaimaan ja menette Phuketin merenrantahuvilalle savusaunaan ja siitä sitten liplattelemaan Siamin lahdelle kätevästi. Passin voi leimata samalla reissulla vaikkapa Tukholmassa.

      • Anonyymi

        Voi voi sentään mikä vuodatus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi sentään mikä vuodatus.

        Ääliön kertomuksiin nojaten.

      • resupetteri ei sinun tarvi olla huolissaan meidän perheen sijoituksisda. On sukan varressa sen verran että pärjätään kyllä.. ohon näyttää olevan reikäkin siinä sukan varressa. Aidot Vladidaksen urheilu sukat. Ostettu Viiburin torilta 1973 tai 1974. Olin yksin siellä kolme päivää ilmaiseksi ja opin sujuvaa venäjää ja myöhemmin ranskää. Isäukko oli ilmaiseksi pidätettynä viinan poltosta. rekan perä kontissa tultiin karjan joukossa ilmaiseksi sitten Suomeen.
        minulla hauskaa ollen kun piti röhkiä kuin possu ettei tulli miehet erota meitä joukosta.
        Henkilökohtaisista syistä ei ollut passia, viisumia eikä oleskelu lupaa silloinkaan.

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        resupetteri ei sinun tarvi olla huolissaan meidän perheen sijoituksisda. On sukan varressa sen verran että pärjätään kyllä.. ohon näyttää olevan reikäkin siinä sukan varressa. Aidot Vladidaksen urheilu sukat. Ostettu Viiburin torilta 1973 tai 1974. Olin yksin siellä kolme päivää ilmaiseksi ja opin sujuvaa venäjää ja myöhemmin ranskää. Isäukko oli ilmaiseksi pidätettynä viinan poltosta. rekan perä kontissa tultiin karjan joukossa ilmaiseksi sitten Suomeen.
        minulla hauskaa ollen kun piti röhkiä kuin possu ettei tulli miehet erota meitä joukosta.
        Henkilökohtaisista syistä ei ollut passia, viisumia eikä oleskelu lupaa silloinkaan.

        Autsista täällähän on Pattayan rakkaiden alakastin viisain vallan sinisellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autsista täällähän on Pattayan rakkaiden alakastin viisain vallan sinisellään.

        Mikä ihmeen pattaya. Toi on kaveri chiangmaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi sentään mikä vuodatus.

        Senssukka, miten käy Chiang Main oman puutarhanne puolukka viljelmille nyt?
        Riittääkö marjanpoimijoita omasta takaa?

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitetaan koko linkki edelliseen, vaikka se häviääkin varsin pian. https://aijaa.com/enaQTO
        Mistä siis kuva?

        En osaa sanoa kun kävin siellä viimeksi v.2008

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        resupetteri ei sinun tarvi olla huolissaan meidän perheen sijoituksisda. On sukan varressa sen verran että pärjätään kyllä.. ohon näyttää olevan reikäkin siinä sukan varressa. Aidot Vladidaksen urheilu sukat. Ostettu Viiburin torilta 1973 tai 1974. Olin yksin siellä kolme päivää ilmaiseksi ja opin sujuvaa venäjää ja myöhemmin ranskää. Isäukko oli ilmaiseksi pidätettynä viinan poltosta. rekan perä kontissa tultiin karjan joukossa ilmaiseksi sitten Suomeen.
        minulla hauskaa ollen kun piti röhkiä kuin possu ettei tulli miehet erota meitä joukosta.
        Henkilökohtaisista syistä ei ollut passia, viisumia eikä oleskelu lupaa silloinkaan.

        Kun pienisieluinen ihmispoloinen yrittää olla näppärä tavallaan ja todellakin vaivautuu rekisteröimään itselleen toiseen viittaavan nimimerkin kirjoitellen juttujaan kuin häiriintynyt lapsi, niin täytyyhän kilahtaneella olla suuria vaikeuksia itse itsensä kanssa.

        älä mnyt yritä selittää omia juttujasi toisten jutuiksi. ei kukaan muu juttele pattayan matkailu osastolla chiagmaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun pienisieluinen ihmispoloinen yrittää olla näppärä tavallaan ja todellakin vaivautuu rekisteröimään itselleen toiseen viittaavan nimimerkin kirjoitellen juttujaan kuin häiriintynyt lapsi, niin täytyyhän kilahtaneella olla suuria vaikeuksia itse itsensä kanssa.

        Chiang Main miljonääri. Miksi et vastaa kysymykseen mistäpäin Chiang Maita kuva on otettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En osaa sanoa kun kävin siellä viimeksi v.2008

        Ihanko omalla vaiko vain vuokra Vitaralla ajelit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Chiang Main miljonääri. Miksi et vastaa kysymykseen mistäpäin Chiang Maita kuva on otettu?

        Kuka kysyy?

    • Anonyymi

      Ole kiitollinen etta jotkut kertovat juttujaan. Tosia ja haveita, ja joskus satuja - se ja sama. Ajankulua se vaan on. :-) Tykkaan lukea kaikkia, myos huu-haata, mutta en nalvimista ja toisten jutuilla ratsastavien pikkusielujen samaa p*skaa paivasta paivaan.

      Miksi katkerat kommentit? No, kun itsella ei ole mitaan origenellia kerrottavaa - elama on samaa kuoleman odotusta - niin lie pakko yrittaa mitatoida muiden jutut? Se suuri kateus...

      Toisaalta, sinunlaisia he auttavat. Samoin Suomen kansaa. Tulee vahemman KELA laskuja psykiatreilta kun saatte taalta apua. Ja avautua ja patea kuinka olette monta vuotta tutkineet, kartoittaneet, verranneet ja "paljastanut" ei-tosia juttuja!
      Jatkakaa, bittimaailmaan sopii sontaa....

      • Anonyymi

        lerpuusin rooli vaihtui ä-pilkkumieheksi taas lennosta

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      145
      7834
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7310
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7202
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6808
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      74
      6372
    6. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      6136
    7. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6054
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      5932
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5380
    Aihe