Hätä kädessä vai vetelät housuissa

Persut ovat uutterasti liittyneet eri kuntien. kaupunkien somen keskustelupqlstoille. Tiukkaa disinformaatiota sieltä tulee.
Osa haukku hallitusta, kun kansaa ei kyykytä Sipilän ja Orpon tapaan. Osa melskaa maahanmuutosta.
Valtavaa vihaa tursuaa.
101200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Persujen kirjoituksia lukiessa, mm. Iltalehden lukijoiden sivulla yms. niin ei voi muuta sanoa kuin, että "jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla vaatia".

Äänestä

Kaikkiha on mennyt kuin käsikirjoituksen mukaan mistä Persut ja muidenkin puolueiden konservatiivit varoittelivat.Valitettavasti.Jos maailma pyörii vielä muutaman vuoden päästä,niin valistunut veikkaukseni on että kyllä on melkoinen sekamelska.

Äänestä
  • Mikä on mennyt persujen ennustuksien mukaan? Ei mikään, hehän eivät ennusta etukäteen, vaan sitten kun joku on mennyt heidän mielestään vikaan. Ennustaminen jälkikäteen on todella helppoa.

    Äänestä

Sattuipa silmään että S. Niinistö oli ehdottanut intiaanitervehdyksen käyttämistä itsenäisyyspäivän juhlissa. Milloinkahan persut kantavat kortensa kekoon ja ehdottavat natsi-saksan lanseeraamaa heil-tervehdystä. Sitä tulee muutenkin käytettyä talvisin kun kokeilee jotta tuleeko sieltä auton lämmityslaitteesta lämmintä ilmaa vai ei.

Äänestä
  • Vanhassa vara parempi

    Äänestä

  • Teksti kannattaa myös lukea ja linkit !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Persut ovat uutterasti liittyneet eri kuntien. kaupunkien somen keskustelupqlstoille. Tiukkaa disinformaatiota sieltä tulee.
Osa haukku hallitusta, kun kansaa ei kyykytä Sipilän ja Orpon tapaan. Osa melskaa maahanmuutosta.
Valtavaa vihaa tursuaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu